Kirja-arvio: Naapurissa: Hurja halloween
*Arvostelukappale saatu WSOY:ltä
Meille tuli tänä syksynä luettavaksi Naapurissa: Hurja halloween – ja se osui aivan täydelliseen aikaan juuri syksyisen juhlan kynnykselle. Suomessa halloween ei vielä ole yhtä iso juttu kuin monessa muussa maassa, mutta lapset tuntuvat innostuvan siitä vuosi vuodelta enemmän. Oli siis todella kiva löytää kotimainen, lapsille sopiva kirja, joka tarttui aiheeseen positiivisella tavalla.

Naapuruston halloween
Naapurissa: Hurja halloween -kirjassa puoliksi amerikkalainen Laineen perhe muuttaa Oiva ja Ilona Hattusen naapuriin. Kun halloween alkaa lähestyä, sitä ei voi olla huomaamatta – Laineilla juhla otetaan tosissaan, ja talo saa ylleen mitä upeimmat koristeet! Pian myös Oiva ja Ilona alkavat miettiä, uskaltaisivatko hekin lähteä mukaan halloweenin viettoon, vaikka koko juhla vähän jännittääkin.

Kirjassa tutustutaan hauskan tarinan kautta siihen, mitä halloween oikeastaan on: mikä on kammokuja, mitä tarkoittaa “karkki vai kepponen” ja miten juhlaa voi viettää omalla tavallaan. Kun uudet ystävykset suunnittelevat yhdessä hurjaa juhlaa, myös lukija saa paljon ideoita ja inspiraatiota omaan halloweenin viettoon pienellä tai isommallakin panoksella. Tarina on herttaisen yksinkertainen, mutta juuri siksi se toimii niin hyvin: se on helposti seurattava ja sopii mainiosti pienemmillekin lukijoille. Meidän lapsi tykkäsi siitä kovasti ja innostui lopussa olevista leipomisvinkeistä. Kuulemma tänä vuonna kun vietetään halloween-teemaisia synttäreitä sitten joulukuussa.
Tarina opettaa mukavalla tavalla myös halloweenin “sääntöjä” – esimerkiksi sen, että karkki tai kepponen -kierros tehdään vain taloihin, jotka on koristeltu juhlan merkiksi. Kirja myös muistuttaa kauniisti, että halloweenista voi tehdä juuri oman näköisensä juhlan: ei tarvitse pukeutua pelottavasti, jos ei halua, ja hauskan illan voi viettää monella eri tavalla.


Halloweenia ja syksyistä fiilistä
Kuvitus on lämminhenkistä ja värikästä, juuri sellaista, joka saa syksyisen tunnelman eloon. Pienet yksityiskohdat houkuttelevat tutkimaan sivuja pidempäänkin, ja kokonaisuus on visuaalisesti onnistunut. Tämä on kiva kirja lapselle itselleenkin selattavaksi ennen nukkumaanmenoa.
Kaiken kaikkiaan Naapurissa: Hurja halloween on varsin kiva lisä lapsen kirjahyllyyn – hauska, opettavainen ja sopivasti jännittävä tarina, joka tuo halloweenin ilon ja yhteisöllisyyden lapsentasoisesti esiin. Onhan se jo halloweenin juhlaa, että aiheesta voi lukea ihan kirjan – ja vielä sellaisen, joka sopii koko perheelle ja eri-ikäisille lukijoille.



0

