Hae
Saran kotikolo

Vegaaninen tuplasuklaa jäätelö

Kun itse tekee jäätelöä, haluaa jotain extraa. Jotain mitä ei saa kaupasta ja sellaista mistä saa sitten erityishyvää. Tämä tuplasuklaa jäätelö on juuri sellainen. Vegaaninen jäätelö, jossa on reilusti suklaata ja ihania makuja. Täyteläisyydestä tinkimättä.

Vegaaninen tuplasuklaa jäätelö on vegaanisen valkosuklaan ja tumman suklaan sekoitus, josta saa halutessaan kauniin raidallisen sekoituksen. Lisäksi laitoimme sekaan vielä suklaan paloja, mutta se on ihan vapaavalintaista.

Ei suklaajäätelö voi olla ikinä väärin. Tuplasuklaa jäätelö ei varsinkaan.

Vegaaninen tuplasuklaa jäätelö

 

 

Suklaaraita

 

150 g vegaanista tummaa suklaata

1,5 dl kauramaitoa tai muuta kasvimaitoa

1 rkl kaakaojauhetta

 

 

Sekoita ainekset kattilassa ja sulata miedolla lämmöllä, kunnes suklaa on juoksevaa. Sekoita huolella yhtenäiseksi kastikkeeksi.

Anna jäähtyä ennen jäätelömassaan lisäämistä.

 

Jäätelömassa

 

80 g vegaanista valkosuklaata (käytin iChocoa)

4,5 dl kauramaitoa tai muuta kasvimaitoa

1 tölkki kondensoitua kookosmaitoa (käytin Spice Upin)

Lisäksi noin 3/4 dl suklaapaloja

 

 

Sulata valkosuklaa kattilassa kauramaidon kanssa. Sekoita yhtenäiseksi.

Sekoita valkosuklaa-kauramaitoseos ja kondensoitu kookosmaito yhteen tehosekoittimella tai sauvasekoittimella.

Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna koneen pyöriä, kunnes massa alkaa selvästi jähmettyä. Pysäytä jäätelökone hetkeksi.

Lisää jäätelömassan sekaan suklaakastike, ja anna sen seistä hetki pysäytettynä. Jos haluat lisätä suklaapaloja, lisää myös ne.

Käynnistä kone muutaman minuutin jälkeen vielä hetkeksi, ja anna koneen pyörähtää vielä muutaman kerran, jotta kastike hieman sekoittuu jäätelömassaan.

Kumoa jäätelömassa laakeaan pakastuksen kestävään kulhoon ja pakasta vielä ainakin pari tuntia.

Ilman jäätelökonetta

Jos teet jäätelön ilman jäätelökonetta, valmista samalla tavalla jäätelömassa ensin pakastimeen. Sekoita sitä muutaman kerran tunnissa, ja kun massa alkaa olla jähmettynyttä ja vaikeasti sekoitettavaa, lisää sekaan suklaakastike. Sekoita vielä hieman, jotta suklaakastike sekoittuu muuhun massaan raitoina, ja pakasta pari tuntia lisää.

Säilytä valmis jäätelö pakastimessa kannellisessa rasiassa.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Kesäkuu – mitä on luvassa?

Kesä on hiipinyt tänä vuonna vähän yllättäen. Suurelta osin siksi, ettei sää ole lämmennyt ihan sille kesän tasolle vielä. Tai pitkällä aikavälillä lämpötila lienee vuodenaikaan nähden ihan normaali, mutta viime vuosina on tottunut siihen että toukokuussa on jo aika lämmin. Pääsee vaihtamaan kesäkamppeisiin ja niin edespäin. Nyt sen sijaan lapsellekin on tullut puettua vielä kauluria ja hanskoja ulos mennessä. Toisikohan kesäkuu vihdoin kesän lämmön myös mukanaan?

Kesäkuulle ei ole tänä vuonna odotettavissa vielä sen kummempaa. Tai no, Kreikan reissu toki sitten kuun lopussa. Mutta muuten vielä ihan perusarkea töiden ja päiväkodin parissa. Mielellään tekisi kesäisiä juttuja nyt vielä kaupungissa ennen lomien ja mökkeilyn alkamista, mutta onhan sille aikaa vielä elokuussakin, jos silloin olisi lämpimämpää. Pääsisi nauttimaan kunnolla Suomenlinnasta ja kaupungin hiekkarannoista. Ja pakkohan se on myös hyväksyä, että joskus tulee niitä kylmempiä kesiä. Eikä sen pidä antaa pilata lomaa, vaan sitten tehdään muita juttuja sään mukaisesti.

Mutta nyt kyllä ymmärrän miksi monet vanhemmat sanovat kesän olevan lasten kanssa parasta aikaa. Se kun ei tarvitse koko ajan olla pukemassa toppavaatetta ja hanskoja ja villakerroksia! Pari viime kesää onkin mennyt niin helposti kun on lätkäissyt hellehatun päähän ja muistanut rasvata ihon, niin napero on saanut viilettää mökkipihassa pienessä hellemekossa varpaat paljaina.

Kesämenoja kaupungissa

Kesäkuu on monesti ihana aika lomia odotellessa, kun kaikki on vielä edessä. Nyt vielä odottaa reissukin piiitkästä aikaa, mikä vain lisää sitä jännittävää kutinaa. Kun ei vaan nyt tulisi mitään yllätysesteitä. Lapsen tanssi loppui toukokuun viimeisenä maanantaina, joten harrastuksiakaan ei nyt ole. Uimassa voidaan käydä päiväkodin jälkeen vaikka uimahallissa, jos stadikalle ei vielä tarkene. Ratsastusta olen myös lapselle varannut, ja kavereita haluaisin ehtiä vielä näkemään. Toukokuun sairastelu sotki arkea sen verran, ettei oikein ketään ole tullut nähtyä.

Mitä muuta? Olimme Lintsillä helatorstaina kun miehellä oli sinne ilmaisliput, ja silloin satoi koko ajan. Siellä voisi käydä vielä uudestaan jokin aurinkoinen päivä. Napero on halunnut pitkään maistaa hattaraa, ja niissä ilmaislaitteissa saa kyllä hyvän huvipuistoelämyksen. Hän on myös vielä alle 100cm, eikä sikäli pääsekään kuin ihan pariin maksulliseen laitteeseen.

Lintsin ilmaislippuihin kuului myös Sea Lifeen pääsy, joten sekin voitaisiin tässä vielä ennen juhannusta tehdä. Tällä viikolla haluaisin saada miehen lähtemään mukaan leffaan katsomaan uuden Top Gunin, ja miehen vanhemmat voivat hengata lapsen kanssa meillä illan. He ovat nähneet mökkeilykauden alkamisen jälkeen normaalia vähemmän, ja huomaa että ikävä on molemminpuolista. Sovimme, että näiden neljän viimeisen päiväkotiviikon aikana voi olla myös vielä yksi vapaapäivä ja lapsi voi mennä jokin viikko isovanhemmille yökylään. Tosin tällä viikolla tuli sitten ikävän kuuloinen yskä ja nenä alkoi valua, joten päiväkodissa ehti olla vain yhden päivän. Eihän se vapaapäivä flunssaisena toisaalta sama ole.

Työvuoden jännimmät viikot

Kesäkuussa töissä on vielä viimeiset kiireiset viikot ennen lomaa, kun meidän pitäisi saada tuotteet myyntiin ja verkkokauppa auki. Maailmantilanne, raaka-ainepula ja tuotannon siirtäminen Eurooppaan ovat osaltaan viivästyttäneet lanseerausta, jonka piti olla jo alkuvuodesta. Mutta nyt, vihdoin, saadaan ne kauniit tuotteet esille ja tilattavaksi. En malta odottaa että saan vaihtaa meidän ruman perus jatkojohdon kauniiseen MyNolla Strip Black/Walnutiin! Olen myös odotellut tyylikästä mallia omalle yöpöydälle, missä pistokkeet ovat sitten helposti saatavilla eivätkä sängyn alla piilossa. Ja tietty työpöytä tarvitsee yhden.

Ihanaa saada kotiin mustia jatkojohtoja, niitä on odotettu! Mökille pitää tosin hankkia valkoinen tammikannella, joka on kuin tehty sinne Saimaan rannalle.

 

MyNolla Strip Black/Walnut on ensimmäinen meille kotiin tuleva jatkojohto. Värit sopivat täydellisesti olohuoneen muihin kalusteisiin. Kuvannut: Lennart Schmitz. Kuvan oikeudet MyNolla.

 

 

Olen niin ylpeä näistä tuotteista ja työstä mikä niiden eteen on tehty. Nyt on sitten super jännittäviä aikoja myyntien vihdoin auetessa ja toimitusten alkaessa! Valtavan upeaa saada olla osana tätä matkaa.

Eiköhän se kesäkuu siinä kulu ihan mukavissa merkeissä, oli sää mikä tahansa. Lomat ja kaikki kesäkivakin vielä edessä!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogi