Missä olen matkustellut
Sen lisäksi että matkustaessa yleensä on lomalla, siihen liittyy paljon muutakin mukavaa. Matkoilla syödään hyvin, nukutaan paljon, nautitaan kulttuuritapahtumista ja -nähtävyyksistä, usein tankataan aurinkoa ja lämpöä ja lisäksi vietetään kiireetöntä vapaa-aikaa yhdessä. Yhtään huonoa tai epäonnistunutta matkaa ei ole, vaikka kommelluksia onkin sattunut. Lentokentällä yöpymisiä, kadonneita matkalaukkuja, missattuja kyytejä, peruttuja lentoja… Mutta missä minä olen matkustellut?

Vielä joitakin vuosia sitten teimme helposti 3-4 ulkomaanmatkaa vuodessa, ja seuraavaa lomaa oli ihana odotella! Viime vuosina reissuun on päässyt harvemmin, koska se opiskelijan ihana vapaus ja pitkät lomat ovat menneet aikaa sitten. Onneksi on myös ihanaa kotimaan mökkeilyä molempien perheiden mökeillä, ja mökillä jos missä voi ottaa rennosti ja vain nautiskella. Tammikuussa lähdemme matkalle yhdessä mieheni vanhempien kanssa, enkä malta odottaa! Siitä tulee aivan ihana aurinkopätkä keskelle kylmintä talvea.


Yhdysvalloissa olen kierrellyt enemmänkin, koska asuin siellä vuoden verran lukion jälkeen. Silti siinäkin maassa olisi vielä valtavasti nähtävää!
Seuraava listaus ei ole minkäänlaisessa järjestyksessä. Luulen jopa muistaneeni kaikki paikat…
Missä olen matkustellut
Ruotsi (Tukholma)
Viro (Tallinna)
Latvia (Riika)
Espanja (Lanzarote, Barcelona, Aurinkorannikko, Malaga, Mallorca)
Kanada (Vancouver)
Meksiko (Puerto Vallarta, Cozumel)
Portugali (Azorit)
Italia (Rooma, Napoli, Venetsia, Verona, Garda-järvi, Sardinia, Milano, Livorno)
Saksa (Berliini)
Iso-Britannia (Lontoo)
Ranska (Pariisi, Lyon, Nizza, Marseille, Cannes, Ranskan Rivieralla pari pientä kylää)
Sveitsi (Bern)
Kroatia (Split, Makarska)
Karibia (Jamaica: Montego Bay, Cayman saaret: Georgetown)
Yhdysvallat (New York, Philadelphia, Boston, Washington, San Diego, Los Angeles, Las Vegas, New Orleans, Chihago, St. Louis, Memphis, Nashville, Seattle sekä Coloradon, Idahon, Montanan ja Wisconsinin alueet laajemmin)
Thaimaa (Bangkok, Koh Chang)
Kreikka (Ateena, Piraeus, Kreeta, Santorini sekä saarihyppelyä Agistri, Poros, Aegina)
Turkki (Istanbul)
Tanska (Kööpenhamina)
Alankomaat (Amsterdam)
Monaco
Sitten jos heittäydytään haaveilemaan, alla listaus paikoista joissa haluaisin käydä. Niitä on toki loputtomasti, mutta tuossa nyt listan kärkeä.

Minne haluaisin matkustaa
Borneo
Kongo
Galapagos-saaret
Brazilia ja Amazon
Safari Afrikassa (Tansaniassa?) ja Victorian putoukset
Uusi-Seelanti
Australia
Yhdysvaltojen etelärannikko (Kansas, Alabama, Mississippi)
Pietari
Irlanti
Havaijin Kauai
Tahiti
Alaska
Islanti
Seychellit
Olen ehdottomasti luontomatkailun kannattaja. Maailma on täynnä upeita ja kiinnostavia kaupunkeja, mutta haaveilen eniten eksoottisista luontokohteista. Paratiisisaarista. Viidakosta. Esimerkiksi Amazon on ollut haaveeni pitkään. En tosin tiedä miten pärjäisin siellä. Mieheni oli aikaan Amazonilla muutaman päivän Perun matkalla, ja kertoi nukkuneensa puumajassa jonka viereisessä puussa oli tarantellan pesä. Minäkin voisin varmaan siellä puumajassa majailla, mutta se naapuri varmaan estäisi nukkumisen.
Seuraavaksi matkustan
Persianlahti (Dubai, Bahrain, Abu Dhabi, Doha)

Seuraavaksi lähdemme tammikuussa Persianlahden risteilylle. Laivana on Royal Caribbeanin Jewel of the Seas – niitä pienempiä laivoja, mutta silti aika massiivinen. Meillä on yksi päivä täysin merillä, ja kaikkina muina päivinä jokin uusi kohde missä käydä. Lennämme Dubaihin edellisenä päivänä, ja takaisin kotiin heti samana iltana kun laivasta poistumme.
Olemme olleet mieheni kanssa pari kertaa vastaavalla risteilyllä jo aiemmin. Kerran Karibialla ja kerran Välimerellä. Risteileminen on älyttömän mukava tapa matkustaa. Mikä sen parempaa kuin nautiskella laivan kannella porealtaassa, erilaisissa esityksissä ja 24/7 buffeissa samalla, kun laiva kuljettaa aina kohti uutta kaupunkia ja uusia nähtävyyksiä. Matkatavarat kulkevat helposti mukana, maissa viettää aikaa sen verran kuin huvittaa, ja matkan teon ottaa mukavan rennosti tehden mitä huvittaa – nukkuen, syöden, uiden, esityksiä katsellen, hemmotteluhoidoissa, kuntosalilla… Näillä laivoilla ei tekeminen lopu kesken. Tällä kertaa näemme aktiviteetit myös lapsen kannalta. Buffeesta löytyy helposti kaikenlaista syötävää myös yksivuotiaalle, joten omia eväitä ei tarvitse juuri edes pakata mukaan. Lapsille on myös leikkihuoneita. Lisäksi laivalla liikkuminen lapsen kanssa on helppoa. Hän kävelee jo kovaa vauhtia, joten siellä on tilaa juosta.
En malta odottaa tammikuuta ja pääsyä takuuvarmaan lämpöön! Muutenkin jännittävää päästä ensimmäistä kertaa pidemmälle reissulle lapsen kanssa. Näemme paljon uutta ja pääsemme samalla viettämään rentoa aikaa yhdessä perheenä. Uskon että meillä on edessä hauska viikko.
Olipas muuten hauskaa käydä läpi vanhoja matkakuvia! Voi että mikä vauva noissa kuvissa onkaan. Tässäkin Hollywoodista otettu kuva on napattu 13 vuotta sitten!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Vauvan porkkanamuffinssit
Tein alunperin näitä herkullisia muffinsseja omille synttäreilleni lokakuussa (katso Synttäriviikon ohjelma), kun halusin jotain lasten omaa syötävää synttärikakkuna olevan porkkanakakun tilalle. Vauvan porkkanamuffinssit olivat kuin pieniä vauvan porkkanakakkuja ja ajoivat asiansa loistavasti! Muffinssit maistuivat pienille vieraille ja niitä sai vielä mukaan kotiin viemisiksi. Meilläkin porkkanamuffinsseja jäi jokunen pakastimeen, mistä niitä sulatettiin syötäväksi myöhemmin. Ja yhtä hyvällä ruokahalulla maistuivat silloinkin!


Vauvan porkkanamuffinssit ovat helppoja, terveellisiä ja ravitsevia leipomuksia, joita vauvan voi antaa huoletta syödä ilman mitään kakkuhetkiäin. Meillä muffinsseja meni niin aamu-, ilta- kuin välipalalla. Ne maistuivat hyvältä myös omaan suuhun, joten näitä muffinsseja kelpaa leipoa kerralla isompikin satsi!
Vauvan porkkanamuffinssit
3dl porkkanaraastetta
1/2dl murskattuja pekaanipähkinöitä
3dl makeuttamatonta kasvimaitoa (käytin kauramaitoa)
1dl maustamatonta kaurajogurttia
1 banaani
1/2tl ceylon kanelia
1/4tl jauhettua inkivääriä
Ripaus neilikkaa
2,5dl kaurajauhoa
1dl kaurahiutaleita
Raasta porkkanat ja murenna pekaanipähkinät raasteen sekaan pieniksi muruiksi. Jos epäilet etteivät sattumat vauvan suussa vielä toimi, niin porkkanat voi hyvin soseuttaa ja pähkinät jättää kokonaan pois, tai käyttää niiden tilalla pähkinävoita.
Sekoita raasteeseen kasvimaito ja kaurajogurtti. Muussaa banaani ainesten sekaan. Lisää lopuksi mausteet, kaurajauho ja kaurahiutaleet pienissä erissä ja sekoita ainekset yhtenäiseksi massaksi.

Lusikoi taikinaa yksittäisiin muffinivuokiin tai voideltuun vuokaan. Voit myös tehdä taikinasta keksejä tai paistaa sen leipävuoassa.
Paista muffinsseja uunissa 175 asteessa 30 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä. Voit testata kypsyyden tökkäämällä muffinssin keskelle hammastikun ja tarkistamalla, ettei siihen tartu taikinaa.
Jos haluat muffinsseista extra herkullisia, niihin voi lisätä myös kuorrutteen. Vauvan käsissä kuorrute on auttamatta sotkuinen lisä, mutta silti herkullista. Etenkin isommille lapsille kuorrute on hauska lisä. Tätä kuorrutetta voi hyödyntää myös muissa vauvan leipomuksissa!

Kuorrute
1 banaani
1rkl maapähkinävoita tai muuta pähkinävoita
1/4tl psylliumia
1tl sitruunamehua
Ripaus Bourbon vaniljajauhetta
Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimen kannuun tai erilliseen kulhoon, ja sekoita sileäksi massaksi. Jos sinulla ei ole tehosekoitinta tai sauvasekoitinta, voit sekoittaa ainekset myös käsin. Tällöin muussaa banaani huolella ja pyri sekoittamaan ainekset mahdollisimman tasaiseksi.

Säilytä valmis kuorrute jääkaapissa ja lisää muffinssin päälle vasta juuri ennen syömistä.
Vauvan porkkanamuffinssit säilyvät hyvin huoneenlämmössä muutaman päivän. Niitä kannattaa myös pakastaa valmiiksi pahan päivän varalle.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?


0