Helsingin kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli
0*Mainos. Liput saatu Helsingin kaupunginteatterilta
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Alexander Wendelin, Mikko Kauppila – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Vähän liian usein käy niin, että kun jotakin tapahtumaa tai asiaa odottaa oikein todella paljon, lopputulos on väistämättä pettymys, koska odotukset ovat ehtineet kasvaa liian suuriksi. Helsingin kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli oli meillä sellainen tapahtuma, jota on odotettu valehtelematta kuukausia. Siitä asti, kun olimme naperon kanssa päässeet kirjan loppuun, sitä luettiin yhä uudestaan ja uudestaan, käytiin läpi suosikki kohtia ja juteltiin tarinan eri käänteistä. Mahdollisuus nähdä tämä tarina elävänä teatterin lavalla juuri nyt oli siis mahdottoman hieno tilaisuus. Kaikeksi onneksi näytelmä muodosti myös poikkeuksen sääntöön: pitkästä odotuksesta ja näytelmään kohdistetuista odotuksista huolimatta, Helsingin kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli on kaikkea muuta kuin pettymys. Me molemmat rakastimme tätä näytelmää.
Klassikosta teatterin lavalle
Veljeni Leijonamielen tarina on varmasti suurimmalle osalle tuttu, mutta miten tuttu? Itsellänikin se oli päässyt monilta kohdin unohtumaan, ennen kuin luimme sen tänä vuonna yhdessä uudelleen. Nykypäivän lastenkirjallisuudesta löytyy todellisia helmiä ja erittäin laadukkaita teoksia, mutta Astrid Lindgren on omaa luokkaansa. Kirjaa lukiessa huomasi itsekin eläytyvänsä tarinaan tavanomaista vahvemmin, lausuvansa mielettömän kaunista erityisellä huolella, ja seuraavansa liikuttuneena miten lapsi nukahti illalla kirja kainalossaan. Veljeni Leijonamielestä tuli kerta heitolla hänen lempikirjansa. Kahden veljeksen, Joonatanin ja Korpun, tarina on ajaton ja mykistävän voimakas kertomus veljeksistä, rakkaudesta ja hyvän ja pahan välisestä kamppailusta, jota ei tässä maailmassa pääse pakoon koskaan. Vaikka tarinassa on paljon synkkyyttä ja raskaita aiheita, se on silti läpikotaisin täynnä valoa ja toivoa.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Senni Valtonen, Alexander Wendelin – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Alexander Wendelinin esittämä Korppu ja Mikko Kauppilan Joonatan olivat rooleissaan jopa paremmat kuin uskalsin odottaa. Korpussa on täydellisesti läsnä se pienen viattoman ja aran pojan naiivius, kun hän joutuu kasvamaan rohkeammaksi kuin osasi kuvitellakaan. Joonatan taas näyttäytyy näytelmässä vähän erilaisena kuin kirjassa: hahmo on melko levoton, ja tuo Joonataniin tietynlaista teini-ikäisen pojan kapinaa ja uhmaa. Se sopi mielestäni hahmolle loistavasti, sillä kukapa tuon ikäinen ei tuntisi vääryyttä erityisen voimakkaana ja henkilökohtaisena? Samalla isoveli-pikkuveli -suhde sai lisää pontta, sillä isoveljen mukana kulkee paitsi huoli ja rakkaus, myös turhautuminen siitä, että pikkuveli vaatii päästä mukaan. Mutta kuinkas kävikään, kun pikkuveli on se, joka käy läpi suurimman kasvun ja kehityksen – tämä on kuin onkin pääosin Korpun oma kertomus.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Mikko Kauppila, Alexander Wendelin – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Satumainen Nangiala
Nangijala on maailma, joka voisi olla mitä tahansa. Vuorten ja metsän kuvittamat laaksot ovat vehreitä ja täynnä seikkailuja. Samalla ne ovat tila, joka muodostuu mielikuvituksesta. Nangijala jos mikä vaatii sukeltamista oman mielen sisään ja ammentamaan ideoita mielikuvituksen voimalla. Mikä mehevä tilaisuus siis lavastaja Vilma Mattilalle, joka on saanut tilaisuuden loihtia tämän maailman eloon teatterin lavalle!
Se, mikä alkuun vaikuttaa hyvin pelkistetyltä, on kaikkea muuta. Nangijala elää ja hengittää, ja se rakentuu palikoista ihan kuten ihmisen mielikuvitus sitä mukaa, kun tapahtumat etenevät. Mikä hieno oivallus tämä onkaan ollut, sillä näin jälkikäteen en osaa kuvitella Nangijalaa, jossa maisema on ja pysyy – oli se rakennettu kuinka kauniiksi tahansa. Nämä lavasteet ovat kiinni tarinan koko ytimessä, ja niillä leikitään ja rakennellaan kuten lapsen mielikuvituksella tarinoita kertoessa. Rakennuspalikoista syntyy vuoria, tunneleita, koskia ja jopa ratsuja ja lohikäärmeitä. Koska niinhän myös lapsen mieli toimii: tuttu pihapiirin puu muuttuu pimeässä hirviöksi ja kiipeilykivi leikkiessä merirosvolaivaksi. Pyörivä lava lisää liikkeen ja matkan vaikutelmaa.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Yksi asia mihin myös ihastuin olivat nangijalaisten asut: pukusuunnittelija Heidi Wikar on yhdistänyt nerokkaasti nykypäivän hupparimuodin historiallisiin huppuviittoihin ja tunikoihin. Muuten vaaleassa maailmassa nämä asut myös toivat lavalle väriä. Kumma juttu, mutta juuri ne harmaan ja sinertävän sävyt ovat niitä, joilla Veljeni Leijonamieltä kuvaisin. Kenties, koska maailma on niin unenomainen, tai koska kuolemaa käsittelevä ilmapiiri on saanut nämä sävyt omakseen. Värit tämän haaleuden keskellä muistuttavat samasta asiasta kuin Orvarin unohtumattomat sanat: vapaus ei kuole koskaan.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Fantastinen kokonaisuus
Veljeni Leijonamieli yhdistää musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa. Nuket ovat läsnä alusta loppuun, ja ne paitsi ylläpitävät sitä sinertävien sävyjen unenomaista illuusiota, myös pehmentävät tarinan rajuimpia elementtejä. Me näemme Joonatanin hyppäävän katolta Korppu selässään kuin pienoismallina, ja kamppailun kosken yllä sekä tunneleissa nukkien kautta. Se lisää Nangijalaan syvyyttä, koska emme ole rajoitettuja vain lavan tapahtumiin. Nuket suurentavat tilaa ympärillään ja vievät katsojan ikään kuin kauemmas, jotta tilanteen mahdottomuus korostuu. Ruusulaakson sortaja Tengil on pikemmin koominen kuin pelottava pienenä nukkehahmona muiden yläpuolella, mutta eikö se usein mene juuri näin? Sortajat heilauttavat sormeaan tavallisten kuolevaisten ulottumattomissa, ja pistävät jopa pelottavammat soturinsa tekemään likaisen työn puolestaan.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Musiikki rakentaa uhkaavaa tunnelmaa tapahtumien ympärille, ja yhtä lailla musiikkiin kiteytyy toivo paremmasta ja vapaudesta. Itselleni hurjin hetki olikin kesken kaiken kaulan katkaisemiseen katkennut laulu. Mutta yhtä lailla liikuttavinta ja kauneinta oli Korpun saapuminen Nangijalaan ja se liikkuvan, leikkivän, onnellisen lapsen meno keskellä satumaista leikkikenttää. Kuolema on aiheena raskas ja vaikea ihan aikuistenkin kesken, mutta tarvitseeko sen olla?
Mieleenpainuva kokemus
Lapseen teki vaikutuksen etenkin Samuli Pajusen esittämä Orvar, joka nousi toisella puoliajalla esiin sortajia vastaan taistelevana sankarina. Pelottavaksi hän koki heti näytelmän alussa tapahtuneen tulipalon, jossa Joonatan menehtyi. Kirjaa lukiessa tätä kohtaa käsiteltiin jo paljon, mutta kun liekit tuotiin niin elävästi silmien eteen, todellisuus iski kovempaa. Nukkumaanmeno venähti illalla, koska käsiohjelmaa selattiin vielä sängyssä ja sen kautta käytiin yhdessä läpi äskettäin koettua. Pelottavaksi hän ei esitystä kokenut, mutta oman suosikki tarinan ilmestyminen silmien eteen vaati sulattelua. Orvarin kuvaa on ehditty katsella käsiohjelmasta jo useaan kertaan.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Koska näytelmää suositellaan yli 9-vuotiaille, mietin pitkään otanko tämän oman pian vasta kuusivuotiaan mukaani. Lopulta päädyimme menemään yhdessä, koska en tiedä toista joka rakastaisi tätä tarinaa yhtä paljon. Tarina on myös tuttu, joten jännittävät kohdat eivät päässeet yllättämään, ja hän on tottunut katsomaan täyspitkiä esityksiä jo useamman vuoden. Ikäsuositus on tosiaan vain suositus, ja jokainen vanhempi osaa oman lapsensa kohdalla harkita näytelmän sopivuuden itse. Omalta osaltani sanoisin, etteivät tapahtumat itsessään ole sen hurjempia kuin muissakaan, mutta tarinan tasot eivät välttämättä kovin pienille avaudu, jos tarina ei ole ennestään tuttu. Ikäsuositus on siis syytä huomioida.
Helsingin Kaupunginteatteri – Veljeni Leijonamieli – Kuvassa Mikko Kauppila, Alexander Wendelin – Kuva Otto-Ville Väätäinen
Ohjaaja Jakob Höglund on tuonut Lindgrenin tarinan lavalle omilla jaloillaan seisovana teoksena, joka kunnioittaa alkuperäistä tarinaa ja jatkaa sitä eteenpäin uusille sukupolville. Minulle tarina edustaa parhaimmillaan niitä sanoja, joihin se myös päättyy: minä näen valon. Se edustaa toivoa, lohtua ja pelastusta samaan aikaan. Siihen paketoituu kaikki se hyvä, minkä puolesta omaa tarinaansa jatkaa eteenpäin.
Menkää katsomaan tämä esitys. Se on aivan valtavan kaunis kokemus.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Kokemuksia älykelloista – Garmin vs. Polar
Mietin hetken onko tätä järkeä kirjoittaa vielä, kun omia kokemuksia älykelloista ei vielä niin mahdottomasti ole että kovin kattavaa vertailua pystyisi tekemään. Mutta sitten taas ajattelin, että olisin itse uutta älykelloa valitessa hyötynyt tällaisesta tekstistä jo kovasti, joten antaa mennä! Täydellisen tyhjentävää tietoa en osaa antaa, mutta oman kokemukseni kyllä. Minullahan homma lähti liikkeelle noin kuusi vuotta sitten joululahjaksi saadusta Polarin älykellosta, mallia Polar Vantage M.
Vanha Polarin kello
Kokemuksia Polarin älykellosta
Polarin kello sai minut käyttämään kelloa vuosien tauon jälkeen. Olin tottunut mittaamaan juoksulenkkien pituutta Sport trackerin avulla puhelimella, mutta Polarin myötä matkat sai talteen kellon GPS:n ja puhelimeen ladattavan apin avulla. Polarin kello mittasi päivän askeleet ja aktiivisuustason, jonka itse asetin kunnianhimoisesti korkeimmalle tasolle 3.
Sain kellon vain viikkoja lapsen syntymän jälkeen, ja äitiyslomalla tuli liikuttua paljon. Kolmostaso tuli 100 % täyteen jo 6 km juoksulenkillä ja yleisellä aktiivisuudella, kuten kauppareissulla. Äitiyslomalla liikuin tosi paljon kävellen rattaiden kanssa, joten askeleita ja aktiivisuutta kertyi usein jopa 200 % edestä. Vielä töihin paluun jälkeenkin 100 % täyttyi melko vaivatta, paitsi joskus talvella toimistopäivinä, kun työmatka taittui bussilla eikä työpäivän jälkeen tullut enää urheiltua.
Käytin kelloa myös öisin
Aamuisin Polarin kelloon sai merkittyä millaiset unet oli takana. Kello näytti vähän mitä sattuu. Joskus tunsin nukkuneeni super sikeästi, ja kellon mukaan yö oli äärettömän huono. Noh, mulla on tapana pyöriä paljon. Sitten joskus taas tuli lapsen kanssa heräiltyä useamman kerran, ja kello näytti yön olleen mainio. Joten en juuri pistänyt sille painoarvoa. Jossain vaiheessa sen sijaan hoksasin, että Polariin sai kätevästi herätyksen. Se oli huippujuttu, sillä ranteessa värisevä kello herätti melko lempeästi (vertaa perinteiseen herätyskellon palohälytintä muistuttavaan piippaukseen) eikä häirinnyt muita. Joskus se joko jätti herättämättä, tai sitten vaan olin niin koomassa että painoin sen pois päältä enkä tajunnut asiaa. Elävästi mieleen muistuu kerta, kun meidän piti lapsen kanssa lähteä aikaisin aamulla junalle, ja herätys oli mennyt täysin ohi. Jos lapsi ei olisi herännyt painajaiseen, me oltaisiin nukuttu pommiin ja missattu juna. Joten tärkeissä jutuissa laitoin lopulta herätyksen myös puhelimeen.
Uuden älykellon etsintä
Uuden älykellon etsiminen sai alkunsa kesällä, kun Polar tuli tiensä päähän. Yksi nappi oli lakannut toimimasta jo aiemmin, ja kun kerran mökillä juoksulenkillä juoksun mittaus jäi päälle toisenkin nappulan hajotessa, totesin lannistuneena että on vain hankittava uusi. Polar oli opettanut jo sen verran, että tiesin vähän mitä uudelta kellolta haluan, mutta silti tähän sportti- ja älykellojen maailmaan sukeltaminen aiheutti päänvaivaa. Vaihtoehtoja on nimittäin valtavasti, ja kaikissa omat jujunsa. Vertailuja on tehty onneksi paljon, ja niitä tulikin luettua läpi. Mutta silti valinnan vaikeus oli hyvin läsnä.
Polarissa parhaita asioita olivat hyvä akun kesto (latasin loppuvaiheessakin kerran viikossa), värinähälytys ja monipuoliset vaihtoehdot urheiluun ja sen mittaamiseen. Koska käytin kelloa myös ihan vaan kellona, arvostin myös ihan nättiä ulkoasua ja sopivaa kokoa, että sen kanssa pystyi myös nukkumaan. Polarin kello piti vettä, ja vaikka riisuinkin sen aina suihkun ja uimisen ajaksi, ei tarvinnut huolehtia rankkasateeseen joutumisesta. Plus kello oli helppo pestä ihan vaan hanan alla.
Mitä asioita siinä nyt sitten painottaisi ja mistä juuri minun kannattaisi maksaa?
Uutta kelloa valitessa meinasin hetkeksi upota suohon, koska kaikki ne ominaisuudet veivät valehtelematta mennessään. Oli ties mitä EKG- ja verenpainemittauksia, joista kylläkin muutaman viikon tutkimisen jälkeen totesin että ei ole tarvetta. Ominaisuudet kyllä nimittäin onnistuvat manipuloimaan melko hyvin: yhtäkkiä tuntee jäävänsä jostain oleellisesta paitsi, jos ei valitse uusinta kelloa kaikilla mahdollisilla herkuilla. Oli hyvä, että oli kesä ja loma ja pärjäsin ilman kelloa monta viikkoa. Siinä sai nimittäin aikaa pohtia mitä ihan oikeasti kaipaan ja tarvitsen arjen tueksi. Ja lopulta ihan vaan muutama juttu nousi esiin tärkeimpinä.
Tärkeimmät asiat älykellossa
Ykkösenä oli akun kesto, koska niin nättejä kuin vaikka monet Applen älykellot ovatkin, en todellakaan ala lataamaan kelloa joka päivä. Kaikki arviot, jotka luin ja ihmiset, joiden kanssa juttelin, sanoivat että akku tosiaan pitää ladata joka päivä. Haikeana siis luovuin Applesta, vaikka se olisikin varmasti ollut näppärä lisä iPhonen, iPadin ja Macin rinnalle. Esimerkiksi tämä kello oli musta todella kaunis.
Toinen tärkeä juttu oli herätysominaisuus. Olin niin tottunut tähän mutkattoman helppoon, hiljaiseen ja lempeään herätykseen, että ei houkuttanut alkaa pistämään puhelimeen herätystä päälle. Joka aamu en herätystä tarvitse, mutta useamman kerran viikossa kylläkin. Joten se oli pakko saada mukaan.
Toki erilaiset liikuntaominaisuudet ja urheilusuoritusten tallennukset olivat olennaisia, mutta niissä olin valmis joustamaan, koska en ole niin kiinni missään tietyssä lajissa tai muutenkaan harrasta tavoitteellisesti mitään. Sen sijaan halusin kellosta kauniin, en mitään urheilukellomöhkälettä. Polaria tykkäsin pitää, mutta sitä en ollut saanut itse valita, joten tällä kertaa otin valinnasta ilon irti. Kellon ulkoasu olikin valinnassa olennaisimpia juttuja.
Sitten hinta. Oli selvää, etten ala maksamaan kellosta 900 €, mutta toisaalta en nyt ihan halvimmallakaan halunnut mennä. Yleisesti ottaen koitan suosia keskitasoa, koska todennäköisesti ne kestävät käytössä hieman pidempään (päivityksiä tulee kauemmin jne.), sisältävät vähän enemmän ominaisuuksia ja ovat käyttäjä edellä suunniteltuja.
Minkä älykellon valitsin?
Uudeksi kelloksi valikoitui pitkän harkinnan, tutkimisen, vertailun ja pohdinnan jälkeen Garmin Venu 3S, kullanvärisellä teräskehyksellä ja beigellä silikonihihnalla. Tämä kello on mielestäni todella kaunis, sopivan siro ja pieni ja moneen eri menoon sopiva. Kummempia juhlia tässä ei ole vielä ehtinyt olla, mutta näen että sitä voisi pitää kädessä niin häissä kuin muissa juhlatilanteissa jos siltä tuntuu.
Uusi Garminin kello
Venu 3S tarjoaa monipuolisia ominaisuuksia aina herätyksestä treenien tallennukseen ja seurantaan. Se antaa palautetta unesta, aktiivisuudesta ja ennen kaikkea palautumisesta, mikä onkin suurin ero aiempaan Polariin ja samalla se juttu, mistä tykkään Garminissa eniten. Siinä, missä Polar toimi periaatteella liiku aina vaan entistä enemmän että saat sen 100 % täyteen, Garmin kannustaa palautumaan. Se toimii Body Battery -periaatteella, eli seuraa miten kehossa on virtaa ja jaksamista päivän menoihin. Jos Body Batteryn taso on matala vaikka heikosti nukutun yön jälkeen, se kannustaa lepäämään ja keräämään voimia. Se ei välttämättä tarkoita pelkästään sohvalla makaamista, vaan ennen kaikkea stressin säätelyä ja rauhoittumista. Siihen voi hyvin kuulua esimerkiksi rauhallinen kävely tai joogahetki.
Tykkään tosi paljon tästä lähestymistavasta, koska tuntuu että nykyään joka puolelta pusketaan vain tekemään lisää ja enemmän ja rankemmin, ja omasta mielestäni näen siinä ihan valtavan virheen. Nykypäivänä ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea tilaa rauhoittumiselle. Kaikki päivät räpelletään erilaisia näyttöjä, ollaan valtavan ärsykemäärän keskellä ja juostaan paikasta toiseen hoitamassa sitä sun tätä. Kenties sellaisena päivänä rauhallinen hermostoa palauttava jooga onkin parempi ratkaisu kuin sykkeitä rajusti nostava juoksulenkki? Palautuminen ja elimistön rauhoittuminen tuovat itselleni valtavasti enemmän hyvää oloa kuin rankka treeni, vaikka totta kai hikistä liikuntaa ja hengästymistä tarvitsee myös. Se on se tasapaino, ja siihen Garmin juuri kannustaa.
Me ihmiset koostutaan niin paljon isommista palasista kuin päivän askelista tai tehoprosenteista
Garminissa kellonäytön saa tuunata mieleisekseen ja muutenkin pistää asetuksia juuri itselle sopivaksi. Aamuisin se antaa raportin niistä asioista, jotka itse raporttiin haluaa lisätä. Itselläni siinä näkyy muun muassa Body Batteryn taso, syke, stressitaso, univalmentaja, säätiedot ja kalenteri, ainakin. Kellon saa yön ajaksi pimeäksi ja hiljaiselle, ja siinä on myös oma mittari mahdollisille nokosille, mikä on ihanaa! Ei sinänsä, kertaakaan en ole päiväunia tullut sen kanssa nukkuneeksi.
Akku kestää hyvin. GPS kuluttaa enemmän, mutta olen ladannut kellon kerran viikkoon.
Mitä parantaisin?
Jos jotain kritiikkiä Garminin kellolle antaisin, niin askelten määrä. Toki, itse pidän kelloa oikeassa ranteessa, ja vaikka kirjoitan vasemmalla kädellä, niin teen kaiken muun oikealla. Ja kellohan mittaa käden liikettä ja heilumista enemmän kuin varsinaisia jalkojen ottamia askeleita. Joten askelten määrässä on varmasti heittoa. Olisihan se kiva, että kello osaisi olla niin fiksu, että mittaisi askeleet tarkasti oikein. Mutta no, ei se ole niin justiinsa. Näyttäähän kello kalorit ja kaikkea, mutta itse en niitä juuri seuraile.
Stressitasosta en aina tiedä mitä ajatella, koska kellon mukaan olen melko stressaantunut päivästä toiseen, vaikka oma olo olisi ihan leppoisa. Se toki pistää stressiksi niin aamupyöräilyn töihin kuin lapsen hoitamisen eskariin, mitkä on ihan perusarkeen kuuluvia juttuja. Koska töihinkin pyöräilee vain vartin, en laita mitään pyöräilyn tallennusta erikseen päälle. Mutta älykello ei ole täydellisen älykäs, eikä voi ikinä tietää ihan kaikkea mitä on meneillään. Joten kokonaisuus vaatii tietty myös omaa harkintaa ja ymmärrystä millainen fiilis päivässä on. Jos jalkoja painaa, ei tarvitse juosta, vaikka Body Battery näyttäisi mitä.
Onko teillä älykelloja käytössä? Olisi kiva kuulla kokemuksia muista malleista ja niiden käytöstä, niin saadaan vielä kattavampi raportti eri vaihtoehdoista 🙂