Överi leffailta ja kummijuttuja – meidän viikonloppu
0Edelliseltä viikonlopulta kauan odotettu serkkujen yökyläily piti perua, koska meidän napero oli perjantain kuumeessa. Mutta se onneksi järjestyi nyt. Siskontytöille oli luvattu yökyläily, leffailta ja todelliset hyper dyper herkut oheen, ja sellaista tosiaan oli! Meidän viikonloppu oli maustettu sokerilla ja hyvällä seuralla, ja oli ihan tosi hauskaa.
Kummijuttuja
Lauantaina teimme ensin kaverini kanssa lapsivaihdot, ja saimme kumpikin kahdenkeskistä aikaa kummilapsien kanssa. Kaverini meni minun naperoni kanssa katsomaan Peacockiin Prinsessa Pikkiriikkiä, ja minä vein kummipoikani Luonnontieteelliseen museoon. Molemmilla seurueilla oli hauskaa, ja olikin ihana saada olla ihan kaksin kummipojan kanssa. Hän on aika mainio tyyppi, ja vaikka on vain vajaan vuoden omaani vanhempi, tuntuu monella tapaa niin isolta jo!
Omien ohjelmien jälkeen tapasimme lounaalla, ja söimme lapsen kanssa puoliksi niin ison annoksen Phad Thaita, että siitä jäi vielä reilu satsi mukaan kotiin otettavaksi. Ravintolasta jatkoimme kävellen Ruskeasuolle odottamaan siskontyttöjä sirkuskoulusta. Ilma oli aivan ihana taas, aurinkoa on nyt riittänyt! Ulkoilimme reilut pari tuntia kunnes molempien lasten sirkustunnit päättyivät, ja suuntasimme meille.
Kaikkien leffailtojen äiti
Olin tilannut pizzat valmiiksi, ja kun sain muut herkut tarjolle, alkoi leffailta. Katsoimme ihanan Kotia kohti, jossa kolme lemmikkiä yrittää löytää erämaan läpi takaisin kotiin.
Leffan jälkeen iltapesut ja nukkumaan. Siskontytöistä vanhempi luki omalle tytölleni iltasadun, ja minä puolestaan nuoremmalle siskontytölle. He nukkuivat yhdessä työhuoneen vuodesohvalla, ja oma tyyppi kömpi viereeni kaikkine leluineen puolenyön aikaan.
Aamulla oli vohveleita ja kaakaota, ja hitaan aamun jälkeen suuntasimme siskon uudelle asunnolle. He muuttivat pari viikkoa aiemmin ja kävimme ensi kertaa katsomassa kivaa uutta kotia, jossa lapset olivat saaneet omat huoneet. ”Tupaantuliaisiksi” vein kolmen litran lasipurkin täynnä herkkuja, muun muassa leffaillasta jääneet karkit.
Söimme tortilloita ja jätskiä, kävimme yhdessä leikkipuistossa ja suuntasimme kotiin päin. Napero nukahti kotimatkalla, mutta kovin väsynyt ilta oli silti, kuten koko viime viikko. Meidän viikonloppu oli aika touhukas, ja itselläkin kyllä sunnuntaina tuntui. Samalla se antoi kuitenkin ihanasti virtaa uuteen viikkoon.
Kun kysyin mikä viikonlopussa oli parasta, niin kuulemma se kun serkut olivat yötä. Ihanaa, että he ovat niin läheisiä ja välittävät toisistaan niin paljon.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Saako lapsen sukupuolesta iloita?
Tätä olen miettinyt usein jo ennen raskaaksi tuloa. Saako lapsen sukupuolesta iloita vai pitäisikö sukupuoli siinä ohittaa samaan sukupuolineutraaliin tyyliin kuin muutkin sukupuoleen liittyvät asiat.
Meillä on tyttö
Vastaan lyhyesti: saa! Minun mielestäni todellakin saa. Olen ainakin itse valtavan onnellinen juuri siitä, että meillä on tyttö. Minusta on ihanaa, että hän on lisäksi hyvin tyttömäinen tyttö. On nimittäin sellainen pinkki röyhelöprinsessa kuin olla voi. Rakastaa leikkiä nukeilla, nukkekodilla ja hevosilla. Siihen on tosi helppo itse lähteä mukaan ja jakaa se innostus, koska olen itse tykännyt ihan samoista asioista.
Sukupuolesta emme ottaneet etukäteen selvää, koska ei sillä mitään väliä ollut. Vauva kuin vauva. Eikä edes syntymän hetkellä tullut sellaista oloa kuin olin etukäteen kuvitellut, että ”meillä on nyt tyttö!”. Vauva oli ulkona ja sain hänet syliini enkä edes miettinyt sukupuolta sen kummemmin kuukausiin. Tyylilleni uskollisena olin hankkinut vaatteissa etukäteen valkoista, mustaa ja harmaata, mitä nyt nimijuhliin sitten tummansinisen mekon. Mutta ei se sukupuoli näkynyt ensimmäiseen vuoteen oikeastaan kuin nimen valinnassa ja muutamassa vaatteessa.
Tässä vaiheessa vauva on vauva, eikä sukupuoli nouse esiin mitenkään.
Ennen kaikkea ihmisiä
Sukupuolista puhuminen on aina tulenarka aihe, jolla meinaa väkisinkin loukata jotakuta. Olen itse aina tiennyt olevani hyvin vahvasti nainen, tykkääväni sillä tavalla vain miehistä ja jopa tykännyt tyttömäisiksi mielletyistä jutuista. Se on osa minua.
Yhtä lailla tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät biologisesta perimästään huolimatta tunne olevansa naisia, eivät ehkä miehiäkään. He saattavat tykätä sillä tavalla naisista, miehistä tai molemmista. Se on jokaisen oma totuus, jota kukaan muu ei voi kieltää. Se on yhtä todellinen osa ihmistä kuin mikä tahansa muu asia.
Ja faktahan on, että kukaan ei voi tietää millainen lapsi sieltä syntyy. Ihan sama miten paljon sukupuolta etukäteen selvittää, lapsi voi olla transnainen tai -mies tai muun sukupuolinen. Ihminen, jonka elämässä biologinen sukupuoli ei näy mitenkään tai sitten se tulee esiin vahvasti. Voi olla poika, joka rakastaa vaaleanpunaisia mekkoja, ja voi olla tyttö, joka ei kuuna päivänä pistäisi mekkoa ylleen. Sitä kun ei voi tietää. Sieltä syntyy aina ennen kaikkea ihminen, joka kasvaessaan näyttää ja kertoo aina vain lisää siitä kuka ja millainen hän on.
Sikäli kaikki odotukset ja toiveet sukupuoleen liittyen ovat aika vaarallisia. Jos toivoo kovasti juuri sitä tyttöä niin kannattaa kysyä itseltään miksi. Tai mikä erityisesti poikalapsessa on se juttu. Onko pettymys, jos tyttö ei pidäkään mekoista, haluaa ajella hiuksensa lyhyiksi ja on kiinnostunut vain työkaluista? Tai kokeeko vaikeaksi, jos poika toivoo lahjaksi nukkeja ja haluaa pukeutua pastelliväreihin? Ja jos se tuntuu pettymykseltä tai vaikealta, niin miksi? Miksei riitä että tekee itse niitä juttuja mistä tykkää, ja antaa lapsen tehdä samoin? Varmasti on kuitenkin paljon sellaista mitä voi jakaa, eikä sen tarvitse liittyä sukupuoleen millään tavalla.
Ihana asia kasvattaa tyttöä
Miksi sitten minusta on ihanaa, että meillä on juuri tyttö? Meidän lapsessa se tyttöys tulee todella vahvasti esiin. Me tykkäämme niin monista samoista asioista. Minusta on ihanaa, että hänkin rakastaa mekkoja ja haluaa hoitaa vauvoja. Mutta poika voisi olla ihan samanlainen. Ja minä antaisin hänen olla ihan samanlainen. Joten ei se siitäkään johdu, että jaamme erinäisiä tyttöjuttuja. Kuka tahansa muu lapsi voisi tykätä ihan erilaisista jutuista ja tekisimmekin vähän erilaisia asioita, ihan sama mitä sukupuolta hän olisi. Ne ovat osa ihmisen persoonaa ja mieltymyksiä. En minä voisi tätäkään lasta pakottaa ponin kyytiin, jos hän ei sinne haluaisi.
Minun kohdallani ilossa tyttölapsessa parasta on se samaistumispinta. Minä olen kasvanut tyttönä, ja minä tiedän millaista se on. Niin hyvässä kuin pahassa, minä tiedän millaisia asioita on edessä ja muistan vielä miltä ne tuntuivat. Haluan uskoa, että pystyn olemaan siinä tukena. Koska kasvaminen on hemmetin vaikeaa, ja itselleni olisi vaikeinta kun en osaisi ymmärtää. Omaan kasvamiseeni liittyi aika monta kipupistettä, jotka vaikuttavat vielä tänä päivänä. Jos voisin oman tyttöni säästää edes yhdeltä. Köllötellä hänen vieressään ja jutella asioista, joista ei jutella kenenkään muun kanssa. Siinä se nousee arvoonsa.
Tukisin yhtä lailla myös poikalasta. Tietenkin. Mutta en tiedä millaista on olla esimerkiksi teini-ikäinen poika.
Mutta ei sillä sukupuolella ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Ihan yhtä vimmalla rakastaisin ketä tahansa lasta. Lakkaisin poikalapsen kanssa kynsiä ja antaisin hänen pukeutua prinsessamekkoihin, jos ne häntä kiinnostaisivat. Veisin ratsastamaan ja tanssitunneille. Ja sitten seuraisin mitä mieltä hän niistä on. Ihan kuin nytkin. Mutta ei ole mikään salaisuus, että minusta on ihanaa päästä jakamaan ratsastus ja heppaintoilu yhdessä.
Tykkääkö hän niistä koska on tyttö?
Varmaan osittain. Kavereiden lapsia seuratessa poikalapset ovat kiinnostuneita ihan eri asioista. Ja sitten osittain ihan täysin samoista. Ja ne kaikki poikalapset taas keskenään vähän erilaisista. Sehän tässä jännää onkin, seurata noita lapsia ja millaisia he ovat. Miten siistejä persoonia tähän maailmaan kasvaa.
Minusta on ihanaa saada olla pienen tytön äiti. Ja samalla kamalan pelottavaa. Jos omista haavoista on jotakin hyötyä, niin niiden hyödyt tulevat esiin tässä. Minä kävin ne kolhut läpi, jotta voin olla viisaampi omaa tyttöäni varten. Jotta hän selviäisi helpommalla.
Näitä ajatuksia on vähän vaikea pukea sanoiksi ja tehdä ajatuksista ymmärrettäviä. Toivottavasti en loukannut tällä ketään, se ei ole missään nimessä tarkoitus. Kävikö selitys mitenkään järkeen?
Tiivistettynä sanoisin, että mielestäni sukupuolesta saa olla innoissaan, mutta on hyväksyttävä ennen kaikkea ihminen. Arvostettava ja rakastettava persoonaa, ja osattava jättää sukupuoli sivuun. Kuunneltava, mitä lapsi itse kertoo. Mikään ei estä bondaamasta perinteisten ”äiti-tytär” tai ”isä-poika” juttujen äärellä, mutta niistä ei pidä tehdä oletuksia tai jättää niitä tekemättä, koska pojan tilalla onkin tyttö tai toisin päin. Omat kiinnostuksen kohteet pääsee jakamaan kuitenkin, ja parhaassa tapauksessa lapsi opettaa uusia myös vanhemmille.