Lapsen oikeus hyvään kohteluun
Lapsen oikeuksien viikko ja lapsen oikeus hyvään kohteluun. 15.-21.11.2021.
Ennen kuin minusta tuli äiti ihmettelin miten monet totesivat, etteivät kestä enää lasten saamisen jälkeen lukea tai katsoa mitään, missä lapsille tapahtuu jotakin pahaa. Mietin, että kamalia juttujahan ne ovat jokaisen lukea – miten se äitiys sitä pahemmaksi muuttaisi? Sitten joulukuussa 2018, oma vastasyntynyt tytär vieressäni, törmäsin lehdessä kuvaan nälkiintyneestä syyrialaistytöstä. Ja sillä tytöllä oli oman lapseni kasvot.

Lapsen oikeuksien viikko
Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa ja lauantaina 20.11. Lapsen oikeuksien päivää. Maailmassa on yli 5,7 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta on nälkäkuoleman partaalla (lähde). Lähes puolet maailman kaikista lapsista kokevat väkivaltaa ennen 17. ikävuottaan (lähde). Viime aikoina meillä on uutisoitu mitä hirveimmistä väkivaltatapauksista. Ne todella särkevät sydämen. Näin CCN:n uutisvideon, jossa 9-vuotias tyttö pakkonaitetaan vanhalle miehelle, ja tämä raahaa pienen itkevän lapsen pois.
Sen jälkeen, kun minusta tuli äiti, olen nähnyt kaikki nuo tapaukset aivan eri näkökulmasta. Näen jokaisen noista lapsista oman lapseni kautta. Miten ne pienet nälkiintyneet lapset vain makaavat kuihtuneina sen sijaan, että yrittäisivät opetella kävelemään ja pelaamaan palloa. Miten kamalan peloissaan pieni lapsi on, kun omat vanhemmat systemaattisesti pahoinpitelevät. Millainen katse sen lapsen silmissä on. Nuo uutiset oksettavat. Ne todella, todella oksettavat.
Kun tuoreena äitinä sain sen muutaman kilon kokoisen mytyn syliini, se tarve suojella ja pitää huolta iski päälle sellaisella voimalla, että olisin raadellut jokaikisen joka olisi yrittänyt tehdä hänelle pahaa. Edelleen, vaikka välillä hermoa kiristää ja uhmakas nappula saa raivon partaalle, minä suojelisin häntä hengelläni. Se on kovin erikoinen tunne. Minä, joka myös pelkään kuolemaa todella paljon, todella kuolisin lapseni puolesta. Se on klisee syystä. Päähäni ei vain mahdu, miten joku voi tehdä lapselleen pahaa. Kenellekään lapselle.


Kohdellaan lapsia hyvin
Me elämme myös eri todellisuudessa. Muistan itkuisena sitä lehtikuvaa katsoessani, kuinka mies sanoi että meidän lapsellamme on kaikki hyvin. Se on totta. Hänelle on ruokaa, lämpöä, leluja, vaatteita, perhe. Me emme voi ymmärtää todellisuutta, jossa pakolaisleireillä eletään ja oma tytär pitää myydä parista tuhannesta dollarista. Tai kun ei ole mitään millä lastaan ruokkia. Se on aivan eri maailma.
Lapsen oikeuksien päivän ja viikon teema on tänä vuonna lapsen oikeus hyvään kohteluun. Se koskettaa jokaista lasta maailmanlaajuisesti. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdelluksi hyvin. Tulla kohdelluksi arvokkaana ja merkittävänä. Ihmisenä, joka ansaitsee kunnioitusta siinä missä kaikki muutkin. Ihmisenä, jolla on oikeus olla omanlaisensa ja saada tukea omille ainutlaatuisille piirteilleen.
Meidän lapsellamme on kaikki hyvin. Sen lisäksi, että on mahdollista lahjoittaa erilaisiin tukijärjestöihin, se on ainoa mitä voimme tehdä. Pidetään huolta näistä omistamme. Jokainen hyvin kohdeltu lapsi on saavutus. Jokainen hyvin kohdeltu lapsi on yksi vähemmän nälkää, väkivaltaa ja kaltoinkohtelua kokeva.
Kohdellaan hyvin kaikkia niitä lapsia, joita omassa elämässämme on. Annetaan Lapsen oikeuksien viikon toteutua vuoden ympäri.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Suussa sulavat suklaatoffeet (G, M, V)
Lempisuklaistani yksi on aina ollut se toffeetäytteinen. Kovan suklaakuorrutteen alta paljastuva pehmeä, suussa sulava toffee on vain yksi parhaista herkuista mitä tiedän. Ne tuli syötyä joulun suklaarasioista aina ensimmäisenä. Niitä on onneksi helppo valmistaa myös itse maidottomina versioina! Suklaatoffeet vaativat vähän näpertelyä, mutta usko pois, että ne ovat sen arvoisia!
Itse tehdyistä suklaatoffeista tuli nimittäin aivan ihania. Suklaa on tässä oikeastaan täysin toissijainen juttu, sillä juuri toffee on se elämyksen aikaansaava luomus. Suklaakuorrutteen voit valmistaa itse, mutta yhtä hyvin käyttää valmista kaupan raakasuklaata, jos haluat suoristaa pari mutkaa. Toffeetäytteen kanssa näpertelyä kyllä riittää muutenkin.
Lähdin liikkeelle ihan originaaleista, mutta seuraavaksi aion lisätä toffeeseen himpun verran lakritsijauhetta!
Toffeesta tuli muuten niin hyvää, että sitä on pakko laittaa joskus lähiaikoina myös jäätelöön!
SUUSSA SULAVAT SUKLAATOFFEET
Toffee
1rkl kookosöljyä
Ripaus suolaa
Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Madalla hieman lämpöä, mutta anna seoksen edelleen kuplia noin 20-30 minuuttia, kunnes vaahto pinnalla on laskenut ja kattilassa on paksuuntunutta toffeekastikkeen näköistä seosta.
Levitä seos leivinpaperin keskelle, anna sen jäähtyä ja taita paperin reuna toffeen päälle. Paina toffee paperin välissä littanaksi levyksi, ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai jopa yön yli. Toffee on jähmettynyt tarpeeksi, kun saat irrotettua leivinpaperin sen pinnalta.
Voit käyttää suklaakuorrutteessa valmista raakasuklaata, jonka sulatat vesihauteessa, tai valmistaa kuorrutteen alla olevalla ohjeella.
Suklaakuorrute
Sulata kaakaovoi ja kookossokeri vesihauteessa. Lisää muut ainekset, ja sekoita huolella tasaiseksi. Halutessasi temperoi seos lämmittämällä se ensin vesihauteessa noin 41 asteiseksi, sitten jäähdyttämällä kylmässä vesihauteessa 27 asteiseksi, ja lopuksi lämmittämällä vielä uudelleen kuumassa vesihauteessa noin 31 asteiseksi. Itse en ole kovin hyvä temperoija, vaikka ohjeita noudatankin. Temperointi tekee suklaan pinnasta kyllä kauniin kiiltävän ja rakenteesta rouskuvamman, mutta tuntuu, että itselläni se jää kuitenkin vähän vajaaksi. Aina en sitä jaksa tehdä, mutta useimmiten yritän. Harjoittelun kautta, niinhän sitä sanotaan.
| Näissä suklaissa on makea ja tahmainen toffeesydän |
Kaada suklaata pieni tippa käyttämäsi muotin pohjalle. Pilko jähmettyneestä toffeesta pieni pala ja tiputa se suklaan keskelle. Mikäli et saa toffeeta leikattua paloiksi (riippuu siitä miten hyvin se on jähmettynyt – pakastaminen toki auttaa tässä), käytä apuna kahta lusikkaa ja tiputa nokare suklaan sekaan. Kaada toffeen päälle lisää suklaata sen verran, että se peittyy ja muotti täyttyy. Toista, kunnes kaikki ainekset on käytetty.
Toffee muuttuu uudelleen juoksevammaksi, jos säilytät suklaita huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Pakastimesta otettaessa täyte on luonnollisestikin kovempaa.
Laita muotit jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään. Suklaatoffeet ovat valmiita, kun saat irrotettua ne muotista ehjinä ja kiinteinä.
Minä tykkäsin pitää Dumleja aina pakastimessa, jolloin toffee jähmettyi herkulliseksi kylmäksi klöntiksi. Niinpä myös näitä herkkuja on napsittu suuhun suoraan pakastimesta. Huoneenlämmössä suklaatoffeita voi säilyttää muutaman päivän, mutta ei juuri kauempaa, jotta täyte ei pääse pilaantumaan.
Nämä suklaatoffeet ovat mainio jouluherkku myös muille suklaarasioiden konvehteja kaipaaville ja niiden valmistus on pienestä näpertelystä huolimatta melko vaivatonta ja hauskaa. Ne säilyvät hyvin pakastimessa, joten niitä voi valmistaa hyvissä ajoin valmiiksi jouluherkuttelua varten. Sitten kelpaa taas nautiskella hurmaavaa suklaan ja toffeen yhdistelmää!


0