Hae
Saran kotikolo

Viikon ruokalista

Mitä meillä on syöty viimeisen viikon aikana? Koska arki pistää meidät syömään lounasta eri paikoissa aina eskarista toimistolle, keskittyy tämä viikon ruokalista ihan vain päivällisiin, joita syödään yhdessä kotona. Varsinkin, kun myös lauantaina syötiin lounas ravintolassa. Päivällisethän niitä problemaattisia useimmille onkin, kun pitäisi työkiireiden, harrastusten, sosiaalisten suhteiden ja palautumisen keskellä ideoida vielä ravitsevia aterioita koko perheelle. Jospa tästä saisi vinkkejä jakoon, mielellään ottaisin uusia ideoita myös tähän suuntaan.

Aloitan mukavasti torstaista, kun kotiin haettiin viikon kauppatilaus ja sai taas kaapit täyteen.

 

Meidän perheen viikon ruokalista

 

Torstai

Uunilohta, sitruunaa ja salaattia. Syötiin vasta kuuden jälkeen, kun kotiuduttiin lapsen sirkuskoulusta.

Perjantai

Woltista tilattuja phad thai nuudeleita kanalla ja jälkiruoaksi lapsille värikkäitä poppareita, muutama sydänvaahtokarkki sekä pirtelöt. Mä sain mango sticky ricen KOSKA viimein osui silmiin ravintola josta sitä Suomessa saa. Täytyy tosin sanoa, että oli karvas pettymys. Vettyneitä mangonpaloja, perusriisiä (ei siis edes stickyriisiä!) eikä hajuakaan kookoksesta. No, tulipa testattua.

Meillä oli erityinen perjantai, kun lapsen kaveri tuli yökylään, ja toiveesta tilattiin ruoaksi nuudeleita.

Lauantai

Burritovuoka. Syödään tortilloita ja tacoja niin usein, että kokeilin toteuttaa ne vähän eri tavalla. Tortillalettuihin tacomaustettua jauhelihaa ja letut rullalle (El Pason gluteenittomat letut on ylivoimaisesti parhaita), päälle Oddlygoodin juustoraastetta ja maustettua muna(kaura)maitoa. Vuokaan sekaan runsaasti valkosipulia. Tarjoiluun tuoreita kasviksia, salsaa ja Oddlygoodin ”sour creamia”.

Perustortillat on parempia, mutta hyvää vaihtelua tämäkin.

Sunnuntai

Testissä uudet Suomalainen menestysresepti -ohjelman röstiperunat, joita yritin paistaa vohveliraudalla, mutta ei ihan toiminut. Sitten vielä pannulla. Tuli rumia kuin mistäkin, mut ihan jees. Ei nyt ehkä niin erikoisia, että uudestaan tulisi ostettua. Päälle katkarapumössöä (katkarapuja, tilliä, loput sour creamista ja majoneesia) sekä kylmäsavulohta ja uppomuna. Oheen salaattia. Jälkkäriksi leivottiin laskiaispullia.

Maanantai

Kanawokkia sechuankastikkeella. Myös valmiskastike, sekaan valmiiksi pilkotut thaivihannekset ja tuoreita papuja. Nam! Astetta mausteisempaa ja teen yleensä omaksi arkilounaaksi, mutta napero oli yökylässä, joten nyt tämä valmistui vain aikuisille. Sekaan saa sujuvasti mitä kaapissa sattuu olemaan – lehtikaalia, broccolinia, pinaattia, pähkinöitä, avokadoa tai vaikka oliiveja. Super toimivaa myös tofulla.

Tiistai

Pepperonipastaa. Tuli parempaa kuin odotin! Pannulle valkosipulia, paprika-munakoisotahnaa ja tuoresalsavihannekset. Hauduttelin viitisen minuuttia, sitten pepperonisuikaleet sekaan. Pennepastaa kaveriksi.

Keskiviikko

Makaronilaatikkoa. Lapsiperheen klassikko, jota tulee tehtyä varmaan kerran kuussa. Vähän vaihdellen tosin. Nyt käytetty kanan jauhelihaa, tomaattimurskaa, lihalientä ja vegaanisia fetakuutioita.

Torstai

Meksikonpataa. Riisiä, maissia, valkoisia papuja, mausteita ja punaisia linssejä. Riittoisa ja edullinen ruoka, jota saa maustettua mielensä mukaan. Ohessa toimii hyvin tortilloista ylijäänyt sour cream tai meidän naperon tapauksessa ketsuppi.

Sellaisia ruokia mahtui meidän viikkoon tällä kertaa. Mitä teillä on syöty?

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *