Tukholman risteily ja Junibacken
Viikonloppuna se viimein koitti, nimittäin Tukholman risteily ja Junibacken! Alun perin olimme tekemässä tyttöjen reissun ja lähdössä naperon ja miehen äidin kanssa, mutta pari päivää ennen lähtöä mies vielä päättikin lähteä mukaan. Saatiin siis kunnon perheristeily ja täysi hytti. Omasta edellisestä Tukholman risteilystä onkin tovi, olisiko ollut uusi vuosi joskus 10-12 vuotta sitten. Lapsen kanssa tämäkin reissu tuntui taas ihan uudelta ja virkistävältä!

Perjantaina matkaan!
Aloitin perjantaina työpäivän aikaisin, että pääsemme kaikessa rauhassa ja ajoissa satamaan. Lopulta miehen isä heittikin meidät autolla, joten perille pääsi helposti ja kävelimme sisään laivaan. Meillä oli neljän hengen Promenade – hytti kymppikannella, missä olikiva istuskella ikkunalaudalla ja katsella Promenaden vilinää. Laiva oli varmaan täynnä, mutta kun ei ole vuosiin käynyt kuin Tallinnan päiväristeilyillä niin se ei tuntunut mitenkään ruuhkaiselta. Olimme Silja Symphonylla.

Perjantaina söimme illallista Bon Vivant – ravintolassa ja se olikin oikein hyvää. Napero sai valita laivan lelukaupasta jotain pientä, ja löysi pienen Frozenin Anna lapsinuken, jollaista onkin toivonut. Se viihdytti hyvin myös useamman ruokalajin illallisen aikana, ja hän jaksoi hyvin istua pöydässä. Ruokailun jälkeen kävimme lasten discossa, missä tyyppi veteli Harri Hylkeen tahdissa viimeiset mehut pihalle. Nukkumaanmeno venyi melkein kymmeneen, ja tuli itse nukuttua tooosi huonosti koko yö.

Päivä Junibackenissa
Lauantaina aamupalan jälkeen lähdimme lapsen ja mummon kanssa Junibackeniin, ja mies teki omia juttujaan. Puistoon pääsi satamasta helposti paikallisbussilla. Junibacken oli aika ihana. Sellainen klassinen lasten satupuisto, missä saa keskittyä kokemaan ja leikkimään ilman hirveää määrää teknisiä vempeleitä tai laitteita. Junibackenissa saa kokea tuttujen satujen ihania maailmoja ja hahmoja, kuten Peppi Pitkätossun Huvikummun, Viirun ja Pesosen, Katto Kassisen ja Muumeja.


Ja se satujuna! Samalla pääsylipulla pääsee noin vartin kestävään satujunakyytiin, mikä vie matkustajat läpi hurmaavan satumaailman. Junakyydin saa suomenkielisenä, ja matkalla kulkee läpi niin Eemelin, Ronja Ryövärintyttären ja Veljeni Leijonamielen maailmojen. Junasta varoiteltiin, että se voi olla ajoittain jännittävä, mutta ei se siltä tuntunut. Napero piti kädestä kiinni, mutta kasvoilla oli koko ajan hurmaantunt hymy. Junakyyti oli koko reissun kohokohtia.

Junibackenissa viihtyi hyvin monta tuntia. Välissä syötiin välipalaa kahviossa, ja sitten taas menoksi. Ainoastaan se kauppa tuotti vähän pettymyksen, kun kuvittelin sen etukäteen ihanaksi lelukaupaksi täynnä hahmoja ja pehmoja tutuista saduista. Mutta ei siellä juuri mitään sitten ollutkaan. Kirjakaupaksi ihana, jos ruotsinkieli sujuu – mutta suomenkieliset kirjat olivat hyllystä lähes loppu. Se harmitti, koska olisi ollut ihana ostaa matkamuistoksi jokin noista kirjoista. Sieltä ei tullut sitten ostettua mitään, mutta kokemus parasta olikin.

Buffeeta ja pallomeri
Laivalle takaisinpääsy oli vähän ongelmallista, koska Tukholman keskustassa oli meneillään mielenosoitus eikä bussi kulkenut. Jonkin aikaa odoteltiin (osa pysäkillä oli odottanut jo tunnin), mutta sitten otettiin vaan taksi satamaan. Se oli siinä vaiheessa aika huippu, koska kaikkia jo väsytti ja lapsikin nukahti heti taksiin istuttuaan. Kannoin hänet nukkuvana takaisin hyttiin. Napero lähti vielä isän ja mummon kanssa laivan kylpylään, ja itse kiertelin vähän kaupoissa ja tax freessäLauantaina oli ihan vaan buffet ruokailu, ja täytyy sanoa, että jopa minä suuri buffeen ystävä olen alkanut arvostaa enemmän À la carte ravintoloita. On siinä buffeessa aika hälinä ja kaikki ovat pöydässä ja hakemassa ruokaa eri aikaan. Perjantaina oli aika paljon rennompi ruokailu.

Ruuan jälkeen teimme tax free ostoksia (vähän Marianneja, ranskanpastilleja, viinikumeja ja salmiakkia) ja kävimme kurkkaamassa lasten leikkipaikkaa ja pallomerta. Discon puolella sai vielä glittermaalauksen kasvoihin ja juoksennella tanssilattialla muiden lasten kanssa. Sitten hän tuli itse sanomaan että nyt riitti, ja nukkumaan. Menimme koko jengi sänkyyn samaan aikaan. Sunnuntaina ehti vielä pallomereen aamupalan jälkeen ennen kotiinpaluuta. Tukholman risteily ja Junibacken tuli koettua kaikella teholla, eikä mitään jäänyt väliin.

Väsyneempi kuin ennen viikonloppua, huh
Se on jännä että ihan sama millä kokoonpanolla risteilylle lähtee, on ihan poikki kun palaa kotiin. Eihän siellä hyvin nuku, ja hälinää on koko ajan. Hytissäkäön ei saa oikein levättyä, kun neljän sängyn kanssa on super ahdasta. Sunnuntaina ei sitten tehtykään enää mitään. Vähän ulkoilua, ja sateinen raikas ilma tekikin niin hyvää! Syötiin tax free karkkeja ja katsottiin Basil Hiiri mestarietsivä ja mentiin ajoissa nukkumaan. Oikein huvitti miten olikin poikki!
Tukholmasta tuli taas se olo, että pitää mennä ihan sinne muutamaksi päiväksi seikkailemaan eikä niinkään laivalle. Risteily oli hauska, ja lapsi kyllä otti ilon irti kaikesta. Mutta onhan se joo uuvuttavaakin. Ei vielä ens viikonloppuna uudestaan. On muutenkin oltu nyt menossa niin paljon, että ihanaa olla tällä viikolla ihan vaan kotona kun lauantaiaamuna herää!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Uskomattoman maukkaat porkkanakakkukeksit
Porkkanakakkukeksit ehtivät vielä päästä tämän vuoden Top5-leivonnaisiini. En tunne ketään, joka ei pitäisi porkkanakakusta. Yleensä porkkanakakku saa jopa ihmiset jonkinlaiseen hurmioon, ja onhan se tajuttoman hyvää. Käy kurkkaamassa reseptini todella mehevään gluteenittomaan porkkanakakkuun. Ja nyt täytyy sanoa, että saatoinpa valmistaa jotakin vielä parempaa. Nimittäin nämä porkkanakakkukeksit ovat mehevyydeltään porkkanakakku potenssiin sata. Niin pehmeitä, täyteläisiä ja maukkaita, etten ollut uskoa miten hyvin ne onnistuivat jo ensimmäisellä leivontakerralla! Jos siis pidät porkkanakakusta, tulet sekoamaan näistä kekseistä.
Porkkanakakkukeksit maistuvat vähintään yhtä hyvältä kuin porkkanakakku, mutta niissä onkin herkullisen mehevä, pehmeä leivospäällinen ja täyteläinen, kermainen sisus. Kerrassaan mahtikeksejä, joissa porkkanakakun huumaava maku tulvahtaa suuhusi yhdellä sopivalla puraisulla. Joskin myönnettäköön, että myös keksi vaatii useamman haukun – ainakin jos teet niistä yhtä isoja kuin minä!
Keksien leipominen on yhtä suosikkipuuhaani. Ne ovat leipomista yksinkertaisimmillaan, eli täydellistä taikinaterapiaa myös kiireen ja väsymyksen keskellä, kun viitseliäisyys on nolla ja silti tekisi jotain pientä mieli puuhata. Porkkanakakkukeksit vaativat hieman enemmän näpertelyä, mutta ovat silti todella helppoja ja nopeita valmistaa.
Ohjeella tulee 12 keskikokoista täytekeksiä, eli 24 puolikasta. Porkkanakakkukeksit ovat todellakin runsaita, täyttäviä ja makeita, joten yksi on enemmän kuin tarpeeksi. Jos haluat ja viitseliäisyyttä riittää, voit askarrella kekseistä erityisen pieniä macaronien kokoisia suupaloja.
Leivoin keksejä itse mökillä, ja käytin omasta maasta nostettuja porkkanoita, joita oli useampaa eri väriä. Keksien lopulliseen ulkonäköön porkkanoiden värikkyys ei lopulta juuri luullakseni vaikuttanut, koska kekseistä tulee kuitenkin ruskeita.
Yhtenä vinkkinä muuten, keksin vasta jälkikäteen idean tuorejuustotäytteeseen! Täyte oli aivan ihanaa myös ohjeen mukaisena, mutta seuraavalla kerralla haluan mahdollisesti kokeilla rasvan korvaamista joko kaakaovoilla tai ihan rehdisti vegaanisella valkosuklaalla saadakseni juurikin sitä valkosuklaan makua täytteeseen. Jos se kuulostaa omaan suuhusi sopivalta, niin siinä on yksi vaihtoehto kookosöljyn tai muun rasvan tilalle.
Joka tapauksessa, jos pidät porkkanakakusta, kokeile ihmeessä näitä keksejä, koska ne ovat tajuttoman herkullisia!
PORKKANAKAKKUkeksit
2dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2,5dl gluteenitonta kaurajauhoa
1dl täysjyväriisijauhoa
3,5dl vaahterasiirappia
75g maidotonta rasvaa (kuten kookosöljyä tai leivontamargariinia)
1/2tl muskottipähkinää
1rkl kanelia
1/4tl neilikkaa
1/2tl psylliumia
Ripaus mustapippuria
TUOREJUUSTOTÄYTE
1dl kasvipohjaista maustamatonta jogurttia (käytin Rainbow soijajogurttia)
50g kookosöljyä tai leivontamargariinia
1rkl psylliumia
Ripaus Bourbon vaniljajauhetta
Aloita keksitaikinasta. Raasta ensimmäiseksi porkkanat.
Sulata rasva pehmeäksi.
Lisää porkkanaraasteen joukkoon kaikki loput ainekset, ja sekoita yhtenäiseksi massaksi.
Lusikoi taikinasta leivinpaperin päälle uunipellille noin ruokalusikallisen kokoisia nokareita. Pyri saamaan parillinen lukumäärä. Taputtele keksien pinnat tasapaksuiksi.
Paista keksejä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes niiden pinta on hieman ruskea eikä taikina tartu sormiin. Keksit jäävät pehmeiksi ja leivosmaisiksi.
Sekoita keskenään tuorejuustotäytteen ainekset. Lisää psyllium vasta viimeisenä, kun kaikki muut ainekset ovat jo kunnolla sekoittuneet. Vatkaa seos sileäksi sähkövatkaimen tai sauvasekoittimen avulla. Laita täyte jääkaappiin odottamaan.
Kun keksit täysin jäähtyneet, ota niistä puolet sivuun ja levitä tuorejuustotäytettä keksien pohjan päälle. Paina toinen keksin puolikas täytteen päälle.
Siinä sinulla on herkulliset, kielen vievät ja helpot porkkanakakkukeksit!
Keksit itsessään säilyvät toki huoneenlämmössä, mutta täytteen vuoksi ne kannattaa pitää jääkaapissa. Porkkanakakkukeksit vain paranevat jääkaapissa mehevöityessään lisää!
En säästellyt porkkanaraasteen määrässä, ja hyvä niin, koska porkkanaraaste maistuu ihanasti makean ja kermaisen täytteen rinnalla. Raaste tekee kekseistä pehmeitä ja kosteita. Raaste antaa myös kekseille mukavaa suutuntumaa, sekä lisää tietysti samalla päivän aikana nautittujen kasvisten määrää ihan huomaamatta!
Meillä oli mökillä monta syöjää ja porkkanakakkukeksit katosivat parempiin suihin alle vuorokaudessa. Näitä keksejä tulen taatusti valmistamaan useamman kerran, kenties jopa mieluummin kuin porkkanakakkua, koska keksit ovat kätevästi valmiissa annoskoossa ja keksien väliin levitettynä täytekin maistuu aivan ihanasti joka suullisella!
Loppujen lopuksihan porkkanakakkukeksit ovat kuin porkkanakakkuja pienoiskoossa. Erona on, että keksit ovat kauttaaltaan meheviä ja pehmeitä, kun taas kakusta tulee väkisinkin kuivempi, jotta se ei täysin lässähdä.
Porkkanakakku täytekeksit paranevat vielä jääkaapissa, kun keksit pääsevät oikein kunnolla mehevöitymään. Oli kuin olisi nautiskellut raakaa keksitaikinaa – mielettömän herkullista! Joten leivo porkkanakakku täytekeksejä huoletta valmiiksi vaikka jo päivää tai paria ennen tarpeellista hetkeä, ne eivät siitä kärsi!
Tässä kuvia katsellessa kärvistelen kun keksejä ei ole enää jäljellä. Onneksi ne olivat niin helppoja leipoa, että pian valmistuu takuulla uusi satsi!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?


0