Sitkeät gluteenittomat suklaahippukeksit
Rakastan keksien leipomista monestakin syystä. Ensinnäkin, mistä tahansa kaapista löytyy riittävästi aineksia jonkinlaisten keksien leipomiseen. Toiseksi, keksien leipominen on niin helppoa ja rentouttavaa puuhaa, että se onnistuu ihan mututuntumalla saatavilla olevia aineksia sekoitellen. Sikäli tartun usein kulhoon ja lastaan kaivatessani pientä rentoa puuhastelua, ollessani muuten vain tylsistynyt tai halutessani jotain pikaista helpotusta makeannälkään. Näin saivat alkunsa myös nautinnollisen sitkeät gluteenittomat suklaahippukeksit!
Aina kekseistä ei tule maailman parhaimpia, mutta välillä ne taas onnistuvat yli odotusten. Turvaudun usein suurin piirtein samoihin tuttuihin resepteihin, jotka tiedän varmasti toimivaksi, mutta välillä on vain kiva heitellä aineksia sekaisin ja katsoa mihin se johtaa. Nämä taivaalliset gluteenittomat suklaahippukeksit ovat saaneet alkunsa juuri tuollaisesta päähänpistosta. Aikaa leipomiselle ei juuri ollut, mutta halusin silti vimmatusti käyttää hetken aikaa keittiössä, joten tuttuun tapaan päädyin keksitaikinan äärelle.
Oheinen resepti on hieman muunneltuna ensimmäisestä kyhäelmästä, koska tällä kertaa halusin oikeasti mitata ainekset reseptiä varten. Aika hyvin onnistuin toistamaan summanmutikassa kulhoon heitellyt määrät, sillä tämä toinen satsi onnistui ihan yhtä hyvin.
Nämä gluteenittomat suklaakeksit ovat myös vegaanisia ja ilman valkoista sokeria valmistettuja. Joten niillä saa herkutella usein ja monta kerralla!
Ohjeella tulee yksi pellillinen ja keksien koosta riippuen noin 15 keksiä.
GLUTEENITTOMAT SUKLAAHIPPUKEKSIT
Liota taateleita tunnin ajan. Sulata kookosöljy. Kaada taateleista liotusvesi pois ja sekoita taatelit, kookosöljy ja vaahterasiirappi sileäksi nesteeksi.
Sekoita kuivat ainekset erillisessä kulhossa. Kaada nesteseos kuivien aineiden sekaan ja sekoita yhtenäiseksi taikinaksi.
Lusikoi taikinasta leivinpaperin päälle uunipellille haluamasi kokoisia nökäreitä ja painele tasapaksuiksi kekseiksi. Keksit eivät juuri leviä uunissa, joten tee niistä heti haluamasi kokoisia.
Paista keksejä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Maista pari lämpimänä, mutta jätä osa odottamaan, sillä jäähtyneinä nämä keksit ovat erityisen maukkaita! Jäähtyessään keksit jähmettyvät lisää ja niistä tulee ihan täydellisen sitkeitä ja tahmaisia.
Säilytä valmiit keksit ilmatiiviissä astiassa tai pussissa. Ne säilyvät huoneenlämmössä joitakin päiviä, mutta pidempään säilytettäessä keksit kannattaa pistää jääkaappiin.
Gluteenittomat suklaakeksit ovat mainio terveellinen leipomus, jossa on makeudestaan huolimatta kelpo aineksia täyttämään mahaa vaikka välipalalla.
Olen itse rusinakeksien ykkösfani, mutta suklaakeksit maistuvat etenkin erityisinä herkkuhetkinä. Vegaaniset suklaakeksit ovat helppo tarjottava myös monenkirjavalle vierasjoukolle, jossa nykypäivänä on ainakin yksi kasvissyöjä mukana. Näitä suklaahippukeksejä ei tarvitse erikseen valmistaa vain erikoisruokavalioita noudattaville, sillä ne maistuvat taatusti ihan kaikille syömistottumuksiin katsomatta.
Erikoisruokavalioihin sopivia leipomuksia ei tarvitsekaan valmistaa jokaiselle syöjälle erikseen, kun tarjottavia voi jo valmiiksi suunnitella kaikille sopivaksi. Itse en kylään mennessäni ikinä odota tai varsinkaan oleta saavani syötävää, ja se on minulle ihan ok (tulee näitä herkkuja leivottua ihan riittävästi itsekin), mutta monet kuitenkin haluavat varata erikseen jotain. Sikäli on aina helpompaa leipoa sellaista, mikä sopii kaikille, ja erikoisruokavalioisetkin saavat ruokapöydässä vapaat kädet.
Ja hei kaikki kiinnostuneet käykää
instaGramissa osallistumassa
messulippujen arvontaan ensi viikolle!
KyseessÄ siis pop-up messut, mm. I love me ja lapsimessut.
Löytyy täälTä.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Lapsen suusta viime aikoina
En kestä miten hauska tyyppi meillä on. Olihan hänessä ilmettä ja veikeyttä jo vauvana, mutta siitä asti kun puhetta alkoi tulla, on hauskat jutut vain seuranneet toisiaan. Puhe on vielä monin tavoin epäselvää, mutta puhetta tulee paljon. Lausunta on selkiintynyt huimasti esimerkiksi viime keväisestä, lauserakenteet ovat pitkiä ja jestas miten siistejä ajatuksia niillä tulee esiin!

Tässä viime aikojen parhAITA PALOJA lapsen suusta.
(Uutisissa puhuttiin koronasta ja sairaalahoidosta, me olimme iltapalalla)
Minä: ”Pidetään sut poissa sairaalasta.”
Lapsi: ”Musta tulee isona lääkäri. Sitten mie menen sairaalaan.”
Minä: ”Totta. Mutta sitten oot siellä töissä etkä potilaana. Ja mä voin tulla joskus käymään. Lähdetkö sit mun kanssa lounaalle?”
Lapsi: ”En. Mä syön niiden hoitajien kanssa lounasta.”
Minä: ” No kenen kanssa minä sitten syön?”
Lapsi: ”Yksin kotona.”
(Lapsi tuli kotiin päiväkodista ja tein itse vielä töitä.)
Lapsi: ”Isi tuu leikkimään! Tuu leikkimään!”
Mies: ”Jaa leikkimään. Mitäs me leikitään?”
Lapsi: ”Se on ihan mukava leikki.”
(Lapsi ja isänsä juttelivat mummon kanssa videopuhelussa.)
Mummo: ”Huomenna tulet sitten koko päiväksi meille. Ja sitten pakkaat tavarat valmiiksi ja katsotaan jäätkö vaikka yökyläänkin vielä.”
Lapsi: ”Minä tulen mielelläni yökylään!”
(Juteltiin mökille menosta aamupesulla.)
Minä: ”Siellä on sitten mummi ja ukki ja Iikka.” (Mun veli)
Lapsi: ”Joo. Vaari ja Iikka on mun suosikki parhaat kaverit.”
(Toivoteltiin hyvää yötä.)
Minä: ”Hyvää yötä muru. Olet rakas.”
Lapsi: ”Hyvää yötä äiti. Olet äiti rakas ja mä tykkään sinusta. Olet äiti nätti ja ihana. Hyvää yötä, nähdään aamulla!”
Minä: ”Ootko miettinyt mitä toivot synttärilahjaksi?”
Lapsi: ”Toivon sellasta nukkea millä menee silmät kiinni ja millä on pippeli ja se on vauva-Pepin isi.” (=Vauva-Peppi on viime vuonna saatu rakas nukke. Hän sanoo itse olevansa sen isosisko ja toinen nukke on sitten sen äiti.)

Hauskaa viikkoa kaikille!


0