Sukellus fantastiseen konserttielämykseen Lords of the Soundin tahdissa
0*Saatu liput tapahtumaan Lords of the Sound Music is Coming ART Partner CZ s.r.o.
Lords of the Sound Music is Coming on todellinen fantasian ystävien herkkupala! Kävin sunnuntaina konsertissa Helsingin Musiikkitalossa, ja voi että mikä elämys se olikaan! Lumoavan upea orkesterikonsertti sisältää musiikkia kuuluisista elokuvista ja tietokonepeleista, kuten Game of Thrones, Vikings, Dyyni, Harry Potter, The Witcher, Taru sormusten herrasta, Wonder Woman, Narnian tarinat, Avatar, Fantastic Beasts, Mad Max, Guardians of the Galaxy, Mortal Kombat, Star Wars, Matrix, The Fifth Element, Pirates of the Caribbean ja monet muut. Kaikki eivät ole itselleni ennestään niin tuttuja, mutta sitäkin hauskempi oli aina huomata se tunnistettava ja muistoja herättävä sävel muiden seassa. Ja oli fantasiasta muuten mitä mieltä tahansa (itse rakastan!), ei voi kieltää etteikö fantasiamaailmassa panostettaisi musiikkiin. Sävelmät ovat kerrassaan maagisia, ja etenkin se huilujen hurmaava sointi vie aina mennessään.
Kuva: ART Partner CZ s.r.o.
Music is Coming
Musiikkitalo on tapahtumapaikkana erityisen hieno ja juhlavan tuntuinen. Onhan siellä todella mietitty akustiikka kuntoon, ja äänet kantavat täydellisesti eri puolille tilaa. Olen käynyt Musiikkitalossa muutamia kertoja erilaisissa konserteissa, mutta en missään tämän kaltaisessa. Hetkellisesti sitä vähän unohti missä oli, ja sukelsi suoraan mukaan ihmeellisiin tarinoihin. Music is Coming -konsertissa esiintyvät ukranalaisen Lord of the Sound -orkesterin muusikot, rockyhtye, laulusolistit ja vokaaliyhtye. Todellista herkkua niin silmille kuin korville pitkän 2,5 h pituisen konsertin myötä.
ART Partner CZ s.r.o.
Tarinasta toiseen
Konsertti alkoi kihelmöivän ihanalla Harry Potterilla. Suurin osa varmasti muistaa sen mystisen tunnarin, josta elokuvat tunnetaan. Ja vaikka ei tuntisi, välissä kuultiin ohjaavia spiikkejä suomeksi, jotka kertoivat mihin maailmaan seuraavaksi siirrytään ja kenen sävellyksestä on kyse. Orkesterin taustalla pyöri aiheeseen kuuluva kuvitus, kuin musiikin rinnalla rakentuva taideteos. Välispiikit olivat hyödyllisiä, mutta olisin toivonut niiden sopivan paremmin muuhun tunnelmaan. Lords of the Sound toisaalta piti niin täysillä ottessaan, ettei se jäänyt vaivaamaan sen enempää.
Ennen puoliaikaa ehdittiin vierailla monessa tutussa maailmassa aina Narniasta Sormusten herraan ja Wonder Womaniin. Mieleenpainuvinta olikin Sormusten herran kohta, jossa orkesterin mykistävän kauniiseen soittoon yhdistyi vokalisti Yaroslav Radionenkon uskomattoman upea tulkinta Enyan May it be -kappaleesta. Itselläni meni iho kananlihalle ja kyyneleet nousivat silmiin. Miten voikin ihmisestä lähteä niin mieletön ääni?! Onneksi Radionenkon laulua saatiin kuulla useaan otteeseen, ja muun muassa Dyynin kohdalla tunnelma oli jälleen henkeäsalpaava.
Loppua kohden tunnelma tiivistyi
On hienoa todistaa, miten lempeästä, herkästä sävelmästä hypätään kerta heitolla koko konserttisalia ravistelevaan rockiin. Miten klassiseen musiikkiin mielletty kokoonpano saa viulut, puhallinsoittimet, huilut ja rummut ravistelemaan kuulijan koko olemusta. Jos joku mieltää orkesterimusiikin tylsäksi, parempi miettiä uudestaan. Lords of the Soundin tulkinta tunnetuista sävellyksistä järisyttää – ja ainoastaan hyvällä tavalla. Kun koko Musiikkitalon yleisö antoi lopussa pitkät äänekkäät aplodit seisten, ne olivat täysin ansaittuja.
Lords Of the Sound Music is Coming oli upea kokemus, ja mikä mainio tapa viettää sunnuntai iltapäivää. Kävin konsertissa vanhempieni ja siskontytön kanssa, ja kaikki tykkäsivät tapahtumasta todella paljon. Siskontyttö oli erityisen innoissaan, ja suunnitteli heti paikalla listaa katsottavista elokuvista. Itselleni kiehtovinta oli juuri tuttujen sävelten kuuleminen livenä upean orkesterin soittamana, mutta myös ne ei niin tutut soinnut pitivät tiukasti otteessaan. Ja hauska oli tosiaan seurata miten aihepiirin todellinen ummikko pääsi nauttimaan. Isäni nimittäin on todellakin musiikin ystävä, mutta kaikkea muuta kuin fantasian, ja silti tässä konsertissa laadukkaasta musiikista sai nauttia jokaista aistia myöten.
Elämys oli unohtumaton. Suosittelen lämpimästi jokaiselle fantasian ja musiikin ystävälle! Ja hei, jos olet Harry Potterin fani tai sellaisia kuuluu lähipiiriisi, niin pistäpä korvan taakse Musiikkitaloon helmikuussa tuleva HOGWARTS Magic Symphony -konsertti. Saman järjestäjän ja Lords of the Soundin esittämä konsertti tuo Musiikkitaloon yli kaksituntisen kattauksen Harry Potterista tuttua musiikkia, elämyksiä ja huhujen mukaan myös mahdollisen yllätysvierailijan!
Lords of the Sound -sinfoniaorkesteri johdattaa Harry Potterin taianomaiseen maailmaan ja herättää
henkiin legendaarisen elokuvasaagan kirkkaimmat musiikilliset hetket. Ensimmäinen matka Tylypahkan pikajunalla ja eeppiset taistelut pimeyden voimia vastaan heräävät uudella tavalla eloon, kun jännittävien kohtausten taustalla soiva musiikki kuullaan orkesterin esittämänä. Uppoudu taikamaailmaan ja tunne jokainen nuotti aivan kuin olisit osa maagista universumia. – ART Partner CZ s.r.o.
Siinä on nimittäin loistava idea vaikka tämän vuoden joululahjaksi jokaiselle Potter-fanille! Lords Of the Sound Music is Coming -konsertin myötä voin sanoa, että siitä tulee aivan takuulla huikean hieno ja unohtumaton elämys.
Liput Harry Potter -aiheiseen konserttiin Hogwarts Magic Symphony voit ostaa täältä!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Helsingin kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli
*Mainos. Liput saatu Helsingin kaupunginteatterilta
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Alexander Wendelin, Mikko Kauppila – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Vähän liian usein käy niin, että kun jotakin tapahtumaa tai asiaa odottaa oikein todella paljon, lopputulos on väistämättä pettymys, koska odotukset ovat ehtineet kasvaa liian suuriksi. Helsingin kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli oli meillä sellainen tapahtuma, jota on odotettu valehtelematta kuukausia. Siitä asti, kun olimme naperon kanssa päässeet kirjan loppuun, sitä luettiin yhä uudestaan ja uudestaan, käytiin läpi suosikki kohtia ja juteltiin tarinan eri käänteistä. Mahdollisuus nähdä tämä tarina elävänä teatterin lavalla juuri nyt oli siis mahdottoman hieno tilaisuus. Kaikeksi onneksi näytelmä muodosti myös poikkeuksen sääntöön: pitkästä odotuksesta ja näytelmään kohdistetuista odotuksista huolimatta, Helsingin kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli on kaikkea muuta kuin pettymys. Me molemmat rakastimme tätä näytelmää.
Klassikosta teatterin lavalle
Veljeni Leijonamielen tarina on varmasti suurimmalle osalle tuttu, mutta miten tuttu? Itsellänikin se oli päässyt monilta kohdin unohtumaan, ennen kuin luimme sen tänä vuonna yhdessä uudelleen. Nykypäivän lastenkirjallisuudesta löytyy todellisia helmiä ja erittäin laadukkaita teoksia, mutta Astrid Lindgren on omaa luokkaansa. Kirjaa lukiessa huomasi itsekin eläytyvänsä tarinaan tavanomaista vahvemmin, lausuvansa mielettömän kaunista erityisellä huolella, ja seuraavansa liikuttuneena miten lapsi nukahti illalla kirja kainalossaan. Veljeni Leijonamielestä tuli kerta heitolla hänen lempikirjansa. Kahden veljeksen, Joonatanin ja Korpun, tarina on ajaton ja mykistävän voimakas kertomus veljeksistä, rakkaudesta ja hyvän ja pahan välisestä kamppailusta, jota ei tässä maailmassa pääse pakoon koskaan. Vaikka tarinassa on paljon synkkyyttä ja raskaita aiheita, se on silti läpikotaisin täynnä valoa ja toivoa.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Senni Valtonen, Alexander Wendelin – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Alexander Wendelinin esittämä Korppu ja Mikko Kauppilan Joonatan olivat rooleissaan jopa paremmat kuin uskalsin odottaa. Korpussa on täydellisesti läsnä se pienen viattoman ja aran pojan naiivius, kun hän joutuu kasvamaan rohkeammaksi kuin osasi kuvitellakaan. Joonatan taas näyttäytyy näytelmässä vähän erilaisena kuin kirjassa: hahmo on melko levoton, ja tuo Joonataniin tietynlaista teini-ikäisen pojan kapinaa ja uhmaa. Se sopi mielestäni hahmolle loistavasti, sillä kukapa tuon ikäinen ei tuntisi vääryyttä erityisen voimakkaana ja henkilökohtaisena? Samalla isoveli-pikkuveli -suhde sai lisää pontta, sillä isoveljen mukana kulkee paitsi huoli ja rakkaus, myös turhautuminen siitä, että pikkuveli vaatii päästä mukaan. Mutta kuinkas kävikään, kun pikkuveli on se, joka käy läpi suurimman kasvun ja kehityksen – tämä on kuin onkin pääosin Korpun oma kertomus.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Mikko Kauppila, Alexander Wendelin – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Satumainen Nangiala
Nangijala on maailma, joka voisi olla mitä tahansa. Vuorten ja metsän kuvittamat laaksot ovat vehreitä ja täynnä seikkailuja. Samalla ne ovat tila, joka muodostuu mielikuvituksesta. Nangijala jos mikä vaatii sukeltamista oman mielen sisään ja ammentamaan ideoita mielikuvituksen voimalla. Mikä mehevä tilaisuus siis lavastaja Vilma Mattilalle, joka on saanut tilaisuuden loihtia tämän maailman eloon teatterin lavalle!
Se, mikä alkuun vaikuttaa hyvin pelkistetyltä, on kaikkea muuta. Nangijala elää ja hengittää, ja se rakentuu palikoista ihan kuten ihmisen mielikuvitus sitä mukaa, kun tapahtumat etenevät. Mikä hieno oivallus tämä onkaan ollut, sillä näin jälkikäteen en osaa kuvitella Nangijalaa, jossa maisema on ja pysyy – oli se rakennettu kuinka kauniiksi tahansa. Nämä lavasteet ovat kiinni tarinan koko ytimessä, ja niillä leikitään ja rakennellaan kuten lapsen mielikuvituksella tarinoita kertoessa. Rakennuspalikoista syntyy vuoria, tunneleita, koskia ja jopa ratsuja ja lohikäärmeitä. Koska niinhän myös lapsen mieli toimii: tuttu pihapiirin puu muuttuu pimeässä hirviöksi ja kiipeilykivi leikkiessä merirosvolaivaksi. Pyörivä lava lisää liikkeen ja matkan vaikutelmaa.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Yksi asia mihin myös ihastuin olivat nangijalaisten asut: pukusuunnittelija Heidi Wikar on yhdistänyt nerokkaasti nykypäivän hupparimuodin historiallisiin huppuviittoihin ja tunikoihin. Muuten vaaleassa maailmassa nämä asut myös toivat lavalle väriä. Kumma juttu, mutta juuri ne harmaan ja sinertävän sävyt ovat niitä, joilla Veljeni Leijonamieltä kuvaisin. Kenties, koska maailma on niin unenomainen, tai koska kuolemaa käsittelevä ilmapiiri on saanut nämä sävyt omakseen. Värit tämän haaleuden keskellä muistuttavat samasta asiasta kuin Orvarin unohtumattomat sanat: vapaus ei kuole koskaan.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Fantastinen kokonaisuus
Veljeni Leijonamieli yhdistää musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa. Nuket ovat läsnä alusta loppuun, ja ne paitsi ylläpitävät sitä sinertävien sävyjen unenomaista illuusiota, myös pehmentävät tarinan rajuimpia elementtejä. Me näemme Joonatanin hyppäävän katolta Korppu selässään kuin pienoismallina, ja kamppailun kosken yllä sekä tunneleissa nukkien kautta. Se lisää Nangijalaan syvyyttä, koska emme ole rajoitettuja vain lavan tapahtumiin. Nuket suurentavat tilaa ympärillään ja vievät katsojan ikään kuin kauemmas, jotta tilanteen mahdottomuus korostuu. Ruusulaakson sortaja Tengil on pikemmin koominen kuin pelottava pienenä nukkehahmona muiden yläpuolella, mutta eikö se usein mene juuri näin? Sortajat heilauttavat sormeaan tavallisten kuolevaisten ulottumattomissa, ja pistävät jopa pelottavammat soturinsa tekemään likaisen työn puolestaan.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Musiikki rakentaa uhkaavaa tunnelmaa tapahtumien ympärille, ja yhtä lailla musiikkiin kiteytyy toivo paremmasta ja vapaudesta. Itselleni hurjin hetki olikin kesken kaiken kaulan katkaisemiseen katkennut laulu. Mutta yhtä lailla liikuttavinta ja kauneinta oli Korpun saapuminen Nangijalaan ja se liikkuvan, leikkivän, onnellisen lapsen meno keskellä satumaista leikkikenttää. Kuolema on aiheena raskas ja vaikea ihan aikuistenkin kesken, mutta tarvitseeko sen olla?
Mieleenpainuva kokemus
Lapseen teki vaikutuksen etenkin Samuli Pajusen esittämä Orvar, joka nousi toisella puoliajalla esiin sortajia vastaan taistelevana sankarina. Pelottavaksi hän koki heti näytelmän alussa tapahtuneen tulipalon, jossa Joonatan menehtyi. Kirjaa lukiessa tätä kohtaa käsiteltiin jo paljon, mutta kun liekit tuotiin niin elävästi silmien eteen, todellisuus iski kovempaa. Nukkumaanmeno venähti illalla, koska käsiohjelmaa selattiin vielä sängyssä ja sen kautta käytiin yhdessä läpi äskettäin koettua. Pelottavaksi hän ei esitystä kokenut, mutta oman suosikki tarinan ilmestyminen silmien eteen vaati sulattelua. Orvarin kuvaa on ehditty katsella käsiohjelmasta jo useaan kertaan.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Koska näytelmää suositellaan yli 9-vuotiaille, mietin pitkään otanko tämän oman pian vasta kuusivuotiaan mukaani. Lopulta päädyimme menemään yhdessä, koska en tiedä toista joka rakastaisi tätä tarinaa yhtä paljon. Tarina on myös tuttu, joten jännittävät kohdat eivät päässeet yllättämään, ja hän on tottunut katsomaan täyspitkiä esityksiä jo useamman vuoden. Ikäsuositus on tosiaan vain suositus, ja jokainen vanhempi osaa oman lapsensa kohdalla harkita näytelmän sopivuuden itse. Omalta osaltani sanoisin, etteivät tapahtumat itsessään ole sen hurjempia kuin muissakaan, mutta tarinan tasot eivät välttämättä kovin pienille avaudu, jos tarina ei ole ennestään tuttu. Ikäsuositus on siis syytä huomioida.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Mikko Kauppila, Alexander Wendelin – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Ohjaaja Jakob Höglund on tuonut Lindgrenin tarinan lavalle omilla jaloillaan seisovana teoksena, joka kunnioittaa alkuperäistä tarinaa ja jatkaa sitä eteenpäin uusille sukupolville. Minulle tarina edustaa parhaimmillaan niitä sanoja, joihin se myös päättyy: minä näen valon. Se edustaa toivoa, lohtua ja pelastusta samaan aikaan. Siihen paketoituu kaikki se hyvä, minkä puolesta omaa tarinaansa jatkaa eteenpäin.
Menkää katsomaan tämä esitys. Se on aivan valtavan kaunis kokemus.
