Omena-kaneli patukat (G, M, V)
Syksyn omenasadon ollessa parhaimmillaan, on ihanaa hyödyntää tuota kausiherkkua myös välipalapatukoissa. Ne säilyvät pitkään jääkaapissa ja ovat näppärä eväs kiireisiin hetkiin. Omena-kaneli patukat ovat myös sen verran hyviä, että toimivat mainiosti herkkuna niiden epäterveellisten karkkipatukoiden sijaan. Ne ovat mainioita välipalapatukoita, joita valmistaa kerralla helposti isomman satsin.
Omena ja kaneli ovat ihana syksyinen yhdistelmä, joka samalla sekä lämmittää että hyväilee kaikkia aisteja. Näistä patukoista saat hyvää, tervettä energiaa ja ravitsevaa mahan täytettä. Omena-kaneli patukat ovat koostumukseltaan mukavan pehmeitä ja sitkeitä. Niistä saa kivaa purutuntumaa, ja ne pysyvät hyvin kasassa vaikka laukun pohjalle pakattuna.
OMENA-KANELI Patukat
1-2dl vettä (riippuen miten helpolla saat ainekset soseutettua)
Liota taateleita tunnin ajan, ja kaada liotusvesi pois. Leikkaa omenat lohkoiksi ja paahda uunissa 175 asteessa vesitilkan kanssa noin 40 minuuttia, kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet. Murskaa pekaanipähkinöitä pienemmäksi. Jos haluat, voit käyttää pähkinöiden tilalla myös pähkinävoita. Tällöin pari ruokalusikallista riittää.
Soseuta omenat, taatelit, vesi ja vaahterasiirappi yhtenäiseksi massaksi. Lisää sekaan muut ainekset, ja sekoita huolella lastan avulla. Anna massan turvota puolisen tuntia tai pidempään.
Lusikoi massasta kekoja uunipellille, ja levitä ne patukoiden muotoisiksi. Itse käytin tarkoitukseen ”pursotinpussia”, eli kippasin massan pakastepussiin, leikkasin toisen kulman auki ja pursotin patukoiksi pellille. Kätevää, vaikka kyllä se ihan oikea pursotinpussi voisi olla ihan käypä hankinta…
Kuivata patukoita uunissa 150 asteessa noin 60-75 minuuttia, tai kunnes patukoiden pinta on selkeästi kuivunut ja ne pysyvät kasassa nostettaessa. Halutessasi voit myös kuivata patukat kuivurilla tai 45 asteisessa uunissa, jolloin ainekset pysyvät raakoina. Tähän kuluu noin 24 tuntia.
Kääri omena-kaneli patukat voipaperiin ja säilytä kotioloissa kylmässä. Patukoita voi pakastaa ja säilyttää myös muutaman päivän huoneenlämmössä, jos on tarve. Kylmässä ne säilyvät toki parhaiten.
Eikö vaan tuokin esiin kaikki syksyn parhaat maut? Omena-kaneli patukat valmistuvat toki myös muilla makuyhdistelmillä, mutta kyllä omena ja kaneli ovat aina loistava valinta.
Luksusta arkeen: Suussasulavat simpukat valkoviinissä
Minun on pitänyt jo pidemmän aikaa tehdä suurta herkkuruokaani simpukoita, mutta jostain syystä olen arkaillut asian kanssa. Olen selannut ohjeita ja todennut, ettei sen pitäisi olla vaikeaa eikä edes kovin työlästä, mutta asia on silti saanut odottaa. Mutta ei enää, sillä simpukat valkoviinissä on todellista gourmeta ja vie vain muutaman minuutin aikaa!
Nyt viimein tartuin toimeen ja valmistin vieraille herkullisia simpukoita valkoviini-valkosipuliliemessä, ja nyt tätä ruokaa alkaa meillä näkyä useammin. Todella helppo, vaivaton ja nautinnollinen ruoka, joka kohottaa hetkeksi arjen yläpuolelle ja on mitä parhainta naposteltavaa illanistujaisiin.
SIMPUKAT VALKOVIINIssä
Pese simpukat huolella ja varmista, että kaikki ovat eläviä. Elävä simpukka pysyy visusti kiinni – eli heitä pois kaikki avonaiset. Jos simpukka on auki, voit kopauttaa kevyesti sen pintaa, ja jos simpukka sulkeutuu, se on kunnossa.
Pilko sipuli ja valkosipuli, jos käytät kokonaisia kynsiä. Kuullota sipulit kookosöljyssä kattilassa, lisää valkoviini ja kiehauta seos nopeasti. Lisää kattilaan simpukat ja hienonnettu lehtipersilja sekä mausteet. Höyrytä simpukoita kannen alla noin 5 minuuttia, kunnes ne aukeavat. Heiluttele kattilaa kevyesti, jotta ne kypsyvät tasaisesti.
Simpukoille sopii syvempi lautanen, jolle liemi mahtuu valumaan.
Myös simpukat ovat syksyn kausiruokaa – ja todellista gourmeeta! Ei uskoisi, kun miettii miten edullisia ne ovat. Ja nyt vielä selvisi että helppoja kuin mitkä!
Tarjoile tuoreen pataleivän
ja ihanien yrttiperunoiden sekä itsetehdyn pikamajoneesin kanssa.
Todellinen herkkuateria tällaiselle merenelävien ystävälle!


0