Hae
Saran kotikolo

Ihanat joululahjat

Joululahjojen määrä oli lapsen osalta aikamoinen. Paketteja senkun kasaantui, ja toki tunnustan että tulihan niitä itsekin jonkusen verran hankittua. Ilokseni kuitenkin huomasin, ettei leluja tullut niin paljon, ja joululahjat sisälsivät kaikenlaista muutakin kivaa. Helposti nimittäin synttäreiden ja joulun myötä leluja tulee kerralla niin paljon, että siihen jopa turtuu. Sitten suurin osa unohtuu saman tien. Nyt napero sai muutakin mieluista, ja hauskinta oli kun hän lahjoja avatessaan hihkaisi että vihdoin tuli kunnon ulkoiluhousut.

Itse annoin lahjaksi…

Olin itse ostanut lahjaksi omalle ja siskontytöille taiteilijatarvikkeita. Vanhin sai ihanan rullatussa käärössä olevan setin hiili- ja lyijykyniä, keskimmäinen ison setin erilaisia kyniä ja vesivärejä, ja nuorin eli omani yksisarvisen kuvalla koristetun salkun täynnä kyniä ja vesivärejä. Nämä pääsivät heti käyttöön ja kotiin palattua oli keittiön pöytä tuttuun tapaan aivan täynnä maalia ja erilaisia taideteoksia. On ihanaa seurata miten askartelu, piirtäminen ja maalaaminen ovat mieluisia.

Ostin lapselle myös kameran, mistä innostui kovasti. Tosi leluversio, mutta niin tuon ikäisellä on syytä ollakin. Kuvalaatu ei ole hääppöinen, mutta sillä saa itse räpsittyä kuvia ja videoita ja oli mukana jokunen pelikin. Hyvä harjoittelukamera, hän kun yrittää kellopuhelimellakin saada kuvia otettua. Kameran lisäksi ostin söpön pantteripehmon ja ison viltin, jossa on hänen omia kuviaan vuosien varrelta. Se oli myös napakymppi, ja tyyppi on kannellut vilttiä mukanaan sängystä sohvalle heti aattoillasta saakka.

Muuten lahjaksi tuli muutama kirja, toivottu poni- ja lohikäärmelelu, ne tarvitut ulkohousut, pari pyjamaa ja pörröinen aamutakin virkaa ajava pörröpaita. Herkkuja, kuten suklaajoulupukki, marmeladeja ja vegaanista fudgea, sekä Arvaa kuka? -peli. Kyllä oli onnellinen napero aattoiltana nukkumaan mennessä.

Omat lahjat olivat…

Itse sain toivomani Lululemonin ihanan crossbody bag -laukun upeassa luonnonvalkoisen sävyssä. Mulla on vastaava laukku vaaleanvioletissa värissä 1 l koossa, ja tämä uusi on nyt kahdella taskulla 2 l kokoisena. Se on niin kaunis että en tiedä miten sitä raaskii edes käyttää!

Lisäksi saatiin yhteisesti lahjakortteja, mitä onkin ihana päästä käyttämään ensi vuoden aikana. Ja sitä ihanaa Pandan appelsiinikrokanttisuklaata! Vielä kun saisi ihan noita perus joulukonvehtirasioita maidottomana niin kyllä kelpaisi.

Ehdin mökillä ollessa tehdä ihanan pitkiä lenkkejä koiran kanssa, joka oli siellä metsäteillä juostessaan niin onnellinen pieni otus. Välillä lenkit olivat sen ikäiselle koiralle ehkä turhankin pitkiä, mutta ei se väsymisen merkkejä osoittanut. Valoisa aika on vielä niin lyhyt, että yritin hyödyntää sen täysillä, ja sitten pimeällä ulkoilut oli lyhyempiä ihan vaan mökkipihassa.

Jouluksi saatiin juuri himpun verran lunta, että maassa jotain valkoista näkyi.

Koiruli jäi mökille nyt pidemmäksi aikaa hoitoon, ja koti tuntuu tosi tyhjältä ilman sitä. Ikävä on kova, mutta sen on mökillä hyvä olla.

Kotona leivottiin vielä kertaalleen pipareita ja on vietetty vapaapäiviä rennosti. Siivosin oman ja lapsen vaatekaapit ja huomenna voisi joulukuusen ottaa alas.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Loistava gluteeniton joululimppu

Jouluun kuuluu tiettyjä perinteitä. Perinteitä on ihana mullistaa vuosien kuluessa, keksiä uusia ja uudistaa vanhoja, mutta niiden läsnäolo osana vuoden parasta juhlaa on kiistämätön. Meidän jouluumme on aina kuulunut juhlaillallinen, jota seuraa lahjojen avaaminen ja nykyään jälleen myös joulupukki, sekä lopuksi jälkiruoka ja kiireetön illanvietto. Joulupäivä alkaa yhteisellä runsaalla aamiaisella, johon kuuluu tärkeänä osana kinkkuleipä sekä kaikenlainen joulumakea, mikä viimeistään herättää tunteen jostakin erityisestä. Lomalla jos milloin makeat herkut sopivat myös aamupalalle. Aamiaisen jälkeen on ihanaa valita käsiinsä hyvä kirja, tehdä kunnon kävelylenkki tai käpertyä katselemaan jouluelokuvaa. Kunnes taas syödään. Ja gluteeniton joululimppu on pakollinen lisä joka aterialle!

Ai että. Joulu tule jo!

Olen viime vuosina tehnyt itselleni monenlaisia leipiä jouluksi, ja joululimpussa se joulu maistuu parhaiten. Limppu sopii vähän kaiken kanssa ja tuo pöytään tarjolle ihan oman erityisen jouluksi tehdyn makupaketin.

Tällä ohjeella tuli yksi iso leipä. Jos pienempi riittää, ohje kannattaa puolittaa.

GLUTEENITON JOULULIMPPU

 

7dl tattarijauhoa
3dl perunajauhoa
2dl täysjyväriisijauhoa
3dl vettä
2 kanamunaa
50g tuorehiivaa
1/4tl  psylliumia
1dl vaahterasiirappia
2dl kasvipohjaista kermaa (käytin kookoskermaa)
1 raastettu porkkana
2tl makeuttamatonta kaakaojauhetta 
1rkl pomeranssia
1rkl jauhettua fenkolia
1/4tl suolaa

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää psyllium. Anna seoksen turvota pari minuuttia, ja lisää vaahterasiirappi, kananmunat sekä porkkanaraaste.

Sekoita kaikki muut ainekset keskenään, ja lisää pienissä erissä nesteseoksen joukkoon. Sekoita ainekset huolella, mutta älä vaivaa taikinaa liikaa.

Kaada taikina voideltuun uunivuokaan tai leipävuokaan, ja anna kohota lämpimässä paikassa 45-60 minuuttia. Kun leipä on kohonnut, voitele sen pinta vaahterasiirapilla.

Paista leipää uunissa 200 asteessa noin 60 minuuttia. Voitele valmiin leivän pinta vielä kertaalleen vaahterasiirapilla.

Kerrassaan maistuva, mehevä, täydellisesti jouluun sopiva leipä, joka herättää joulun tunnelman jo pelkällä tuoksullaan!

Ensimmäinen kokeilu meni minulla melko pieleen, suurimmaksi osaksi siksi, että taikina kohosi liikaa. Toisin sanoen, laitoin sen liian pieneen vuokaan. Tai liian suuren määrän pieneen vuokaan, miten sen nyt haluaa ottaa. Maku oli silti hyvä myös silloin, vaikka aikamoisesta nyhtöleivästä olikin kyse. Siksi uskaltauduin kokeilemaan vielä uudelleen.

Tähän taikinaan lisäsin myös kananmunaa, jotta kuori pysyisi pehmeänä. Ja lopputulos oli loistava joululimppu!

Tämän reseptin myötä haluan toivottaa kaikille mitä parhainta, rauhallisinta, iloisinta joulua – sekä maistuvia hetkiä joulupöydässä!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi