Hae
Saran kotikolo

Miniloma lasten kanssa Ähtärissä

Olimme perjantaista lauantaihin kaverin ja lasten kanssa Ähtärissä viettämässä pikkuista lomaa. Varasimme reissun kun olin bongannut pari kuukautta aiemmin tarjouksen kevätpaketista, johon kuului hotelliyö aamupalalla, hotellikylpylä ja kahden päivän eläinpuistoliput. Setti oli aika mainio ja hinta vain 133€ molemmilta, että kun huomasin vielä meidän pääsevän junalla ihan eläinpuiston kupeeseen, päätimme siltä seisomalta tehdä pienen kevätreissun.

Ähtärin pandat tulivat tutuiksi.

 

Lasten kanssa Ähtärissä on vaikka niin mitä. En ole aiemmin siellä päin käynytkään, mutta voisin ehdottomasti mennä uudestaan. Ilmat nyt oli vähän mitä sattuu kaatosateesta harmaaseen ja kylmään, mutta se ei sinällään menoa hidastanut. Lämpimällä säällä toki olisi pärjännyt vähemmillä varusteilla. Jos paikalle kesähelteillä päätyy, tarjolla on myös uimarannat ja eläinpuistossa ihania spotteja eväiden syömiseen.

 

Perjantaina lähtö junalla

Pidin perjantain palkattomana vapaana ja hyppäsimme junaan puoli 11 aamupäivällä. Matkalla oli kaksi vaihtoa. Ensin vaihdettiin pienen lelujunan näköiseen paikallisjunaan Tampereella, ja sitten vielä toisen kerran uuteen paikallisjunaan Haapamäellä. Mennessä pienet paikallisjunat olivat melko täynnä, mikä toi energiaa tihkuvien lasten kanssa matkustamiseen oman arominsa. Mutta selvittiin siitäkin. Eläinpuiston pysäkki oli kenties maailman pienin juna-asema, ja sieltä oli kilometrin kävely hotelli Mesikämmeneen ja eläinpuistoon. Kaverilla oli rattaat mukana mutta me lähdimme ilman, ja vitsi miten hienosti tuo kolmevuotias taas meni. Välillä kantaa niin kävellen pääsee tekemään vaikka millaisia retkiä.

Ähtäri Zoohon kuuluu myös pieni farmi.

 

Perjantaina pääsimme hotelliin vielä kuivin nahoin, mutta loppupäivän satoi kaatamalla. Mukana oli onneksi kumpparit ja sadetakki, niin suuntasimme heti pandataloon ja farmille kotieläimiä katsomaan. Ne olivat hotellista toisella puolella tietä, kuten myös eläinpuiston aloituspiste. Kävimme myös hotellin kylpylässä, mikä altaiden puolesta ihan riitti, mutta missä hampaat kalisivat kylmästä. Onneksi oli poreallas lämpimällä vedellä, missä istuttiin pitkän aikaa.

Kylpylässä läträämistä

Kylpylän jälkeen söimme illallisen Mesikämmenen ravintolassa. Ruokalista ei ollut kaksinen, mutta riittävä. Saimme lapsen kanssa gluteenittomat ja maidottomat burgeriateriat 35€. Hinta-laatusuhde ei paras, mutta ei siitä olisi kahden lapsen kanssa enää mitään ravintolaa kauempaa lähdetty etsimään. Ruuan jälkeen huoneeseen hammaspesulle ja nukkumaan. Lapset jakoivat vuodesohvan ja me kaverin kanssa isomman sängyn. Kello oli iltasadun jälkeen jo yhdeksän, ja oma napero simahti sekunnissa. Olihan sitä oltu aika tauotta menossa aamusta asti.

Lauantaina tyyppi sitten heräsi ja tuli viereen jo kuuden jälkeen, eikä tietenkään enää nukahtanut. Mietin jo että kiva, tästähän tulee jännä päivä. Mutta on hän vaan sellanen tsemppari. Käytiin hotellin aamupalalla, joka oli varsin perus mutta oikein riittävä. Meillekin löytyi gluteenittomat leivät ja vegaaniset jogurtit sun muut. Eläinpuisto aukesi kymmeneltä, joten naperot ehtivät leikkiä vielä huoneessa ennen lähtöä.

 

Kierros eläinpuistossa

Eläinpuistoon lähtiessä taas satoi, mutta loppupäivän oli poutaa. Ähtärin eläinpuisto on eläintarhaksi aika ihana, sillä puistoreitti kulkee metsässä ja siellä saa tehtyä ihan kunnon kierroksen. Eläimillä näkyy olevan hyvät oltavat, paitsi nyt ehkä susilla, jotka luonnossa kulkisivat laajalla alueella ja nyt vaan makoilivat tarhassa. Reitti oli mukava kiertää, ja ympäristö kaunis. Lapsille löytyy ihmeteltävää ihan jo polun varrelta, kun kiviä ja kukkia voi tutkia eläintarhojen välissä.

Mutta lasten kanssa Ähtärissä pääsee kerrankin näkemään myös niitä eläimiä, kun karhut ovat aktiivisesti liikkeellä ja pienet metsäpeuran vasat juoksentelevat ympäriinsä.

Reitin varrella on lukuisia leikki-, nuotio- ja eväspaikkoja, ja uimaankin tosiaan pääsisi. Lämpimällä säällä kunnon eväsretki olisi must, mutta ihmettelimme, ettei lähimaillakaan ollut kauppaa tai kioskia mistä olisi saanut eväitä. Autolla liikkuvat pääsevät toki vaikka Tuuriin. Mutta ilmakin oli sen verran kolea, että eväiden syönti ulkona ei varsinaisesti houkutellut.

Ähtärissä on paljon leikkipaikkoja ja kauniita pysähdyspaikkoja eväiden syöntiin.

Mainio reissu kotimaassa

Hotelli Mesikämmenessä oli todella hyvä palvelu, ja saimme pitää huoneen myös lauantaina lähtöön asti. Saimme lapset vielä huoneeseen päiväunille, mikä pelasti kotimatkan. Olin aiemmin törmännyt keskusteluun missä hotellia manattiin homeiseksi ja sanottiin kaikkien heränneen silmät ummessa ja tukkoisina yöpymisen jälkeen, joten etukäteen vähän mietin mitäköhän siellä on. Tilat olivat vanhat mutta siistit, ja hotelli on aika makeasti kallion sisään rakennettu mistä lapset innostuivat. Kaveri sanoi, että huoneeseessa ollessa alkoi kutittaa ja aamulla tuntui tukkoiselta, ja hänen lapsensa yski yöllä jonkin verran. Omani myös köhi kotiin tultuamme. Joten tiedä häntä mitä siellä oikein on, mutta itse en huomannut mitään. Yksi yö nyt onneksi ei pahempaa vahinkoa tee, mutta onhan se kurja tilanne jos paikkoja ei korjata ja henkilökunta joutuu sisäilmaongelmille altistumaan.

Paluumatka alkoi kuudelta ja palasimme samaa reittiä kotiin kahden vaihdon kautta. Vaihtoaika oli molemmilla kerroilla lyhyt, vain 8 ja 5 minuuttia, mutta hyvin ehdittiin. Vain Tampereella piti vaihtaa toiselle raiteelle tunnelin kautta. Onneksi kaikki kulki ajallaan, eikä myöhästymisistä tullut ongelmia. Kotona olimme vasta kymmenen aikaan illalla, ja väsynyt matkustaja alkoi ollakin. Kannoin naperon asemalta kotiin ja hampaidenpesun kautta meidän sänkyymme nukkumaan, minne sammuikin taas hetkessä. Aamulla saimme vielä heräillä vierekkäin hyvän lomareissun päälle.

Lasten kanssa Ähtärissä tekeminen ei lopu, ja etenkin kesällä ulkoilmajuttuja löytyy runsaasti. Paikkana puisto ja sen ympäristö on kaunis ja rauhallinen ja sinne pääsee sujuvasti niin junalla, omalla autolla kuin matkailuautollakin. Pientä tai suurempaa kotimaanreissua miettiville voin lämpimästi suositella Ähtäriä.

Ähtärin eläinpuiston juna-asema on todellakin maalaisromanttinen. Matkaa eläinpuistoon on noin kilometri.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Dinosaurus kuppikakut ja nimpparijuhlat

Meillä aina naureskellaan, ettei missään muussa perheessä vietetä nimipäiviä kuin minun lapsuuden perheessäni. Mutta ei tässä nyt liikaa juhlaa ole, joten minähän otan mielelläni jokaisen tekosyyn pistää juhlaa arkeen! Torstaina kun oli oman lapsen nimpparit, kylään tulivat serkut, mummi, mummo ja kummitäti poikansa kanssa. Ja tarjolla oli nimipäiväsankarin toiveesta dinosaurus kuppikakut. Koska dinosaurukset ovat olleet nyt aika kova juttu.

Kuppikakut valmistuivat kahdessa maussa. Lapsi halusi mansikkakuppikakkuja, joten toisista tein ihan vaaleita vaniljamuffinsseja ja pistin päälle mansikkakuorrutteen. Toiset olivat suklaisia Mariannen makuisia. Ja kaikkiin tuli koristeeksi dinoja.

Kaikki kuppikakut ovat gluteenittomia ja vegaanisia, kun huomioit että käyttämäsi kauramaito ja muut ainekset ovat gluteenittomia ja vegaanisia. Sinällään ei ole väliä mitä kasvimaitoja käytät, mutta jogurtin kannattaa olla maustamatonta ja mahdollisimman hapanta. Itse tykkään leivonnassa Rainbown maustamattomasta soijajogurtista, sillä sen koostumus ja maku ovat juuri nappiin. Mutta jos soijatuotteet eivät käy, voit hyvin valita vaikka kaurapohjaisia.

Jauhoina käytin Myllärin vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta. Koristeet on hankittu My Dream Dayn verkkokaupasta.

 

Dinosaurus kuppikakut

 

 

Gluteenittomat mansikka-valkosuklaa kuppikakut

 

3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

50 g Foodin valkosuklaamansikoita

1,5 dl mansikoita pilkottuina

3 tl leivinjauhetta

Ripaus suolaa

125 g maidotonta leivontamargariinia

1 dl maustamatonta soijajogurttia

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 dl kauramaitoa tai muuta kasvimaitoa

 

Sekoita kuivat ainekset yhteen, myös mansikat. Sulata margariini juoksevaksi.

Lisää margariini ja jogurtti kuiva-ainesten sekaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa 175 asteessa noin 35 minuuttia.

Käytin tässä uutta jättimuffinssivuokaa, ja taikinasta tuli juuri kuusi isoa muffinssia. Normaalikokoisia muffinsseja tulee siis juurikin noin 12kpl, eli perus muffinivuoan verran.

Mansikkakuorrutus

 

3 dl kasvipohjaista vispikermaa

1 dl tomusokeria

150 g maidotonta leivontamargariinia

1 tl punaista/pinkkiä pastaväriä

3 rkl mansikkasosetta

Tuoreita mansikoita koristeeksi

 

Sekoita ainekset sähkövatkaimella yhtenäiseksi massaksi. Kun muffinssit ovat jäähtyneet, pursota tai lusikoi mansikkakuorrutus mansikkamuffinssien päälle.

Säilytä kuorrutetut muffinssit kylmässä. Voit kuorruttaa muffinssit vasta juuri ennen syömistä.

 

Gluteenittomat Marianne kuppikakut

 

1,5 dl kaakaojauhetta

1 dl Mariannerouhetta

125 g maidotonta leivontamargariinia

1dl maustamatonta soijajogurttia

6,5 dl kauramaitoa

1,5 dl sokeria

4 dl gluteenitonta jauhoseosta

3 tl leivinjauhetta

 

Tällä ohjeella tulee iso taikina – sain 18 kappaletta eli juuri yhden pellillisen. Pienennä määriä, jos ihan niin montaa kuppikakkua ei tarvitse.

Murskaa Mariannet rouheeksi tai käytä valmista rouhetta.

Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa. Huolehdi, että kaakaojauhe sekoittuu kunnolla jauhoihin. Lisää sekaan nesteet, ja sekoita huolella tasaiseksi taikinaksi.

Lisää suklaa-rasvaseos kuivien ainesten sekaan, ja sekoita huolella. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa 175 asteessa 25 minuuttia.

Käytin itse valmiita Amerikan muffinssivuokia, jotka ovat sopivan jämäköitä uuniin myös ilman muffinssivuokaa.

 

Marianne Kuorrute

 

2 dl kasvipohjaista vispikermaa

2 pussia creme fix-jauhetta

250 g vegaanista tuorejuustoa / mascarponen korviketta

1,5 dl maustamatonta soijajogurttia

1,5 dl Marianne-rouhetta

(Vihreää pastaväriä)

Marianne rakeita koristeeksi

 

Vispaa kerma paksuksi vaahdoksi, ja lisää vispatessa creme fix – jauhe kerman sekaan. Kun vaahto on tarpeeksi paksua, lisää myös tuorejuusto. Vispaa kunnes massa on yhtenäistä ja sileää, ja sekoita lopuksi vielä sekaan Marianne-rouhe. Voit lisätä rouhetta myös pinnalle vielä koristeeksi.

Pursota tai lusikoi kuorrutus jäähtyneiden muffinssien päälle.

Koristelin itse kuppikakut vielä pienillä dinosaurus aiheisilla kakkukoristeilla ja karkeilla, jotka olivat olevinaan dinosaurusten munia. Marianne-rakeet toimivatkin siihen super hyvin! Nimpparisankari oli muffinsseista innoissaan, mikä tietysti palkitsi tekijän. Dinosaurus kuppikakut olivat hyvä vaihtoehto dinosauruskakulle, minkä ensin meinasin leipoa, sillä kuppikakkuihin saa enemmän väriä ja näin jokaiselle oli ikään kuin oma pieni kakkupala valmiina lautaselle.

Sekä mansikka kuppikakut että Marianne kuppikakut ajoivat asiansa, maistuivat kaikille ja tulevat ehdottomasti leivotuiksi uudestaan.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit