Hae
Saran kotikolo

Koko perheen lohi-kvinoalaatikko

Meidän kesästämme kului viisi viikkoa putkeen mökkeillen. Kiersimme kolmella eri mökillä Kainuussa ja Savossa, ja mökkeilyyn kuului perinteisesti paljon grilliruokaa. Niin paljon lomalla tulikin herkuteltua, että kotiin palattuamme kaipasimme ihan tavallisia kotiruokia. Halusin myös tehdä ruokia, joita voimme koko perhe syödä yhdessä kahdeksankuukautisen vauvamme kanssa. Koko perheen lohi-kvinoalaatikko syntyikin sillä ajatuksella, että siitä riittää ruokaa useammalle päivälle ja sitä voivat syödä sekä vanhemmat että vauva. Se jos mikä helpottaa arkea!

Olen tyypillisesti valmistanut lohilaatikon perunoilla, mutta kenties uusien perunoiden myötä perunallekin alkoi kaipaamaan vaihtelua. Kvinoaa en ollut syönyt aikoihin, ja sainkin idean kvinoan käyttämiseen lohilaatikossa Simppelistä sormiruokakeittiöstä, alkuperäinen ohje löytyy täältä. Kvinoa toimii lohen kaverina loistavasti, ja on myös helppoa ruokaa hampaattomalle vauvalle. Kvinoa-lohilaatikko onkin maistunut meidän porukallemme todella hyvin, eikä vauva ole aiemmin syönyt yhtäkään lämmintä ruokaa samalla innolla. Suosittelen siis kokeilemaan – tähän laatikkoon uppoaa helposti tarvittavia ravintoaineita monipuolisesti ja siitä  syövät mielellään muutkin kuin vauvat. Vaikka vauvalle tuleekin tehtyä omia keksejä, lettuja ja muita pikkuruokia, suosin ensisijaisesti aterioita, jotka sopivat kaikille. Se säästää paitsi aikaa, luo myös ihania yhteisiä ruokahetkiä perheen kesken kaikkien nautiskellessa samaa ruokaa. Syöttötuolissa alkaa nimittäin tätä nykyä aikamoinen huuto, jos muiden lautasilla näyttää olevan kiinnostavampaa ruokaa.

Tällä ohjeella tulee yksi reilu vuoallinen herkullista laatikkoa.

 

LOHI-KVINOALAATIKKO

2dl kvinoaa (kuivamitta)
2 kevätsipulia varsineen
600g lohikuutioita (pakaste)
1rkl sitruunamehua
1 puntti tilliä
200g pakasteherneitä
200g pakastemaissia
1tl sipulijauhetta
Valkopippuria
Mustapippuria
4dl kookoskermaa tai muuta kasvikermaa
2rkl perunajauhoa

 

Keitä kvinoa ohjeen mukaan.

Pilko sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota sitä öljyssä paistinpannulla miedolla lämmöllä. Silppua vihreät varret ja jätä ne sivuun odottamaan.

Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella yhtenäiseksi massaksi lohi ja sitruunamehu. Tarkista, ettei lohessa ole ruotoja.

Lisää lohimassan sekaan sipuli, kvinoa, herneet, maissi, sipulinvarret ja mausteet. Sekoita perunajauho kookoskermaan erillisessä astiassa ja lisää lopuksi muiden ainesten joukkoon. Sekoita huolella.

Kaada massa uunivuokaan ja kypsennä uunissa 200 asteessa 50 minuuttia.

Lohi-kvinoalaatikon koostumus tiivistyy sen jäähtyessä, ja uudelleen lämmitettäessä siitä saa irrotettua käteviä pieniä nokareita, joita näppärämpi sormiruokailija voi pistellä poskeensa omin kätösin. Jotain laatikon herkullisuudesta kertonee kuitenkin se, että meidän lusikasta kieltäytyvä lapsemme avasi suunsa kerta toisensa jälkeen kuin linnunpoika uutta satsia odotellessaan. Halutessaan vauvan osuuden voi myös kypsentää erillään esimerkiksi muffnivuoassa, jolloin vauva voi iskeä sormensa kerralla kiinni isompaan kökkäreeseen.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

 

Uuniperunat maidottomalla lohitäytteellä (G, M)

Uuniperunoita ei voi sanoa nopeaksi ruuaksi, sillä perunoilla menee jonkin aikaa kypsyessään uunissa. Mutta itselleni se on helppo ja sinänsä nopea valinta, sillä perunat valmistuvat ihan itsestään ja minä voin sillä välillä tehdä ihan jotain muuta, kuten käydä saunassa, lukea hyvää kirjaa tai nykytilanteessa touhuta vauvan kanssa. Vauva-arjessa helposti valmistuvat ruuat ovatkin valttia, sillä kummasti tuppaa aina jonkinlaista sylin kaipuuta, viihdytystarvetta tai muuten vaan kriisiä pukkaamaan päälle juuri kun olen saanut kädet taikinaan tai yritän saada aineksia pilkottua. Perunoiden kääriminen folioon onkin vaihe mihin myös vauva voi osallistua, eikä täytteen valmistamiseen kulu kuin muutama minuutti. Uuniperunat maidottomalla lohitäytteellä on monesti valintani herkulliseksi, mutta vaivattomaksi ateriaksi.

Uuniperunoista saa täyttävän aterian ja erilaisilla lisukkeilla myös monipuolisen ja hauskan ruuan. Oma suosikkini uuniperunan kanssa on lohi, joka tässä täytteessä saa raikkaan parin maustamattomasta jogurtista sekä kalan kanssa yhteen kuuluvasta tillistä.

Kalatäytteellä uuniperuna on myös mukavan kesäinen ruoka, ja siinä voi mukavasti hyödyntää satokauden yrttejä. Kokeile myös itse savustamiasi kaloja ja rohkeasti muutakin kuin lohta!

Todella herkullinen ja vähävaivainen ateria. Ja kyllä, perunoiden kypsyessä me saunoimme!

UUNIPERUNAT maidottomalla LOHITÄYTTEELLÄ

 
1 iso rosamunda-peruna tai muu uuniperuna per syöjä 

Pese perunat ja kääri ne yksitellen folioon. Kypsennä 200 asteisessa uunissa perunoiden koosta riippuen noin 60-75 minuuttia, kunnes haarukka uppoaa niihin helposti. Tarjoile lautasille foliossa, jotta ne pysyvät lämpiminä.

Maidoton Lohitäyte

 
~400g savulohta
500g maustamatonta soijajogurttia
3 valkosipulinkynttä
1 puntti tuoretta tilliä
1 puntti tuoretta ruohosipulia
1/2 sitruunan mehu
Suolaa
Mustapippuria

Saksi tilli ja ruohosipuli pieneksi silpuksi kulhoon. Lisää kaikki muut ainekset paitsi lohi. Kaavi lohi pienemmäksi silpuksi haarukan avulla, ja lisää muiden ainesten joukkoon. Sekoita huolella ja laita jääkaappiin odottamaan tarjoiluhetkeä.

Kippaa peruna foliosta lautaselle ja leikkaa sen keskelle ristin muotoiset viillot. Tarjoile lohitäyte kylmänä.

Ja sitten onkin jo valmista syötäväksi. Helppoa, eikö!

Lohitäytettä kannattaa valmistaa vähän ylimääräistä, sillä se on aivan ihanaa myös leivän päällä! Valmis täyte säilyy jääkaapissa pari päivää. Kokeile myös esimerkiksi suolaisten lettujen täytteenä – nam!

Raikkaalla vihreällä salaatilla täydennettynä saat melko mahtavan aterian vähällä vaivalla. Uuniperuna lohitäytteellä on täyttävä, mutta samalla mukavan kevyt ja raikas ruoka. Heittele oheen lisäksi paljon kasviksia ja kruunaa ateria jollakin maistuvalla jälkiruualla!

Ja kylkeen sopii erinomaisesti myös valkoviini, jolla saat hieman juhlaa arkeen! Nyt nautitaan nimittäin ihanasta loppukesästä, elokuun pimenevistä illoista ja siitä ainutlaatuisesta tunnelmasta, joka Suomen lyhyeen, mutta ainutlaatuisen ihanaan kesään kuuluu.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

 

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit