Ensimmäinen viikko takaisin töissä
0Nyt on takana ensimmäinen viikko töissä. Sain tosiaan synttäriviikolla uuden työpaikan (lue täältä) ja työt alkoivatkin heti seuraavalla viikolla. Innoissani ryhdyin hommiin, vaikka alkuun tuntui ettei pää ihan ehtinyt äkilliseen muutokseen mukaan. Uusi työpaikka on Lahdessa, ja pari ensimmäistä päivää kuluivatkin siellä toimistolla. Lahteen on onneksi hyvät yhteydet ja kun otin vielä pyörän junaan mukaan, pääsi toimistolle ja takaisin tosi näppärästi. Pääosin tulen tekemään töitä etänä, mutta Lahti päiviäkin kertyy. Matka-aikoineen niistä tulee pidempiä, mutta se tuo hyvää vaihtelua etänä tekemiseen.
Ensimmäinen viikko töissä Ja uusi arki
Meidän napero on loppuvuoden pääosin mummon hoidossa. Isovanhemmat ovat onneksi hyvin tuttuja ja mieluista seuraa, ja ovat hoitaneet lasta paljon myös aiemmin. Rutiinit (ne mitä meillä nyt on…) ja tavat ovat siis tuttuja, ja siitä on helppo jatkaa. Mielestäni on myös todella hyvä, että lapselle tulee pehmeä lasku uuteen arkeen. Itse en tee ihan täyttä työviikkoa vielä tämän vuoden puolella, ja kun hoitajana on nyt alkuun tuttu perheenjäsen, oppii hän olemaan erossa minusta ja kuitenkin saa hoivaa läheiseltä ihmiseltä. Kun päiväkoti sitten alkaa, on jo opittu molemmat olemaan enemmän erossa toisistamme ennen kuin täysin uudet ihmiset astuvat mukaan kuvioihin. Lisäksi itse on vähän ehtinyt päästä uuteen työhön sisälle, eivätkä päiväkotiarki ja uusi työ ala samanaikaisesti. Muutoksia tulee nyt vähän kerrallaan, ja se on kaikkien kannalta todella hyvä.
Entä sitten se uusi työ? Ensimmäinen viikko töissä meni tosiaan hyvin. Paljon uutta, mutta töihin pääsi heti kiinni ja tekemällä sitä parhaiten oppii. Lisää asioita tulee ajan kanssa. Tykkään siitä, että heti oli selkeästi esillä omat päävastuualueeni ja pääsin saman tien töihin niiden parissa. Parin ensimmäisen toimistopäivän jälkeen olinkin loppuviikon etänä ja tein vähän lyhyemmät päivät.
Työmatkustaminen näyttää tätä nykyä kovin erilaiselta kuin sillon pari vuotta sitten.
Etätöiden edut ja haasteet
Varasin parille päivälle kirjastosta työtilan, jonne pääsin rauhassa tekemään töitä. Yhden päivän tein töitä kotona. Uskon, että siinä vaihtelu virkistää. Etätöiden mahdollisuus on etenkin korona-aikana todella hyvä lisä, ja se myös auttaa työn ja perheen yhdistämisessä. Minun työni on pääasiassa päivätyötä, mutta tarvittaessa siihen on helppo tarttua vaikka illalla tai viikonloppuna. Joustavuus on todella hyvä. Paikan vaihtaminen piristää ja tuo arkeen kaivattua vaihtelua. Välillä on ihana jäädä kotiin ja naputella päätettä verkkarit jalassa. Sitten taas tekee hyvää lähteä liikkeelle ja siirtää työpiste toisaalle. Luulen, että tulen käyttämään kirjastoja paljon. Normaalisti hyödyntäisin varmasti myös kahviloita ja muita julkisia tiloja, mutta näin koronan keskellä varmaan en. On kuitenkin tärkeää poistua välillä kotoa ja lähteä varta vasten muualle työskentelemään – on se sitten toimisto, kirjasto tai mikä vaan.
Etätyössä on myös riskinsä. Toimistolta tulee lähdettyä joskus kotiin ja siinä vaiheessa työpäivä on pulkassa, yleensä. Etätöissä työajan rajaaminen selkeään työpäivään on huomattavasti haastavampaa. Uskon, että lapsi kuitenkin auttaa suuresti työn ja vapaan erottamisessa. Vaikka itselläni olisi olo, että työpäivä on vaikea lopettaa, lasta se ei kiinnosta pätkääkään. Siinä vaiheessa kun yhdessä ollaan kotona, sitä myös ollaan yhdessä kotona. Sitten tehdään hiekkakakkuja tai rakennetaan legoja. Oma pää tyhjenee töistä ja seuraavana päivänä konetta avatessa saa uudestaan työmoodin päälle. Työt tehdään kun lapsi on hoidossa, vaikka kone kotona kummittelisi ja huutelisi tekemään lisää. Työthän eivät lopu, joten työajan rajaaminen selkeisiin työpäiviin on tarpeen. Luulen, että ilman lasta töiden lopettaminen tiettyyn pisteeseen olisi paljon vaikeampaa.
Takana hyvä viikko
Ensimmäinen viikko töissä tuntui todella hyvältä ja voi että, olenkin kaivannut töihin! On ollut mahtavaa saada työskennellä ja keskittyä ”aikuisten asioihin” sen sijaan, että päivät pyörisivät pottakäyntien, pöydän pyyhkimisen ja kuravaatteiden pukemisen ympärillä. On saanut ihan muuta ajateltavaa, omia juttuja, haastavaa tekemistä. Olen joka päivä innolla avannut koneen ja painanut menemään ilman kummempia taukoja. Siinä toki tämä alkuhuuma vielä selkeästi näkyy, mutta yhtä kaikki tunnen tekeväni nyt juuri sitä mitä halusinkin. Sain juuri niitä töitä mitä etsin, teen asioita joista nautin ja joissa haluan kehittyä ja päästä eteenpäin. Tunnen tekeväni tärkeää työtä ja että pääsen itse vaikuttamaan tekemiseeni. Olen tästä työstä valtavan onnellinen ja innoissani, ja aion nyt ottaa siitä kaiken irti.
Vielä ei ole ehtinyt ikävä lasta kohtaan liikaa kasvaa, enkä totta puhuen töitä tehdessä ole häntä juuri edes ajatellut. Ero näkyy omalla kohdallani lähinnä siinä, etten osaa ajatellakaan töiden jälkeen tekeväni enää mitään ”omaa”, vaan loppupäivä kuluu lapsen kanssa. Joskus pitäisi ottaa aikaa urheilulle ja parisuhteelle, nähdä kavereita, käydä teatterissa, mutta tällä hetkellä olisi vielä syyllinen olo. No, yhtenä iltana olin teatterissa, minne sain yllättäen lipun synttärilahjana, mutta noin niinkuin yleisesti. Luotan siihen että ajan kanssa me kaikki totumme ja tasapaino kaikelle tekemiselle löytyy.
Lapsella on mennyt päivät kivasti ja iltaisin kotona on ollut vastassa iloinen tyttö. Joku päivä voimme käydä yhdessä lenkillä, tai sitten lapsi voi viettää kahdenkeskistä aikaa isänsä kanssa jos äiti nyt uhraa illasta yhden tunnin lenkkeilyyn. Huomaa miten aktiivista arkea tässä on pari viime vuotta elänyt, kun jestas miten päätteellä istuminen puuduttaa! Kaipaan kuollakseni liikuntaa, venyttelyä ja ulkoilua. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka lähtevät lenkille illalla yhdeksältä lasten mentyä nukkumaan. Mutta, kuten sanottua, tähän uuteen arkeen varmasti tottuu ja kaikelle tekemiselle löytyy se toimiva tasapaino. Se on aika paljon itsestä kiinni mihin aikaa haluaa käyttää. Katsooko illalla mieluummin telkkaria vai käy vähän kävelyllä.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Kannattaako vauvauinti?
Aloitimme vauvauinnin kun napero oli päivää vaille 3kk vanha. 3kk on se virallinen raja, milloin uinnit voi aloittaa. Siitä asti olemme käyneet uimassa säännöllisesti, mitä nyt viime keväänä sattuneesta syystä uintiin tuli tauko, ja molempina kesinä on ollut pitkä tauko lomien ja mökkeilyn aikana. Mutta tulee siitä kuitenkin jo aika pitkä harrastus, kun lapsi täyttää joulukuun alussa kaksi. Mutta siis, tämän kokemuksen perusteella, kannattaako vauvauinti?
Itsestäni sanoisin että en ole uimahallissa viihtyvä ihminen. Olen aina tykännyt uida kesäisin ja läträtä vedessä, mutta viihdyn pikemmin kylpylän porealtaassa kuin varsinaisessa uimahallissa. Uinti olisi hyvää treeniä, mutta vaikka pinnalla pysynkin, en ole teknisesti mikään vahva uimari että jaksaisin kilometritolkulla uida altaan päästä päätyyn. Plus se tuntuu ajatuksenakin tylsältä. Jos voisin uida ulkona maisemien vaihtuessa vaikka pitkää ympyrän muotoista rataa, innostus voisi kasvaa. Mieheni sen sijaan on aina tykännyt uida ja normaalisti käy paljon esimerkiksi uimastadikalla kesäisin. Korona toki toi muutoksen siihenkin.
Meidän oli tarkoitus jatkaa vauvauintia viime kevään loppuun, ja sen jälkeen alkaa käymään ihan uimahalleissa keskenämme. Kun maaliskuusta uinnit sitten lopetettiin, se tuli ihan yllättäen ja etukäteen maksettuja uintejakin jäi käyttämättä. Kesän olimme poissa, mutta jatkoimme harrastuksen parissa taas syyskuun alussa. Erona vanhaan oli, että ohjaajilla on visiirit, saunat ovat poissa käytöstä ja yleisissä tiloissa tulisi olla maski. Lisäksi mukaan voi mennä vain toinen vanhempi, mikä on todella sääli, koska aloitimme vauvauinnin nimenomaan koko perheen yhteisenä harrastuksena. Nyt mies käy siellä enemmän kuin minä, vaikka ipana vähän kulmat kurtussa joskus hyväksyy minutkin tilalle. Mutta ihanaa, kun heillä on oma juttunsa. Itse olen päässyt tekemään lapsen kanssa niin paljon asioita kahdestaan, että suon mielelläni heille tämän yhteisen harrastuksen. Pääsenhän itse vaikka samaan aikaan lenkille.
Miten vauvauinti on mennyt?
Aloitimme uinnit tosiaan hurjan pienen vauvan kanssa, vaikka ei se silloin niin hurjalta tuntunut. Nykyään kun näkee altaassa niitä pikku makkaroita liian isoissa uikkareissa ei voi kuin ihmetellä, että onko meilläkin todella ollut joskus noin pieni vauva?! Alkuun uinti oli vauvalle aika jännittävää. Meillä on myös aina ollut sama uintiaika klo18, joitakin korvauskertoja lukuun ottamatta, ja se oli alkuvaiheessa aivan liian myöhään. Oli kriittistä, että vauva nukkui uimahallin pihaan saakka, tai muuten uinnista ei tullut mitään. Puolituntinen oli vauvalle raskas ja väsyttävä, ja uinti oli vähän itkuista. Yritin vaihtaa aiempaan ryhmään, mutta tilaa ei ollut.
Kesällä pidimme tosiaan pidemmön tauon, ja jatkoimme uinteja elokuussa lomien jälkeen. Vauva oli silloin 8kk. Muutos oli valtava! Kellonaika olikin yhtäkkiä ihan täydellinen, ja uimari jaksoi tunnin hienosti läpi. Sitten vaan kotiin iltapalalle ja nukkumaan, ja kylläpä uimisen päälle nukutti hyvin. Sukeltaminenkin sujui leikiten. Sukeltaminen aloitettiin heti alkuunsa ensin kaatamalla lapsen päälle vähän vettä, ja sitten vähitellen käyttämällä pinnan alla. Vauvoilla on luontainen sukellusreflekti noin 6-8kk asti, ja vasta sen jälkeen lapsi joutuu opettelemaan tahdonalaisen hengityksen pidättämisen.
Tällä kaavalla jatkettiin sitten koronan alkuun saakka. Sukeltaminen alkoi tosin viimeisinä kuukausina olla vähän taistelua, kun sukellusrefkeksi ilmeisesti katosi ja sukeltaminen alkoi jännittää. Lapsi viihtyi edelleen altaassa, mutta sukeltamaan häntä ei meinannut saada millään. Se oli ajoittain turhauttavaa, mutta mies on onneksi noissa asioissa hyvin rento ja tuhahteli minun kärsimättömyydelleni sanoen, että tärkeintä on pitää hauskaa. Ja niinhän se on. Tärkeintä on luoda positiivinen suhde veteen, oppimiseen ja harrastamiseen. Uskon vakaasti siihen, että hauskapito on se harrastuksen tärkein puoli, eikä mitään sellaista kannata harrastaa mistä ei nauti.
Kannattaako vauvauinti ja miten nykyään menee?
Kesällä huomasimme lapsessa ison muutoksen. Uimisesta oli taukoa maalis- ja toukokuun väli, ja kun lapsi seuraavan kerran pääsi uimaan mökillä paljussa, hänestä paljastui todellinen vesipeto. Yhtäkkiä vedessä koheltaminen, sinne hyppiminen ja sukeltu olivat parasta ikinä. Tätä jatkui läpi kesän. Aika viileäänkin järviveteen hypeltiin laiturilta ja uimassa piti käydä monta kertaa päivässä.
Vauvauinti jatkui osaltamme sitten syyskuun alussa, ja sama meininki paistoi sielläkin. Ero alkuvuoteen oli huima. Sukeltamista jännittänyt lapsi lähti sylistä omatoimisesti veden alle, hyppeli altaan reunalta veteen niin ettei kiinni meinannut ehtiä ottamaan, ja valitti aina puolituntisen loputtua kun olisi halunnut vielä jatkaa. Kun sukeltamaan saa lähteä itse sillä hetkellä kun on valmis, sekin sujuu hienosti. Ja ymmärrän sen hyvin, sillä en itsekään haluaisi jonkun muun painavan minua veden alle mielensä mukaan. Nykyään pitelen lasta ikään kuin istumassa kämmenteni päällä, kerron mitä hänen kuuluu tehdä (esim. lähdet tästä uimaan kaidetta kohti/renkaan läpi tms.) ja kehotan lähtemään kun hän on valmis. Välillä hän ei halua, vaan takertuu kiinni tai yrittää mennä tekemään jotain muuta, kuten hakemaan leluja tai hyppimäön altaan reunalta veteen, mitä hän jaksaisi tehdä koko tunnin. Mutta kun on kerran kokeillut, sen jälkeen sama tehdäänkin monta kertaa.
Omat ilmeet kertoo aina paljon?
Vauvauinnissa on ollut ihanaa seurata lapsen suhdetta veteen. Pidän uimataitoa todella tärkeänä, ja vedestä tykkäävälle lapselle uimisen opettelu on varmasti mieluinen harrastus. Kenties hän haluaa vielä uimakouluun, tai sitten käymme uimassa keskenämme. Vietämme kuitenkin niin paljon aikaa mökillä rannan äärellä, että uimataito on tärkeä paitsi turvallisuuden kannalta, myös ihan sen nauttimisen. Onhan se nyt mahtavaa, että mökillä pääsee helposti uimaan. Ja tuli tänä kesänä vietettyä enemmän aikaa uimarannoilla kuin ikinä ennen, etelänlomia lukuun ottamatta.
Kun yleisiin uimahalleihin ei vielä viitsi mennä, vauvauinti saa nyt toistaiseksi osaltamme jatkua. Se että kannattaako vauvauinti on toki tilannekohtaista, mutta meidän osaltamme se on etenkin nyt todella hyvä juttu. Se on nimittäin ainoa harrastus mitä nyt on, ja todella toivon, ettei tilanne taas pahene siihen pisteeseen että kaikki joudutaan lopettamaan.
Mitä sanoisin vauvauinnista sitä harkitseville?
Minä ehdottomasti suosittelen vauvauintia. Voihan sitä käydä vauvan kanssa uimahallissa muutenkin, mutta pienen vauvan kanssa voi paremmin luottaa altaan hygieniatasoon järjestetyssä vauvauinnissa ja muutenkin saada itselleen sitä varmuutta mitä vauvan kanssa voi vedessä tehdä. Esimerkiksi juuri sukeltamisen opettelu on turvallista, kun siinä opastaa koulutettu ohjaaja. Ohjaaja osaa kertoa mitä vauvan kanssa on turvallista tehdä ja miten voittaa tietyt esteet, kuten se sukeltamisen jännittäminen. Itsenäisesti olisin vain heilutellut vauvaa vedessä sen sijaan, että osasin alkaa jo siitä 3kk ikäisestä opettamaan niitä uimataitoja.
Vauvauinti on melko kallis harrastus. Hinnat eri järjestäjillä vaihtelevat, ja meillä yhden kuukauden uinnit maksavat 68€. Uintia on kerran viikossa 30min kerrallaan. Jos jonkun kerran joutuu jättämään väliin, korvausajan saa varattua helposti, joten näin koronankin aikana esimerkiksi sairastumisen takia missattu kerta on helppo vaihtaa toiselle päivälle.
Aloittaisin vauvauinnin ehdottomasti uudestaan, jos tilanne tulisi eteen. Mutta en tiedä kannattaako vauvauinti aloittaa yhtä aikaisin kuin me aloitimme. Se on toki lapsesta kiinni miten veteen suhtautuu. Näkisin varhaisen aloittamisen hyvänä juttuna, kunhan malttaa mennä lapsen ehdoilla ja lähteä tunnilta vaikka aikaisemmin pois, jos vauva on itkuinen. Ja jos tuntuu ettei uinti suju ja on kaikille stressaavaa, kannattaa vaan ottaa tauko ja kokeilla myöhemmin uudestaan. Meille keväällä tullut tauko teki todella hyvää, ja nyt ipana on uinnista niin innoissaan että olisi lähdössä sinne jo heti aamulla asiasta puhuttaessa. Mutta isommankin lapsen kanssa ehtii hyvin pääsemään sisälle uinnin iloihin. Varhaisen aloittamisen etuna on sukellusrefleksi. Kun vauva ehtii tottua veteen ja sukeltamiseen jo varhain, ei moni edes huomaa refleksin katoamista. Meillä huomattiin, mutta sikäli juuri epäilen, että sukeltaminen olisi ollut todella hankalaa opetella myöhemmin refleksin jo kadottua.
Entä jatkossa?
Luulen, että jatkamme uinteja ainakin talven yli – sikäli mikäli niitä voidaan jatkaa. Kesällä taukoa tulee joka tapauksessa ja uiminen siirtyy luonnonvesiin, ja sen jälkeen mietitään uudelleen. Koronatilanteestakin riippuu käymmekö vain omatoimisesti uimassa vai olisiko hyvä jatkaa järjestetyn toiminnan parissa. Uskoisin, että uimakoulu on jossain vaiheessa ajankohtainen, mutta jatkuuko se suoraan vauvauinnin jälkeen vai sitten vasta isompana jää nähtäväksi.
Yhtä kaikki, minä voin lämpimästi suositella vauvauintia kaikille hauskaa yhteistä harrastusta etsiville. Kun siihen suhtautuu avoimesti, joustavasti ja lasta kuunnellen, uiminen yhdessä on todella hauskaa ja opettavaista. On todella upeaa seurata miten oma alle kaksivuotias lähtee omatoimisesti sukeltamaan ja nappaa altaan reunalla olevasta kaiteesta kiinni vetääkseen itsensä pinnalle. Seuraavaksi aletaan harjoitella muun muassa altaan pohjaan sukeltamista ja vedessä ryömintää. Jos minulta kysytään kannattaako vauvauinti niin sanoisin, että ehdottomasti kannattaa! Miten taitavia lapset ovatkaan kun heille antaa mahdollisuuden tehdä ja yrittää!
Millaisia kokemuksia teillä on vauvauinnista?
Miten isompien lasten kanssa uinnit jatkuivat vauvauinnin jälkeen?