Hemmotteleva Esse Signature kasvohoito
Kävin pitkästä aikaa kasvohoidossa, jota olin erinäisten menojen ja sattumusten vuoksi joutunut jo pariin otteeseen siirtämään. Hoito ajoittui nyt sateiselle elokuun perjantaille työpäivän päätteeksi – ja oi että se oli ihanaa! Hoidoksi valikoitui Esse Signature kasvohoito Twistben hoitolassa Kampissa. KYseessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan ihka aito ja omasta halusta tehty suositus ihanasta hoitolasta ja kosmetiikkamyymälästä.
Olen löytänyt Twistben valikoiman pariin pari vuotta sitten, ja jäänyt totaalisen koukkuun. Valikoima on laaja kattaus super laadukasta luonnonskosmetiikkaa, jonka inci-listat ja tehoaineet on tarkasti tutkittuja. Twistben asiakaspalvelu on erinomaista ja sieltä saa apua monenmoisiin kysymyksiin niin paikan päältä kuin netin kautta. Olenkin kysellyt tuotesuosituksia moneen kertaan, mutta kasvohoidon aikana iholle sopivat tuotteet pääsi valitsemaan vielä tarkemmin. Twistben tuotteisiin pääset tutustumaan täällä.
Esse Signature hemmottelee
Esse Signature kasvohoito on 90 minuutin hemmottelu, jossa hoito toteutetaan ihon tarpeiden mukaan. Itselläni on imetyksen lopettamisen jälkeen alkanut nousta erinäistä näppylää ja mustapäätä, joista ei meinaa päästä eroon sitten millään. Ja olenkin ehtinyt kokeilla vaikka mitä. Lempeä ja ihana Marileea peitteli mut lämpöpatjan päälle köllöttelemään, laittoi jalat lämpimien kääreiden sisään ja kävi ihon kuntoa läpi. Hoidoksi valikoitui ultraäänipuhdistus ja mekaaninen puhdistus. Ultraääni tuntui tehokkaalta – ihan kuin olisi tuntenut miten epäpuhtaudet poksahtelee ympäri kasvoja. Mekaaninen puhdistus on hemmetin tukalaa, mutta tehokasta ja sikäli tärkeää. Kun sitten sen jälkeen odotti ihana hemmotteleva hieronta, tehoseerumit ja lempeät voiteet, hetkellisen tuskankin kanssa pärjää. Varsinkin, kun epäpuhtauksista pääsee eroon.
Twistbellä on helppo etsiä omalle iholle sopivia tuotteita ihan verkkokaupankin kautta. Voi hakea sopivia tuotteita tiettyihin iho-ongelmiin ja erilaisille ihotyypeille. Voi myös tilata tarkemman ihoanalyysin tai kysyä suosituksia vaikka chatin kautta. Asiakaspalvelu vastaa tosi nopeasti, ja suosittelee tuotteita vähän sen mukaan mitä hakee, jos etsii tuotteita vaikka tietyn hintakategorian rajoissa.

Esse on luonnonkosmetiikan high end -brändejä, ja sen tehon kyllä tuntee. Tuotteissa on oikeita eläviä probiootteja, minkä vuoksi esimerkiksi seerumin käyttö on kuuriluonteista eikä aine säilykään paria kuukautta pidempään. Hoidon aikana ihoa hellittiin puhdistuksella, lämpimillä pyyhkeillä, naamiolla, seerumilla, öljyllä ja voiteella. Kokonaisuus oli äärimmäisen rentouttava ja nautinnollinen, ja voin suositella erittäin lämpimästi.
Tutustu Twistben hoitoihin täällä.
Hoidon päätteeksi nautin rauhassa elektrolyyttijuomaa ja sen jälkeen sain ylös kirjattuna oman henkilökohtaisen ihonhoitorutiinin tuotesuosituksineen. Seuraavan hoidon varasin parin kuukauden päähän.

Tehokas hoito toi tuloksia
Aina ensi alkuun hoidon päälle iho näyttää vähän kaltoinkohdellulta etenkin mekaanisen puhdistuksen jälkeen, mutta parissa päivässä tilanne alkoi kääntyä huimasti parempaan. Kaikkia uusia tuotteita en vielä ostanut, koska en raaski heittää vanhoja pois vaan käytän ne ensin loppuun. Mutta kasvovoide ja kasvoöljy piti hankkia, ja nämä uudet ovat tehneet kasvoille jo huiman eron. Iho on niin paljon puhtaampi ja pehmeämmän tuntuinen! Olen laiska meikkaamaan, joten haluaisin pitää kasvojen ihon siinä kunnossa että meikittä on mukava kulkea.
Jos siis mietit omalle iholle sopivia tuotteita tai haaveilet hemmottelevasta kasvohoidosta, kannattaa tutustua Twistben hoitolaan ja tuotevalikoimaan. Näin pääset itsekin vähemmällä, koska asiantuntevat ammattilaiset ovat tutkineet tuotteet valmiiksi ja todenneet ne toimiviksi. Kirjautuneena tilaajana saa myös omia henkilökohtaisia etuja ja tuotelahjoja – nyt viimeisimpänä sopivasti –20 % alennuksen kasvoöljyistä.



0


