Maidotonta virvontaa ja kevään tuloa
0Virvonta on ollut meillä tapana muistaakseni siitä asti, kun lapsi oli kaksivuotias. Itse virvoin pienenä isovanhemmat, mutta en ikinä käynyt virpomiskierroksella sen kummemmin – meidän kylillä lapset kävi sen sijaan pääsiäislauantaina noitimassa karkki vai kepponen -meiningillä. Se oli meidän sukupolven juttu, jota ei sen koommin sielläkään harrastettu. Virvontaa on otettu mukaan meidän pääsiäisen aikaan pikkuhiljaa, aloittaen ihan vain meistä ja isovanhemmista ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa ihan varsinaiselle kierrokselle.
Virvontaa ja Päivä pupuna
Pukeutuminen rehtiin hyvin simppelisti vanhoja huiveja ja pupun korvia sekä kasvomaalia hyödyntäen. Ilma oli ihanan keväinen ja aurinkoinen, ja sopi hetkeen täydellisesti. Lähdettiin kierrokselle yhdessä päiväkotikaverin kanssa, ja hänen äitinsä oli sopinut paikkoja etukäteen Facebookissa. Tuttujen talojen lisäksi käytiin kolmessa paikassa vähän kauempana, ja yhteensä virvottavia taisi tulla kymmenkunta. Koska pari paikkaa oli kauempana, tuli tehtyä ihan oikea kierros, mikä oli tosi kivaa. Lapsetkin rohkaistui parin treenikerran jälkeen ja loru alkoi tulla äänekkäämmin.
Tässä vieraiden ihmisten virpomisessa on aina se juju, etteivät palkkiot tyypillisesti ole ruokavalioon sopivia. Puhuttiin tästä etukäteen ja sanoin, että ottaa vaan reippaasti mitä tarjotaan ja kiittää, ja katsotaan sitten kotona sopiiko ne vai ei. Ja olikin kiva huomata, että sieltä tuli myös sopivia, kuten pari Mignon munaa. Muut vaihdettiin sitten kotona maidottomiin ja gluteenittomiin versioihin ja annettiin sopimattomat muille. Olihan siinä korissa isompi satsi herkkuja kuin mitä hänellä on koskaan ollut, joten riemu oli aikamoinen. Tilasin itse Mokkapuulta upeita vegaanisia suklaamunia, joten niitäkin löytyi.
Serkkujen seuraa
Käytiin vielä mun siskon luona moikkaamassa serkkuja ja tultiin illaksi kotiin valmistautumaan uuteen viikkoon. Viikonloppu meni jotenkin tosi hujauksessa, ja tuntui oikeastaan ensimmäistä kertaa aidosti keväältä. Oli aurinkoa, mutaa, hiekkaa ja linnunlaulua. Liian paljon vaatetta ja ulkoilua ilman hanskoja. Pistettiin pyörien renkaisiin ilmaa ja nostettiin naperon satulaa ylemmäs. Toivottavasti ei enää takatalvi iske uudelleen, koska tää tuntuu just nyt hurjan hyvältä. Enää vaan noi hiekat pois kaduilta ja äkkiä vihreää, ettei katupölykään ala liiaksi vaivata.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Varsinainen jännitysnäytelmä – 2.22 A Ghost Story
* Liput saatu Helsingin kaupunginteatterilta
Nyt oli muuten erilainen näytelmä aiempiin näkemiini verrattuna! Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä Hakaniemessä esitettävä 2.22 A Ghost Story on kantaesityksensä Lontoossa saanut psykologinen trilleri, joka istuttaa yleisön kuin kärpäsenä kattoon seuraamaan kahden pariskunnan tavallisen oloista illanviettoa. Vaikka illassa ei lopulta mitään tavallista olekaan. Kahden naisen ja kahden miehen väliset jännitteet, historia ja nykyisyys pingottuvat äärimmilleen, kun porukka päättää valvoa aamuyön tunneille todistamaan, onko kummituksia todella olemassa.
Brittiläisen Danny Robinsin kirjoittama 2:22 A Ghost Story sai ensi-iltansa Lontoossa vuonna 2021, ja sitä on jo nyt kutsuttu moderniksi klassikoksi.
Tarinassa nuori pariskunta Jenny ja Sam ovat vastikään muuttaneet uuteen kotiin pienen vauvansa kanssa. Samin ollessa työmatkalla Jenny havahtuu useana yönä vauvan huoneesta kuuluviin askeliin – aina kello 2.22 yöllä. Paniikin valtaama Jenny ei saa miestään uskomaan talossa olevan kummitus, ja vieraatkin kallistuvat vähän kahden vaiheille. Viinin ja tarinoiden sävyttämä ilta jatkuu jännityksen kasvaessa, ja loppuratkaisua ei tule missään nimessä kertoa – tästä on erilliset huomautukset nostettu esiin myös teatterin tiloissa.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
2.22 A Ghost Story on todellakin näytelmä, joka paitsi liimaa penkkiin, saa myös hypähtämään ilmaan useamman kerran.
Esityksessä käytetyt voimakkaat valot ja äänet luovat kammottavaa tunnelmaa, joka tukee henkilöhahmojen läpikäymää mysteeriä. Näytelmä sijoittuu Jennyn ja Samin asuntoon, kaikille tuttuun olohuoneen ja keittiön muodostamaan avoimeen tilaan, jossa hämmennetään risottoa liedellä ja laitetaan astioita pesukoneeseen. Miljöö on paitsi tunnistettava, aivan erityisellä tavalla elävä. Tulee vahvasti mieleen omat teinivuodet, kun jostain syystä pelosta huolimatta halusin katsoa Uhrilampaita ollessani illalla yksin kotona, ja pidin pesismailaa varmuuden vuoksi tuolin vieressä. Yhtäkkiä 2.22 vei siihen samaan tilaan, jossa ikkunan takaa pimeydestä voi ilmestyä esiin kasvot tai kummalliset äänet tarkoittaa ulkopuolella liikkuvaa murhaajaa. Samaan aikaan kattoikkunaa pitkin valuu vesi, mikä oli muuten varsin hieno silaus muutenkin erittäin toimivaan lavastukseen!
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Tykkään itse kivasti psykologisesta jännityksestä, mutta en ollenkaan kauhusta. Tämä näytelmä osui siis täysin nappiin. Siinä leikitään mysteereillä, ihmissuhteilla, kysymyksillä ja arvauksilla, ja jestas, ihmismieli osaa olla ihan tarpeeksi pelottava ilman mitään extraa.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Onko näytelmä sinulle?
Tarina siis toimi, eikä teatterista ollut hetkeäkään kiire pois. Oliko se liikaa? Jos tykkää tunteesta, että tarina koukuttaa ja haluaa palavasti tietää mitä tässä nyt on tekeillä, suosittelen vahvasti. Jos välkkyvät valot, kovat yllättävät äänet ja säikäyttäminen eivät haittaa, tässä on näytelmä sinulle. Ja vaikka ne haittaisi, suosittelen kestämään siitä huolimatta. On se sen arvoinen. Esityksiä riittää vielä, joten hanki heti omasi ja mene ihmeessä kokemaan tämä!
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri