Hae
Saran kotikolo

Tällä viikolla olen…

On ollut viikko oikeastaan ihan kuin mikä tahansa muukin, ja kun esimerkiksi kaverin kanssa puhuu puhelimessa tulee aina sanottua, ettei kuulu mitään sen ihmeempää kuin aiemminkaan. Että eihän tässä mitään tapahdu. Mutta kun viikon yksittäisiä pikku asioita alkaa listaamaan ylös huomaakin, että kullähän viikkoon mahtuu monenlaista kivaa. Ja se, että mitään ei tapahdu, ei ole ollenkaan totta. Koska elämähän tässä tapahtuu koko ajan. Tällä viikolla olen elänyt etätöiden ja lapsiperheen sävyttämää arkea, ja se on oikeastaan todella mukavaa. Vaikka mitään mullistavaa ei olisikaan tapahtunut.

Tällä viikolla olen muun muassa

 

* käynyt kolme kertaa lenkillä ja kuunnellut samalla äänikirjaa

* tehnyt yhden BodyBalancen kotona

* istunut/seissyt/röhnöttänyt tietokoneella noin 35 tuntia

* kipittänyt potkupyöräilevän naperon perässä mäkiä alas ja huutanut perään ”jarruta! jarruta!”

* herännyt joka aamu noin 5 aikaan, paitsi perjantaina vasta 6.30

* syönyt joka aamu aamupalaksi puuroa, suklaakeksin ja kahvia

* lähetellyt lapsen kanssa lentosuukkoja päiväkodin ikkunan läpi

* pitänyt kesken työpäivän pienen ulkoilutauon koiran kanssa

* puhunut pidempään puhelimessa kolmen kaverin kanssa, joita en ole nähnyt aikoihin

* osallistunut miehen kanssa lapsen vasukeskusteluun Teamsissa

* käynyt kerran apteekissa ja samalla reissulla kaupassa

* vienyt lapsen ratsastamaan

* viettänyt miehen kanssa iltaa kaksin lapsen ollessa yökylässä

* tilannut kotiin sovitettavaksi kaksi kuoritakkia (joista toivoisin edes toisen olevan hyvä)

* syönyt joka päivä teelusikallisen propolis hunajaa

* rauhoitellut täysin paniikkiin mennyttä lasta, joka jostain syystä on alkanut pelkäämään kuollakseen moottoripyöriä

* onnistunut napsimaan suklaata vain kahtena päivänä (versus edellisellä viikolla joka päivä!)

* pessyt talvipipon ja laittanut sen jemmaan, ja kaivanut vielä kuitenkin uudelleen käyttöön

 

Tällä viikolla ajattelin vielä

 

* käydä lenkillä yhdessä lapsen kanssa

* tehdä toisen BodyBalancen

* käydä miehen vanhemmilla syömässä fondueta

* olla mahdollisimman paljon ulkona

* koittaa nukkua vähän pidempään

* katsoa lapsen kanssa piirrettyjä

* tehdä aamupalaksi vohveleita

* tehdä kauppakassitilauksen

* siivota meidän pihaterassia kesäkuntoon ja ehkä grillata jotain pientä (makkaraa?)

* syödä ulkona jostain ruokarekasta ja samalla nauttia myös kesän ekan ulkojätskin

* käydä lapsen kanssa eväsretkellä joko kaksin tai yhdessä siskontyttöjen kanssa

 

Vähän tulee käytyä varsinaisesti asioilla tai tavattua ketään, mikä nyt kuuluu tähän aikaan…ei siihen toisaalta arjessa olisi kovin paljon aikaa muutenkaan. Mutta normaalioloissa voisin kuvitella käyneeni miehen kanssa elokuvissa, ehkä lapsen kanssa yhdessä kaupassa, sovittuani yhdet leikkitreffit tai käynnin museossa. Perusjuttuja, jotka nyt puuttuvat arjesta kokonaan.

Töiden ohessa eniten kaipaan kyllä jokaiseen päivään liikkumista ja ulkoilua, ja niitä yritänkin illasta kerryttää. Lenkillä käyn yleensä aamusta ennen töitä, ja illalla ulkoillaan yhdessä koko perheen kanssa. Lapsi on innostunut potkupyöräilemään ja liikkuu pyörän kanssa sujuvasti, kunhan autan ylämäessä. Alamäet puolestaan menevät vauhdilla, ja meno näyttää omaan silmään aika hurjalta, kun tyyppi vaan nostaa jalat ilmaan ja antaa mennä jarruttamatta. Sitten kovassa vauhdissa iskee yhtäkkiäjalat maahan. Mutta kyllä se siitä, muutaman muksahduksen kautta varmasti oppia kertyy ja pääasia että on hauskaa!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit  

Ihana, iisi pääsiäinen!

Olipas mukavampi pääsiäinen kuin vuosi sitten. Töiden keskellä miniloma yhdessä perheen kanssa teki parempaa kuin hyvää, ruokaa tuli tankattua urakalla ja suklaakiintiö hetkeksi taas täyteen. Lisäksi oli ulkoilua, lenkkeilyä, päiväunia ja laatuaikaa. Ihanaa! Pääsiäinen oli aika mainio.

Saikun kautta lomalle

Napero aloitti vapaat jo torstaina, koska keskiviikkona hänelle nousi illalla yllättäen kuume eikä tarhaan tietenkään voinut torstaina enää mennä. Ajoimme vielä heti keskiviikkona illalla koronatestiin Vuosaareen (missään lähempänä ei ollut illalla aikoja), jotta saimme tuloksen mahdollisimman pian. Aamulla tuli kaikeksi onneksi viesti negatiivisesta tuloksesta, ja lapsi nukkui yönkin ihan hyvin. Illalla nukkumaan mennessä hän selitti silmät loistaen että on vapaapäivä. Kuume ei enää noussut uudelleen, ja lähinnä oli tukkoisuutta. Sitä aiheuttaa suuressa määrin tämä hiiskatin katupölykausi itse kullekin. Onneksi maanantaina satoi kunnolla vettä ja ilma raitistui! Itse ainakin reagoin voimakkaasti katupölyyn joka vuosi. Viime keväänä sen suhteen selvisi helpolla, kun leutona talvena katuja ei tarvinnut samaan tahtiin hiekoittaa. Mutta nyt, huh huh. Onneksi sekin aikanaan helpottaa, ja kevät on joka tapauksessa ihanaa aikaa.

Torstain työpäivä sujui lapsen kanssa erittäin hyvin. Aloittelin hommia ennen kuin napero heräsi, ja hän katseli aamulla tyytyväisenä piirrettyjä minun työskennellessäni koneella. Kävimme yhdessä ulkona lenkittämässä koiran, ja herättyään isänsä otti naperon hoitoonsa. Söimme yhdessä lounasta ja lapsen päiväunet venyivät aika pitkäksi, sen verran flunssainen ja väsynyt olo selvästi vielä oli. Hänen herättyään olikin jo melkein aika lopettaa työt ja aloittaa pääsiäisloma. Se alkoi kodin pikasiivouksella.

Reippaaasti ruokaa ja ulkoilua auringossa

Perjantaina kävimme pitkästä aikaa yhdessä aamulenkillä. Kiersimme Töölönlahden ja Tokoin rannan kautta ja katselimme matkalla junia ja vesilintuja. Ja se pöly, kääk. Mutta tekipä silti hyvää. Päiväunien jälkeen lähdimme syömään miehen vanhemmille. Joitakin tunteja myöhemmin taapersimme kotiin ylensyöneinä.

Lauantai kului omalla porukalla. Aamulla kävin nappulan kanssa uimassa käyttämässä yhden korvauskerran. Leivoin sunnuntaille vegaanisen juustokakun aprikoosin ja valkosuklaan makuisena. Aamulla ulkoilua ja päiväunien jälkeen menimme kaikki Tokoin rantaan ulkoilemaan. Aurinko paistoi ihanasti. Haimme kotimatkalla sushia ja kauppakassitilauksen. Illalla mentiin ulos puhaltelemaan uusia saippuakuplia.

Sunnuntaina tein naperolle ja itselleni pääsiäisaamun herkkuaamiaisen muun muassa vohveleista, joita oli toivottu. Rauhallisen aamun jälkeen kävimme lenkillä meren rannalla. Päiväunien jälkeen hetkeksi ulos odottelemaan mummoa ja vaaria, jotka tulivat vuorostaan meille syömään. Kummasti oli taas ponteva olo ruuan jälkeen. Siskon perhe tuli illalla vielä käymään meidän pihalla, jotta saimme virpomispalkat vaihdettua. Varsinainen virpominen tuli tehtyä videolla. Serkukset kirmasivat pitkin pihaa.

Vihdoin vettä ja lisäksi heppailua

Maanantaina heräsin aikaisin ja ilahduin ikkunoihin ropisevasta sateesta. Mummo tuli aamusta lapsen kanssa pihalle ja lähdin vaihteeksi lenkille äänikirjan kanssa. Tekipä niin hyvää juosta raittiissa, kosteassa sadeilmassa! Meninkin pitkän hitaan lenkin kaikessa rauhassa.

Olin varannut lapselle iltapäiväksi poniratsastuksen, ja ennen ratsastusta pyörimme pihalla tallin ympäristössä ja katselimme aitauksessa olevia hevosia. Siinähän sekin päivä vierähti, olin tilannut kotiin ruuat Fafa’sista ja sitten vielä koiran iltalenkit ja ajatuksissa vähitellen paluu arkeen. Pääsiäinen vierähti vauhdilla. Loma teki hyvää kaikille, ja vähän harmitellen odotin tiistai aamua ja päiväkotiin menemistä. Tiedän, että siellä sujuu hyvin ja päivät täyttyvät mukavista jutuista. Mutta ei hän sinne ikinä haluaisi mennä ja tuntuu tietenkin kurjalta viedä lapsi päivittäin jonnekin, minne hän ei halua. Toivon, että aikanaan tästä päästään ja päiväkodista tulee aidosti mieluisa paikka.

Tässä taas muutama viikko töitä ennen seuraavaa juhlaa. Vappu se siellä jo vauhdilla lähestyy.

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit