Hae
Saran kotikolo

Töitä ja tähystys – niin mitä kuuluu?

Huh, kylläpä aika juoksee. On jo syyskuun puoliväli, ja syksy tuli niin kertarykäisyllä että tuntuu kuin kesästä olisi ikuisuus. Mutta ei se mitään, tykkään kyllä syksystä kovasti ja tähänkin syksyyn on luvassa kaikenlaista kivaa. Mutta mitä kuuluu tähän asti, mitä viime viikkoina on tapahtunut?

Mitä kuuluu?

  • Työt. Ollut messuja, markkinointia, kampanjoita, tiedottamista, myyntiä, palaveria ja suunnittelua. Paljon kaikkea, mutta voi miten kivaa! Messuilla pääsin myös ensimmäistä kertaa oikeasti juttelemaan asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa kasvotusten, ja vastaanotto tuotteille on ollut upea ❤️ Erittäin innostunutta ja kiinnostunutta, mutta ei mikään ihme, koska onhan kyseessä ihan uudenlainen tuote ja samalla mahdollisuus sisustamiseen ja käytännöllisempään arkeen. Kurkkaa vaikka itse!

Kummasti saa jatkojohdosta enemmän irti, kun se voi jättää esille ilman että silmään sattuu. Muun muassa säästyy sähköä, kun virrat saa helposti pois. Vai penkooko joku johdot iltaisin esiin erikseen sieltä kaappien takaa ja sammuttaa virrat? Olen niin ylpeä saadessani olla mukana tässä!

 

  • Sairastelu. Keuhkokuume kierre vaan jatkuu, ja kuudes kerta iski elokuun lopulla. Syytä selvitellään, mutta mitään selitystä ei tunnu löytyvän.
  • Vatsalaukun tähystys. Edelliseen viitaten, selvitellään… Täytyy sanoa että karmea kokemus, ja toivottavasti ei ikinä enää. Ajattelin, ettei voiolla sen pahempi kuin keuhkoputken tähystys, mutta kyllä vaan oli. En tiedä oliko paksumpi letku vai kylkiasento mikä sen teki, mutta kakominen ei vaan meinannut rauhoittua. Lisäksi aika oli iltapäivällä, ja sain juoda ja syödä vasta neljän jälkeen, mikä sai aikaan huonon olon. Mutta onpa ohi!
  • Pyöräilytreenejä. Napero pyöräilee jo tosi hyvin, ja harjoittelupyörässä meillä on tanko josta voi jelppiä ylämäkeen tai muuten hankalissa paikoissa. Se on myös osoittautunut super käteväksi pidemmillä kävelyillä. Päästään jalkaisin vaikka minne, kun tyyppi voi pyöräillä mukana ja tangosta työntämällä voin edistää matkaa sitten kun näyttää ettei enää huvita.

Syksyinen metsä on paras. Vielä tarkenee syödä eväitäkin ilman hanskoja.

 

  • Keksejä. Pakko olla. Suklaakeksi joka aamu ihanan kahvin kanssa. Ei voi päivä paremmin alkaa.
  • Lomien suunnittelua. On ajateltu jos talvella pääsisi johonkin reissuun. Kohdetta on mietitty ja varauksia pitäisi oikeasti alkaa tekemään. Niin innostavaa kun on reissuja mitä odottaa! Lapsen synttärilahjaksi varattiin jo yhden yön yllätys. Siitä sitten myöhemmin lisää…
  • Vauvoja. Lähipiiriin on syntynyt ja on syntymässä uusia palleroita. En kestä. Tuntuu että oma syli ihan pakahtuu ajatuksesta saada vauva syliin, enkä malta odottaa että pääsen pitelemään ja nuuhkimaan näitä uusia!
  • Parasta hengailua. Kuten aina, tuo oma napero on ihan paras tyyppi ja yhdessä vietetyt hetken vie voiton kaikesta. On käyty leffassa, ostoksilla, ravintoloissa, metsäpoluilla, kävelyillä, askarreltu, piirretty, luettu ja ihan vaan köllötelty sängyssä vierekkäin ja silitelty toisiamme samalla jutellen. Miten oonkin ollut niin onnekas että oon saanut just hänet elämääni?!

Käytiin katsomassa Pelle Hermanni. Oltiin salissa ainoat. Oli hauskaa, vaikka en muistanut Pelle Hermannin olevan niin ärsyttävä hahmo.

 

  • Parisuhde. Se on ollut ihan heitteillä, ei voi mitään. Ens viikolla napero on yökylässä ja mummon ja vaarin luona pari päivää, joten sitten mennään yhdessä leffaan tai jotain. Pitää muutenkin järjestää tähän arkeen yhteisiä hetkiä. Helposti menee siihen että ollaan kaikki kolme yhdessä, ja välillä se aika kahdestaan olisi super tärkeää. Itsellä ollut kesän jälkeen enemmän tarve olla yksin, kun koko loman ajan ollut niin tiiviisti ihmisiä ympärillä.
  • Yökyläilyjä. Siskontyttö tulee meille ensi viikolla yökylään, ja on suunniteltu myös kaverin ja hänen poikansa kanssa leffailtaa ja yökyläilyä tässä syksyn aikana. Lisäksi oma tyyppi haluaisi kovasti serkuille yöksi.
  • Kaakaota. Juotu kotona uudella ihanalla Oddlygoodin Orange Brownie – kauramaidolla ja nautittu Regatassa vaahtokarkeilla ja kermavahdolla. Luksusta arkeen. Vaikka oma lemppari onkin edelleen chai latte.

Uusi Småfolkin mekko on mieletön. Pukisi sen päälle joka päivä.

 

  • Juhlia. Sisko piti synttärijuhlat ja napero valtasi tanssilattian. Kummitytön synttäreitä päästiin myös viettämään, ja lokakuussa on edessä myös omat! Myös Halloween-bileet aiotaan taas järjestää, viime vuonna oli tosi hauskaa.
  • Kulttuuria. Lippuja hankittu vaikka mihin: Tatu ja Patu teatteriin, Ryhmä Hau konserttiin ja Disneyn taikaa konserttiin. Nyt vaan sormet ristissä että kaikki terveenä silloin. Lisäksi pitkästä aikaa Tukholman risteilylle. Mennään kolmistaan minä, lapsi ja anoppi, ja Tukholmassa suunnataan Junibackeniin.

Ei syksy ole ollenkaan hullumpaa aikaa!

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Jokaisen aamun pelastaja – korvapuustilatte!

Kuka ei rakastaisi korvapuusteja, tai etenkin niiden tuoksua? Joskus haaveilin jopa korvapuustin tuoksuisesta hajuvedestä, kunnes totesin, että ehkä se tuoksu on kuitenkin parhaimmillaan juuri tuoreesta pullasta leijuvana… Korvapuusteja en ole leiponut aikoihin (to do – listalle talven varalle!), mutta onneksi hirmuisen helppo ja nopea tapa saada korvapuustin tuoksua nenään ja pullan makua suuhun on tämä totaalisen koukuttava korvapuustilatte.

 

Minulla oli viime kesänä kuukausien tauko koukuttavasta aamulatestani, johon viime talvena kehitin melkoisen riippuvuuden. Monesti jo illalla hykertelin onnellisena, kun mietin seuraavan aamun ihanan lempeää aamulatte hetkeäni. Joskin peruslaten kaava on helppo, välillä tekee mieli kokeilla vähän jotain uutta. Ja mikäpä sopisi paremmin täydelliseen rauhalliseen aamuun kuin korvapuustin makuinen latte! Se on sellainen kupillinen kuumaa, herkullista lohtujuomaa että oksat pois.

Olen itse erittäin kiintynyt omaan maidonvaahdottimeeni, joka ei käyttöönsä nähden maksanut juuri mitään. Joka aamu se vaahdottaa latteni houkuttelevan vaahtoavaksi ja siinä valmistuu super helposti myös vaikkapa lapsen kaakao. Ehdottomasti yksi parhaita hankintojani ikinä.

Maidonvaahdotin ei ole missään nimessä pakollinen korvapuustilaten valmistamista varten, joten sen takia ei tarvitse ostoksille sännätä. Mikäli vaahtoavat juomat kuitenkin maistuvat, suosittelen lämpimästi maidonvaahdottimen hankintaa. Tässä tapauksessa voit kuitenkin jättää vaahdottamisen kokonaan välistä, ja nauttia silti herkullisesta korvapuustin mausta aamukahvissasi. Voit myös kokeilla vaahdottamista esimerkiksi sähkövatkaimen avulla, mutta silloin juoma kannattaa kaataa isompaan kulhoon eikä vaahdottaa mukissa. Muuten ne juomat ovat pian pitkin keittiön seiniä.

Tällä ohjeella tulee yksi ihana, koukuttava, iso mukillinen korvapuustin makuista herkkukahvia. Sellaista täydellisen kermaista, täyteläistä, kuohkeaa ja maukasta. Ah!

 

KORVAPUUSTILATTE

1dl vahvaa mustaa kahvia
1/2dl kookosmaitoa
1,5dl vaahtoavaa kasvimaitoa 
1,5tl vaahterasiirappia
1/2tl kanelia
1/4tl kardemummaa
1 kanelitanko

 

Keitä kahvi valmiiksi. Voit myös käyttää pikakahvijauhetta.

Sekoita kattilassa kaikki muut ainekset kanelitankoa lukuun ottamatta. Kiehauta seos, ja kaada se ison mukin pohjalle.

Halutessasi vaahdota neste maidonvaahdottimella kuohkeaksi. Kaada sekaan kahvi ja tipauta mukiin vielä kanelitanko.

Nauti korvapuustilatte heti kuumana.

Mikäli haluat oikein herkutella, voit lisätä laten pinnalle vispattua kookoskermavaahtoa ja ripotella pinnalle lisää kanelia. Arkiaamuina siihen ei ehkä ole aikaa tai tarvettakaan, mutta kehotan kokeilemaan vaikka jonakin rauhallisena sunnuntaiaamuna kaikessa rauhassa. Tämä täyteläinen korvapuustilatte toimii niin sateisina syysaamuina, kylminä pakkaspäivinä kuin aurinkoisina kesähetkinä – ihan kuin korvapuustikin. Mikäli kesällä kuumat juomat eivät ole mieleesi, korvapuustilattea kannattaa ehdottomasti kokeilla myös jäälatteversiona. Silloin jätät kiehautukset väliin, annat kahvin jäähtyä ja sekoitat juomaan vielä jääpaloja lisäraikkautta tuomaan. Mutta nyt peiton alle, asento mukavaksi ja täydellinen herkkujuoma päivään!

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram  

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit