Ystävänpäivä, yökyläilyä ja Build-a-Bear -työpaja
*Saatu kutsu tapahtumaan
Ystävänpäivänä itselläni oli aika perus työpäivä, mutta naperolla sitäkin spessumpaa ohjelmaa. Tein päivän viimeiset työtunnit käsin Leo’s Leikkimaasta ja löysäsin lapsen kaverinsa kanssa pariksi tunniksi leikkimaahan kirmaamaan. Sitten kaveri tuli meille yökylään, syötiin nuudeleita ja vähän ystävänpäivän sydänkarkkeja ja mansikkapirtelöä, ja yritettiin saada heitä sammumaan. Kyllähän se lopulta onnistuikin. Lauantaina juhla jatkui, kun käytiin tutustumassa Stockmannille avattuun lelukauppaan. Ketjun lippulaivaliikkeeksi avattu uusi XS Lelut sijaitsee tuttuun tapaan Stockan kuudennessa kerroksessa, ja se on kyllä hieno! Avara, monipuolinen ja siisti – kuin leluihmisten paras karkkikauppa.

Avajaisiin kuului myös erilaista ohjelmaa aina juontajasta kasvomaalauksiin. Huikeinta oli kyllä tutustuminen ensimmäiseen Suomeen avattuun Build-a-Bear -työpajaan, jossa voi suunnitella ja valmistaa ihan oman pehmolelun. Avajaisissa oli niin paljon porukkaa, että meidän aika kului vaan työpajan jonossa, mikä oli iso harmi. Mielellään oltaisiin tutustuttu valikoimaan, ihasteltu leluja ja otettu myös kasvomaalaukset. Olimme paikalla 10.50, ja lapsilla oli valmiit pehmot sylissä ja maksettuna 13.30. Ei siinä mitään muuta ehtinyt edes ajatella.

Mutta, kyseessä oli tietenkin poikkeuspäivä, eikä työpajaan normaalisti ole tuollaisia jonotusaikoja. Ihana huomata, että konsepti kiinnostaa niin monia ja herätteli ihmisiä liikkeelle hauskan asian pariin!

Build-a-Bear -työpaja
Molemmat lapset saivat tapahtumassa valita ja toteuttaa omat pehmonsa. Vaikka työpaja kulkee nallekarhun kasvoilla ja nimellä, pehmoja on valittavissa monenlaisia aina sammakoista pupuihin, yksisarvisiin ja kissoihin. Pehmoleluille saa valita myös mieluiset vaatteet ja erilaisia tarvikkeita, jotka on hinnoiteltu erikseen. Näille pehmolelujen rakastajille konsepti osui kuin nenä päähän, ja molemmat olivat aivan haltioissaan pehmolelujen valmistuessa silmien edessä. Pääset lukemaan lisää konseptista täällä.


Homma toimii niin, että ensin valitaan mieluinen hahmo täytettäväksi. Pehmot ovat kuin tyhjiä pusseja, joista puuttuu täyte. Valmiita täytettyjä pehmoja oli runsaasti esillä työpajan seinustalla. Omaan hahmoon voi valita runsaasti lisukkeita: tarjolla on niin tykyttäviä sydämiä, tuoksuja kuin äänitehosteita, joihin saa tallennettua vaikka oman äänen. Se on ihan hauska lahjaidea vaikka kummilapselle tai lapsenlapselle, jolle haluaa tallentaa omalla äänellä rakkaita terveisiä. Me jätettiin ylimääräiset lisukkeet pois ja mentiin ihan perusmalleilla. Jokainen pehmo saa sisälleen pienen kangassydämen, joka ”käynnistettiin” lelua täyttäessä.
Lapsista toinen teki sydänkuvioisen kissan ja toinen sen nallekarhun, ja erityistähän tästä teki vielä yhdessä jaettu kokemus. Se myös auttoi jonottamisessa, sillä molemmat lapset tsemppasivat huikean hienosti omaa vuoroa odottaessaan. Onneksi myös itselläni oli jutteluseuraa, koska tällaista jonotusaikaa en osannut etukäteen odottaa.

Hahmoja löytyy vaikka minkälaisia
Paikalla olleet olivat ihan mielettömiä tyyppejä, ja en voi kuin ihailla sitä iloa, reippautta ja läsnäoloa millä he päivästä suoriutuivat! Kiire oli kova, jono loputon ja totta kai ihmiset valittivat, mutta he eivät kertaakaan lakanneet hymyilemästä tai vaikuttaneet hosuvan. Jokainen lapsi sai oman kiireettömän hetkensä työpajalla, ja oman vuoron tullessa se osoittautui äärimmäisen arvokkaaksi. Hahmoa pääsi täyttämään itse henkilökunnan kanssa, sille asetettiin toiveita ja ominaisuuksia, mietittiin nimeä ja herätettiin eloon. Hetki kesti jokaisen pehmon kohdalla noin 10 minuuttia, joten jonossa tosiaan kului aikaa.

Uskon, että paine henkilökunnalla oli kova, joten kiitos te Build-a-Bearin pisteellä olleet työntekijät, sekä muut avajaisissa mukana olleet. Teitte lapsille tästä hetkestä täydellisen kauniin, taianomaisen ja tärkeän kokemuksen mahdottomassa tilanteessa. Ja lapsista olin älyttömän ylpeä, sillä vaikka odottaminen väsytti ja nälkä alkoi olla huutava, he tsemppasivat pitkän odotusajan upeasti.



Ja ehkä nämä kallisarvoiset pehmolelut ovat nyt sitäkin rakkaampia, koska niiden eteen nähtiin niin paljon vaivaa. Tärkeitä opetuksia vaivannäöstä siis. Otusten nimeksi tuli Sydän ja Teddy. Voitte arvailla kumpi on kumpi.

Upea uusi leluosasto Helsingin sydämessä
Build-a-Bear on super ihana idea vaikka lahjaksi, sillä itse suunniteltu lelu on osoittautunut erityisen rakkaaksi. Stockmann myös jatkaa samalla laadukkaan leluosaston perinnettä, sillä XS Lelut on leluliikkeenä erinomainen. Esillepanot on toteutettu huolella ja harkiten, eri osastot rakennettu houkutteleviksi ja selkeiksi kokonaisuuksiksi, ja leluja löytyy kyllä ihan jokaiseen makuun.
Avajaiset sattuivat hyvin juuri tähän ystävänpäivän viikonloppuun. Käykää tutustumassa Stockmannin XS Leluihin — tässä on lelukauppa, jossa myös aikuinen viihtyy!



0

