Hae
Saran kotikolo

Syyslomailua mökillä

Ja niin se oli naperollakin ensimmäinen oikea syysloma. Ekaluokkalainen odottikin tätä lomaa kovasti, eikä vähiten sen vuoksi että pääsi silloin mökille. Oltiin kesällä niin pitkään mökillä että itse etukäteen epäröin halutaanko sinne taas, mutta onneksi mentiin. Syksyinen mökki on nimittäin aivan ihana paikka, ja vaikka itselläni ei lomaa ollutkaan, mökille meno tuntuu aina kuin lampsisi lomalle. Syyslomailua mökillä tahditti ulkoilu, ekat joulusuklaat ja tietenkin rantasauna.

Syyslomailua mökillä

Meillä oli tänä vuonna mökillä hyvin tilaa, kun vanhemmat olivat reissussa ja vallattiin paikat siskon perheen kanssa. Me mentiin mökille jo heti perjantaina loman alettua, ja sisko tuli lapsineen sitten maanantaina myöhään illalla. Yritin joka päivä ulkoilla valoisaan aikaan, koska siellähän kun tulee pimeä niin sitten todella tulee pimeä. Ja olikin aivan ihania syysmaisemia lehtien vaihtaessa väriä. Sateli myös, mutta ei onneksi niin paljon kuin pelkäsin. Vesi oli taas ennätysmatalalla kuten keväälläkin, ja rantaan oli tullut varsinainen mökki-riviera mitä pitkin pääsi kävelemään lahden päähän asti.

 

Maalaiselämää koko perheelle

Koira vielä pöljäili ja kahlasi jääkylmässä vedessä. Muutenkin otus otti ilon irti, kun sai viikon painaa vapaana sydämensä kyllyydestä. Tehtiinkin ihan hyviä lenkkejä tietä pitkin ja metsässä, ja sisällä ollessaan se nukkui varsin tyytyväisenä. Ihana myös huomata, että se oli sisällä niin siististi. Kesällä vielä sellaisena 2–3 kuukauden ikäisenä se olikin pääasiassa ulkona, mutta kasvu on kovaa ja tuo puolivuotias karvapallo on nyt ihan sisäsiistikin. Energiaa sillä piisaa, ja huomaa heti jos ei ole ollut ulkoilua ja virikkeitä tarpeeksi.

Rantasaunasta oli palanut valo, joten saunaillat olivat hyvin tunnelmallisia ja pimeitä. Minua ei saa lähellekään vettä enää sen jälkeen kun helteet loppuivat, mutta naperokin rohkaistui ja kävi aina polvia myöten kahlaamassa rantavedessä.

Kaiken kaikkiaan siis takana on mainio syysloma – myös meillä, jotka tekivät ihan normaalisti töitä. Mutta mikä sen parempaa kuin aloitella työpäivä kahvikupin kanssa rantamaisemaa katsellen, pitää lenkkitauko metsässä kävellen ja päättää päivä puusaunassa saunomiseen!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *