Piparileipä tuoksuu joululta (G, M)
Olen hulluna erilaisiin makeisiin ja mausteisiin leipiin. Banaanileipä on vakiosuosikkeja, ja sekä porkkanakakkuleipä että omenapiirakkaleipä vievät kyllä kielen mennessään joka kerta, vaikka niitä onkin tullut valmistettua useita kertoja. Piparileipä onkin herkullinen jouluinen lisä herkkuleipien kategoriaan! Ja koska Halloweenin aika on nyt taputeltu, onkin loistava hetki kääntää katse kohti jouluisia juttuja. Ja ei, ei ole yhtään liian aikaista. Piparilta maistuvat jutut toimii aina.
Joulukuun lähestyessä ja joululaulujen pian raikuessa halusin kokeilla jouluista makeahkoa leipää. Ja makuhan on tietysti pipari, koska piparimausteesta ei vaan saa tarpeekseen. Ilman sen suurempia pohtimisia aloin sekoitella aineksia sillä ajatuksella, että katson mitä tästä tulee.
Ja tulihan siitä hurjan herkullinen piparileipä! Lempeän mausteinen ja ehdottomasti jouluinen, juuri sopivasti makeaan kallistuva leipä, jota upposi uunituoreena heti useampi siivu…
Kokeile itse ja täytä samalla koti ihanalla piparin tuoksulla!
GLUTEENITON PIPARILEIPÄ
Sekoita kulhossa kananmunat, mantelijuoma, mausteet, sula kookosöljy ja psyllium. Sekoita erillisessä kulhossa loput kuivat aineet, ja kaada nesteseos kuivien ainesten sekaan.
Kaada taikina vuorattuun tai voideltuun leipävuokaan, ja paista leipää uunissa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.
Valmis leipä on joulumausteinen, ja toimii sekä suolaisilla että makeilla päällysteillä. Myös juustot, marmeladit ja muut makeat levitteet yhdessä piparisen leivän kanssa toimivat erinomaisesti. Vaikka etenkään uunituoreena leipä ei juuri edes päällysteitä tarvitse.
Piparileipä tuo ihanaa lisämakua joulukuiseen aamiaispöytään ja hurmaa herkullisella tuoksulla! Ah, tähän oheen ihana kahvi piparikauramaidolla niin kyllä kelpaa.
XS Lelujen Build-A-Bear-työpaja Sellossa
*Saatu kutsu Build-A-Beariin
Pääsimme lapsen ja hänen kaverinsa kanssa testaamaan XS Lelujen uutta Build-A-Bear-työpajaa kauppakeskus Sellossa. Lapset saivat tehdä omat lelut: toinen valitsi Pikachun, toinen lepakon. Työpaja tarjosi heille mahdollisuuden osallistua lelun syntymiseen alusta asti ja tehdä siitä juuri oman näköisensä.

Build-A-Bearissa saa tehdä itse
Hahmoja löytyy joka makuun – dinosauruksista nalleihin – ja lisäksi voi valita sykkiviä sydämiä, ääniefektejä, vaatteita, asusteita ja jopa tuoksun. Näin jokaisesta hahmosta voi luoda oman, ainutlaatuisen tyypin. Vapaus päättää itse tekee kokemuksesta lapselle aidosti merkityksellisen. Jotenkin ne ominaisuudet mitä hahmoille toivotaan jäävät pysyväksi. Jotain taikaa tässä työpajassa selvästi on.


Kävimme Stockan Build-A-Bearissa alkuvuodesta, ja avajaistapahtuma oli silloin erittäin hetkinen ja kiireinen. Jonottamiseen kului kauan, joten kokemu s oli tällä kertaa hyvin erilainen. Kiireestä ei ollut tietoakaan, ja tunnelma oli erittäin rauhallinen ja miellyttävä niin lapsille kuin aikusille. Henkilökunta oli huippuluokkaa jo aiemmin sen paineen alaisena, ja sama meno kyllä jatkui. Henkilökunta on ystävällistä ja osaavaa, ja osaa kohdata lapset juuri niin kuin tällaisessa tapahtumassa kuuluu. Lapset saavat ohjausta lempeästi ja kannustavasti, mutta saavat silti näkyä ja kuulua sellaisina kuin ovat. Apua on tarjolla niin lelun täyttämisessä kuin pukeutumisessa, ja koko prosessi sujuu rauhallisesti ilman kiirettä. Pienenä vinkkinä: lapsen syntymäpäivänä oman lelun voi tehdä samalla hinnalla kuin täyttää vuosia, ja siihen voi tallentaa viestejä esimerkiksi isovanhemmilta tai kummitädiltä.
Lue myös Stockmannin Build-A-Bearista täältä.


Lopputuloksena olivat huppariin pukeutunut Pikachu ja häämekkoon sonnustautunut lepakko, molemmat uunituoreine nimineen ja onnellisine omistajineen. Lelut pääsivät heti kotiin mukaan leikkeihin, ja päivä jäi vahvasti molempien lasten mieleen.

Ihania hetkiä lelumaailmassa
Työpaja jättää jäljen juuri näistä konkreettisista hetkistä: omien valintojen tekemisestä, lelun rakentamisesta ja sen pukemisesta. Hahmoista tulee heti omia, ja ne kantavat mukanaan lapsen ajatuksia ja toiveita. Pienet yksityiskohdat – sydämet, äänet, vaatteet – tekevät leluista aidosti henkilökohtaisia, ja se näkyy lasten ilmeissä ja innostuksessa. Huomaahan sen jo siinä, että kun itse valitsisin hahmon päälle hupparin ja farkut, lapsen valintana on aikamoinen häämekko huntuineen kaikkineen. Näin arkinen käynti työpajassa muuttuu pieneksi, mutta selvästi merkittäväksi kokemukseksi.

Työpaja sopii erityisesti lapsille, jotka nauttivat luovuudesta ja omien ideoiden toteuttamisesta. Se on myös loistava vaihtoehto perheille, jotka haluavat tehdä jotain vähän tavallisesta poikkeavaa – hetken, joka jää mieleen, eikä ole vain tavallinen kauppareissu. Build-A-Bear tarjoaa pienen taianomaisen kokemuksen, jossa lapsi saa rakentaa oman lelun alusta loppuun, valita sille persoonallisuuden ja tuoda sen kotiin oman pienen tarinansa kanssa. Tämä tekee työpajasta erityisen sopivan esimerkiksi pieneksi juhlaherkuksi, syntymäpäiväaktiviteetiksi tai vaikka spontaaniksi iloksi arjen keskelle.



0