Kun maalaiskoira muutti kaupunkiin
0
No niin, meidän koirulin elämässä on nyt menneet pasmat ihan sekaisin. Maaseudulla peltojen keskellä syntynyt ja elämänsä alkuun saanut karvapallo muutti meille Helsinkiin, ja oli hyvin järkyttynyt kaikesta mitä ulkona tapahtui. Noh, siinä oltiin reilu viikko, ja sitten vietettiin seuraavat 7 viikkoa kahdella eri mökillä. Mökeillä, missä koira juoksi vapaana aamusta iltaan eikä juuri sisällä käynyt kuin nukkumassa – ainakaan sen jälkeen, kun helteet alkoivat. Maalaiskoira muutti kaupunkiin ja aloitti opettelun tähän arkeen ihan alusta.
Meidän koira on nyt vajaat 4 kk ja ollut erinomaisen rohkea ja reipas yksilö. Riivattu suuren osan ajasta, mahdoton puremaan ja varastelemaan kenkiä. Hyvin pentumaista menoa siis, mutta hyvin ääripäästä kun vertaa ainakin pentuihin joita mulla on aiemmin ollut. Edellisen en muista koskaan pentuna edes purreen, eikä se todellakaan tuhonnut mitään tavaroita. Tämä tyyppi sen sijaan söisi kaiken mitä onnistuu tassuihinsa saamaan. Ja muutenkin, jestas se syö. Toisaalta tällainen herkkupeppu on helposti motivoitavissa ruoalla, mikä on hienoa, mutta toisaalta saa myös olla tarkkana mitä se onnistuu nappaamaan. Elävänä esimerkkinä muun muassa kesälomilla syöty korvatulppa. Marjat se on napsinut suoraan puskista, ja ruoat lähtee kyllä hetkessä lautaselta jos ne unohtaa liian matalalle vahtimatta. Mutta on se vaan ihana ja söpö ja valloittava!
tämä koira on yhtä rakkautta ja suloisuutta
Se rakastaa ihmisiä, vaikka nyt kaupungissa ihmisiä vilisee niin mahdottoman paljon kerralla että se on alkanut vieraita jännittää. Se on täynnä sitä hassua pentumaista leikkiä ja makoilee kaikissa mahdollisissa asennoissa. Sisäsiisti se ei missään nimessä vielä ole, mutta kun kotona on nyt oltu viisi päivää, päiväsaikaan sisälle on tulleet vain yhdet pissat heti ekana päivänä, ja sen jälkeen ei mitään – paitsi öisin. Mökillä oli toisinpäin, mutta nyt on nukkumispaikkakin uusi, joten totutteluun menee hetki. Hurjan hienosti tämä on silti sujunut, paljon paremmin kuin osasin odottaa. Nimimerkillä edellinen koira taisi pissiä sisälle vielä kaksivuotiaana…
Mökillä pihalla riekkunut ja valtoimenaan riehunut koira kasvoi ja rohkaistui päivä päivältä. Se tutki paikkoja koko ajan isommalla alueella, ja käärmeiden takia sai välillä huolehtia missä puskissa se pyörii. Kaupungissa ensimmäisinä päivinä sitä tuttua pentua ei näkynyt. Ääniä, ihmisiä, koiria, liikennettä ja vaan kaikkea oli niin liikaa kerralla, että kaupunki pelotti. Pentu meni häntä koipien välissä ja säntäili peloissaan. Mutta jo nyt muutamissa päivissä tilanne on aivan eri. Ulkona tulee jo leikkiä, riehumista, innokasta tutkimista. Siinä se rohkeus näkyy, kun näin nopeasti sopeutuu. Illan viimeinen ulkoilu on ollut vielä vähän hurja, kun alkaa pimenemään ja vieraita ihmisiä on liikkeellä.
Tämä koira on ollut aikamoinen, ja nyt se on tosiaan osa meidän arkea. Lapsi aloitti koulun ja muutenkin työt on taas käynnissä, pian toimistolla käynnit ja ylipäätään arki kohti menevää syksyä. Tuntuu, että tämä koira tekee tästä arjesta parempaa. Työlästä, sitovaa, ajoittain tosi rasittavaa – mutta parempaa. On se ollut aika mainio tapaus.
