Rakas Evan Hansen – tämän syksyn must see musikaali
0
Olin viime lauantaina kaverin kanssa Helsingin kaupunginteatterin Rakas Evan Hansen – musikaalissa. Halusin mennä näytökseen aika lailla ennakkoluulottomasti. Perusidea oli selvillä, mutta pyrin välttämään arvosteluja, videoklippejä ja muita tarkempia sukelluksia ennen omaa kokemusta. Ajattelin, että esitys on varmasti kiva, harmi vain, että oli väsynyt olo ja mietin miten se liki kolmituntinen esitys jaksaa kantaa loppuun asti. Mutta voi että, turhaan huolehdin! Nyt oli nimittäin musikaali, joka jokaisen kannattaisi käydä katsomassa, ja nyt kerron miksi.
Rakas Evan Hansen HKT 2023, kuva Helsingin kaupunginteatteri
Rakas Evan Hansen Helsingin kaupunginteatterissa
Ensinnäkin, tämä musikaali on tehty yhdessä nuorten vielä koulussa olevien tai vastavalmistuneiden näyttelijöiden kanssa. Itse asiassa, nuoret jo valmistuneet näyttelijät ovat kaikki tämän vuosikymmenen valmistuneita. Suurimmalla osalla on vahva musiikkiteatteri tausta ja sellainen intohimo siinä lavalla esiintymiseen, että tarinaan ei voi olla sukeltamatta mukaan. Käsikirjoituksesta vastaava Steven Levenson on nikkaroinut tarinan, joka on samanaikaisesti äärimmäisen riipaiseva, hulvattoman hauska ja monitasoisesti tunnistettava meille kaikille.
Tarina kertoo nuoresta lukiolaisesta Evan Hansenista, ihmisten kohtaamisesta ja sosiaalisista tilanteista ahdistuvasta nuoresta, jolle terapeutti on antanut tehtäväksi kirjoittaa tsemppi kirjeitä itselleen. Yksi tällainen ei niin tsemppaava, vaan päinvastoin alakuloinen ja lannistunut kirje alkusanoilla ”Rakas Evan Hansen”, päätyy sitten koulun raggarin, toisen ulkopuolisen ja elämästä ahdistuneen Connor Murphyn taskuun. Kun Connor sitten tekee itsemurhan viesti edelleen taskussaan, Evan ajautuu monimutkaiseen valheen, fiktion ja kuvitellun todellisuuden kierteeseen.
Helsingin Kaupunginteatteri – Rakas Evan Hansen – Kuvassa Nina Tapio ja Petja Pulkkinen – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Broadwaylta Helsinkiin
Rakas Evan Hansenin kantaesitys oli Broadwaylla 2016, ja se voitti heti kasan Tony-palkintoja ja hurmasi yleisönsä kerta toisensa jälkeen yli kuuden vuoden pyörimisen aikana. Vaikea uskoa, että Helsingin kaupunginteatterin versio häviäisi alkuperäiselle yhtään. Nuoret näyttelijät äänellisesti äärimmäisen haastavissa rooleissa tuovat esitykseen realismia ja maanläheisyyttä, joka musikaaleista monesti uupuu. Jokaisen näyttelijän tapa olla ja elehtiä, puhua ja laulaa (kuten musikaaleissa aina yhtäkkiä käy) on niin luonteva ja varma, että tapahtumat olisi helppo uskoa todeksi. Ja se juuri tekee tästä niin koskettavan tarinan.
Meidän esityksessä Evanin roolin veti Petja Pulkkinen, jonka kanssa roolissa vuorottelee Julius Suominen. Puheessaan takelteleva, fyysisesti epävarmuutta ja ahdistusta peilaava ja mahdollisuutta toivova Evan on haastava hahmo, jonka roolin Pulkkinen vetää upeasti. Omissa silmissä esityksen yksi kirkas tähti on Connorin roolia vetävä Niki Rautén, jonka liike, elekieli ja ääni valaisevat lavan sellaisella presenssillä että oksat pois. En malta odottaa mitä tämä näyttelijä vielä saa aikaan. Erityismaininta myös Samuli Pajuselle Jaredin roolissa, joka kirvoitti yleisöltä jatkuvat naurut ja heittäytyi rooliinsa täysin sydämin. Ei tässä näytelmässä yhtään heikkoa linkkiä ollutkaan, vaan yleisöön asti välittyi vahva työryhmä ja yhteisöllisyys, jolla musikaali on rakennettu.
Kuvassa Niki Rautén, Rakas Evan Hansen HKT 2023, kuva Helsingin kaupunginteatteri
Osui ja upposi
Ennen puoliaikaa huomasin pidätteleväni kaikin voimin kyyneliä ja mietin että tulipa tästä yllättävä ilta teatterissa. Tässä on musikaali, joka kaikkien kannattaa käydä katsomassa. Se ei alleviivaa, keskity kliseisiin tai dramatisoi muutenkin dramaattisia aiheita, vaan ottaa ne vastaan osana tätä elämän virtaa mitä kuljemme, kertoo niistä koskettavalla ja taidolla esitetyllä musiikilla ja uppoaa syvälle sieluun.
Rakas Evan Hansen muistuttaa miten tärkeää ihmisen on tulla kohdatuksi, kuulua johonkin, ja mikä sen parempi paikka kuin yhdessä naurava, itkevä ja seisaaltaan aplodeja jakava teatteriyleisö. Esityksiä on tarjolla ensi keväälle saakka – joten tee itsellesi palvelus ja hoida liput tänne asap. Lupaan, ettet kadu.
Rakas Evan Hansen HKT 2023, kuva Helsingin kaupunginteatteri
Lue myös:
Häikäisevän upeaa teatteria – Pieni Merenneito Helsingin kaupunginteatterissa
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Mitä olen oppinut lapsen talvivaatteista x 5
Toivon, että se mitä olen oppinut lapsen talvivaatteista ensimmäisten neljän vuoden aikana, säästää jonkun teistä paljolta murehtimiselta ja stressiltä. Olen alusta asti ottanut lapsen meidän elämään varsin sujuvasti sillä asenteella, että tässä se mukana menee ja Google kertoo loput. Sitä pientä ruttuista rääpälettä alettiin vaan hoitaa itse saman tien, ja kaikki tuntui tosi luontevalta. Tiettyyn pisteeseen. Nimittäin ulkovaatteisiin.
Huomaan yhä, nyt vuosien päästäkin, olevani ihan ulalla ulkovaatteiden kanssa. Mistä sitä ikinä tietäisi toisen ihmisen puolesta onko lämmin vai ei?! Usein en osaa itsekään pukeutua oikein, kun reippaasti kävellessä on hetkessä hiki pinnassa ja sitten taas puistossa seisoskellessa menee syväjäähän hetkessä. Jos siellä joku tuntee samoin, lue tämä ja pistä korvan taakse. Koska se säästää paljolta turhalta vatvomiselta.
Mitä olen oppinut lapsen talvivaatteista x 5
1. Älä hanki mitään mikä ei kestä vettä.
Suomen säissä on aina märkää jostain syystä. Joko loskaa, plussakeliä, vesisadetta läpi joulukuun tai ihan vaan lumileikkejä hangessa. Vaatteet ja kengät kastuu. Jos ne on vedenpitäviä, pääsette todella paljon helpommalla. Ja ne kestävät kunnossa pidempään. Suomessa asuessa tekniset ulkoiluvaatteet maksavat itsensä takaisin jo parissa viikossa.
2. Panosta kerroksiin. Ne kuorivaatteet todella toimii monella säällä, kun alla on oikeat kerrokset.
Säät myös vaihtelee suuresti. Jouluna voi olla +10 ja tammikuussa -25. Peruaatteessa samoilla kamppeilla koitetaan pärjätä kaikissa. Kerrokset tekee ison eron. Välillä pärjää ihan vain ulkovaatteilla, toisinaan tarvitsee monta kerrosta alle. Pukemisessa on hommaa, mutta se palkitsee.
3. Kypäräpipo on maailman paras keksintö.
Siis oikeasti, miten paljon huolettomampi olo itsellä on vanhempana kun tiedän että kypäräpipo päässä lapsen kaula on suojattu. Aina oli ennen päiväkodissa vetskari ihan auki, ja sieltä vaan sanottiin ettei halua sitä kiinni. No ei, eikä haluaisi hanskoja käteen, mutta lapsi ei sitä päätä. Kun pipossa on lämmin suoja mukana, kaula pysyy väkisinkin lämmitettynä. Ja onhan se hitsin söpö! Meillä on ollut pari viime talvea jo Mainion kypärämyssy.
4. Rukkasten on oltava teknisesti pätevät ja mahdollisimman ohuet MUTTA samalla lämpimät.
Vauvalla se nyt oli ihan sama, mutta heti kun käsiä alkoi haluta ulkona käyttää johonkin, liian paksut rukkaset vei tästä ilon pois. Rukkasten tulisi myös kestää aika hyvin vettä, koska nehän sinne lätäköihin ja loskaan menevät ensimmäisinä. Ne olisi hyvä saada kiristettyä ranteesta, että pysyvät myös kädessä. Kun ne on tehty hyvin (esim. PO.P Weather Pro ja Hestra), ne joustavat sormien mukana ja mahdollistavat niiden liikkeen, joka edesauttaa lämpimänä pysymistä. Jos kosteus menee joskus läpi, ne kuivuvat nopeasti. Älyttömän hintaisia lasten rukkaset ovat, mutta tästä en tingi. Olen kokeillut liian monet heikot versiot ja pysyn niissä, jotka todella toimii.
5. Jätä sinne vaatteisiin, kenkiin ja käsiin väljyyttä että ilma kiertää.
Se on muuten ehkä tärkein oppi. On tungettu nimittäin väkisin villasukkia kenkiin, paksuja lapasia rukkasten alle ja villakerroksia vielä paksujen collegevaatteiden päälle, että olisi varmasti tarpeeksi lämmin. Ensinnäkin, kun ulkona on se yli 20 astetta pakkasta, siellä on kylmä eikä sille mahda mitään. Silloin ei ehkä tarvitse pienen lapsen kanssa ulkoilla tunteja kerrallaan. Toisekseen, se täyteen pakkaaminen ei auta mitään, koska se tekee jo liikkumisesta niin vaikeaa, ettei keho pääse tuottamaan lämpöä. Kun sormilla on tilaa liikkua, varpailla heilua ja kävely ja juoksukin sujuu, lämpöä riittää hyvin ohuemmillakin vaatteilla. Se on pitänyt oppia aika lailla kantapään kautta, mutta kokemus todella opettaa.
Ehkä se vielä on korostunut, että lapsi valitsee itse aina haalarin, mutta takki+housut on kaupunkiasujalle super kätevä lisä. Enkä ihmettele, koska haalari on paitsi helppo pukea ja riisua, myös tavattoman mukava päällä. Meillä on haalarin lisäksi ollut myös aina vähintään toppatakki. Lämpöpussiin tungettu vauva tarvitse vain yläosan ulos, ja nyt isomman kanssa on erittäin kätevää pystyä vaikka kaupassa, museossa tai leffassa riisumaan vain takkia päältä. Vyötärölle sidottu haalari on kömpelö ja hankala, mutta toppahousut jalassa toimii hyvin. Näiden ei edes tarvitse olla huippuominaisuuksilla varustettuja, jos käyttö on lähinnä kaupunkimenoihin. Meillä on nyt kaksi talvea ollut PO.P Weather Pro toppatakki ja -housut, ja lisäksi kevyttoppahaalari leudommille säille. Kevyttoppis menee aika pitkään, jos on leuto talvi, kun alle pukee niitä kerroksia. Viime talvena oli vielä Reiman Mårte Mid (huippuhyvä!) ja nyt Molon, joka on kylläkin paksumpi kuin olisi tarvinnut. Toisaalta, tänä aamuna lähtiessä mittari näytti +1, joten talvivaatteiden aika on tullut. Aika yhtäkkiä se kävi.
Minkä te olette kokeneet parhaaksi opiksi? En tajua miten sitä pukemista ei oikein ikinä opi niin, että olisi varma olo valintojen kanssa. Pienempi lapsi, joka ei juuri juoksentele ulkona vaan lähinnä istuu hangessa tai kylmällä maalla, palelee ilmeisesti tosi nopeasti, vaikka vaatetta olisi paljon.
