Täydellinen gluteeniton pataleipä
Innostuin pataleivistä noin vuosi takaperin, kun jatkuva sämpylöiden pyörittely alkoi tympiä. Eihän yhtä pellillistä sämpylöitä kauaa väkerrä, ja ne ovat kieltämättä kivoja syödä ja helppoja yksittäisiä pakastettavia, mutta pataleipä on mahtava vaihtoehto niihin hetkiin, kun haluaa selvitä leivän teosta vähällä vaivalla. Pataleipä tulee myös harvoin pakastettua, joten se on yksi niistä erityisistä leivistä, jota tulee syötyä uunituoreena ja höyryävän kuumana. Gluteeniton pataleipä on niin helppo leipoa, että leivän ostaminen kaupasta jää helposti väliin.
Pataleipien ohjeita löytyy nykyään pilvin pimein. Niistä voi tehdä makeita, mausteisia, siemenillä tai kuivahedelmillä kyllästettyjä, tai piilottaa taikinaan esimerkiksi yrttejä ja oliiveja. Perustaikina on sikäli salliva, että siihen on helppo lisätä pientä tai isompaakin twistiä ihan oman makunsa mukaan. Leivän muotoon voi myös itse vaikuttaa valitsemalla joko pienemmän tai isomman padan – mitä pienemmässä padassa taikina on, sitä pyöreämpi leivästä kauttaaltaan tulee. Käytin tällä kertaa melko isoa pataa, joten leipä on enemmän rieskamaisen littana kuin pullea, joskin kokonaisena muodoltaan pyöreä myös.
Gluteenittoman pataleivän, kuten gluteenittomien leipomusten yleensäkin, haaste on helposti kuivuva taikina. Pataleipätaikina koostuu oikeastaan vain vedestä, jauhoista, kuivahiivasta ja suolasta, joten sen saaminen maukkaaksi ja kuohkeaksi ilman vehnäjauhoja on jo melkoinen haaste. Helposti käy myös niin, että lopputuloksena on kovakuorinen leipä, jonka sisus on jäänyt raa’aksi. Tai vaihtoehtoisesti, kypsä sisus joka on paistuessaan kuivanut täysin.
Tällä ohjeella saat leivottua täydellisen gluteenittoman pataleivän vähällä vaivalla! Gluteenittomaan taikinaan ei kannata enää koskea kohottamisen jälkeen, jotta sen kuohkeus ei katoa. Siksi tämä leipätaikina kohotetaan samassa padassa, missä se pistetään myös uuniin. Ainekset vain illalla sekaisin, yön yli tekeytymään ja aamulla uuniin, niin saat tuoretta leipää aamupalapöytään tai iltapalalle vaikka joka aamu.
Ohjeessa on nyt mainittu vain jauhojen kokonaismäärä. Voit käyttää valmista jauhosekoitusta – esimerkiksi Virtasalmen viljatuotteen jauhoseokset tai Myllärin vaalea gluteeniton jauhoseos ovat oikein hyviä. Niissä on myös valmiiksi psylliumia, joten sitä ei tarvitse enää erikseen lisätä. Jos teet jauhoseoksen itse, laita esimerkiksi 4dl kaurajauhoa, 2dl riisijauhoa/tattarijauhoa ja 2dl perunajauhoa.
GLUTEENITON PATALEIPÄ
8dl gluteenittomia jauhoja
1dl seesaminsiemeniä
1dl kurpitsansiemeniä
1/2tl kuivahiivaa
2tl suolaa
1,5tl psylliumia
7dl vettä
Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää lopuksi vesi ja sekoita vain sen verran, että saat nesteen sekoittumaan jauhoihin.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun uunivuokaan ja pistä kansi päälle. Anna taikinan seistä huoneenlämmössä 10-12 tuntia.
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paista leipää uunissa kannen alla ensin 45 minuuttia. Laske sitten uunin lämpötila 175 asteeseen ja paista vielä toiset 45 minuuttia ilman kantta. Voit myös nostaa leivän pois padasta ja kypsentää sen loppuun uunin ritilän päällä.
Lopputulokseen vaikuttaa suuresti se, että taikinan malttaa jättää märemmäksi kuin gluteenia sisältävät taikinat. Kun taikinan kohottaa valmiiksi padassa, siihen ei myöskään tarvitse ennen paistamista enää koskea, joten kuohkeus säilyy paremmin eikä jauhoja tarvitse enää lisätä. Liika jauho tekee taikinasta kuivan ja raskaan.
Älä siis ikinä yritä noudattaa tavallisten leivonnaisten ohjeita täysin orjallisesti, kun teet gluteenittomia ruokia. Muista aina, että gluteenittomat jauhot (paitsi valmiit seokset) eivät muodosta sitkoa, ne imevät nestettä eri tavoin kuin gluteenijauhot ja kohoavat aina heikommin. Sen vuoksi on tärkeää, ettei gluteenittomiin taikinoihin laiteta liikaa jauhoja. Kostea taikina kuohkeutuu ja kohoaa paremmin, eikä lopputuloksena ole painava kuiva leipäkökkäre.
Tässä siis ohje ihan perustaikinalle, jota voi varioida mielensä mukaan. Tykkään yleensä lisätä taikinaan kuivahedelmiä, pähkinöitä tai siemeniä, mutta myös esimerkiksi rosmariini ja ripaus sormisuolaa on herkullinen yhdistelmä.
Leivän voi viipaloida ja pakastaa yksittäisinä paloina, kokonaisena tai nauttia uunituoreena ihanilla päällysteillä. Jos sitä ei tule syöneeksi kokonaan parin päivän sisään, suosittelen säilyttämään loppuja jääkaapissa.
Tämän helpommaksi ei voi kotitekoisen leivän leipominen enää mennä! Gluteeniton pataleipä on niin helppo ja vähävaivainen, että uuden leivän voi pyöräyttää tekeille useamman kerran viikossa. Ja se kannattaa, sillä uunissa paistuva tuore leipä täyttää koko kodin herkullisella tuoksullaan!
Super suklaiset suklaakeksit
Olen koukussa. Aamukahvi vaatii nykyään rinnalleen erityisen herkun, ja siksi nämä super suklaiset suklaakeksit paistuvat uunissa lähes viikottain. Rusinakaurakeksit ovat epäilemättä suosikki keksejäni, mutta välillä sitä vaan haluaa kokeilla jotain erilaista. Suklaahan toimii aina ja kaikessa, joten siitä on tullut valmistettua jäätelöä ja muun muassa näitä meheviä, über suklaisia keksejä! Näistä gluteenittomista herkkukekseistä ei suklaata puutu, ja niiden koostumus on hurmaavan browniemainen!
Parhaimmillaan suklaakeksit ovat mielestäni jääkaappikylmänä, jolloin taikinassa oleva suklaa on päässyt kunnolla jähmettymään ja keksien sisus on suussa sulavan mehevä. Jääkaapissa keksit kaiken lisäksi säilyvät hyvän aikaa – jos siis säilyvät, koska nämä todellakin vievät kielen mennessään…
Voit valita itse käyttämäsi kasvimaidon ja/tai suklaan laadun. Vaikka paistettaessa raakasuklaan terveysominaisuudet auttamatta kärsivät, suosin silti itse raakasuklaata monissa leivonnaisissa, koska silloin suklaa on taatusti laadukasta eikä sisällä mitään ylimääräistä. Raakasuklaa on toki hintavampaa kuin tavallinen, joten etenkin näin kuumennettavissa ruuissa voit ihan hyvin käyttää jotakin tavallista suklaata. Valitset mitä tahansa suklaata, suosittelen pitäytymään mahdollisimman tummassa ja vähintään 70% kaakaota sisältävässä. Näin saat myös kekseihin tuhdin ja täyteläisen suklaan maun.
Suklaalla voit myös hyvin lisätä kekseihin erilaisia makuja valitsemalla esimerkiksi mintun tai appelsiinin makuista suklaata.
Gluteenittomat suklaacookiet valmistuvat todella nopeasti, mutta paistamisen jälkeen kannattaa malttaa odottaa hetki ja antaa keksien jäähtyä, jotta ne eivät pehmeinä hajoa käsiin. Jäähdyttyään ja etenkin jääkaapista otettuna keksit ovat jämäköitä. Ah, super suklaiset suklaakeksit ovat silkkaa parhautta!
SUPER SUKLAISET SUKLAAkeksit
Sulata suklaa ja kookosöljy juoksevaksi ja lisää sekaan kasvimaito sekä vaahterasiirappi. Sekoita keskenään kaikki kuivat ainekset.
Lisää nesteseos kuivien aineiden sekaan ja sekoita huolella tasaiseksi taikinaksi.
Lusikoi taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle noin ruokalusikallisen kokoisia kekoja. Jos haluat kekseistä litteitä, taputtele nokareita ohuemmiksi. Tällöin kannattaa huomioida myös paistoaika: ohuemmat keksit kypsyvät nopeammin, ja paistoaikaa voi lyhentää.
Paista keksejä 200 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Anna keksien jäähtyä täysin ennen syömistä, jotta ne jähmettyvät kunnolla. Kekseihin tulee jäähtyessään houkuttelevan kakkumainen, kiinteä ja tiivis koostumus.
Suklaakeksit säilyvät hyvin jääkaapissa tai muutaman päivän huoneenlämmössä. Niitä kannattaa säilyttää kannen alla kuivumisen estämiseksi, mutta huoneenlämmössä keksien koostumus saattaa pehmetä kannen alla jopa liikaa ja keksit pilaantua nopeasti. Itse suosin jääkaappia tai pakastinta. Jäätynyt keksi pehmenee puraistavaksi nopeasti ja on muuten syntisen hyvää hieman kohmeisena!
Suklaakeksit ovat helppo, nopea ja maistuva leivonnainen niin erikoisruokavaliota noudattaville kuin tavallisille mupeltajille, joten keksejä saa tarjolle kahvipöytään lyhyelläkin varoitusajalla mitä erilaisimmille ruokailijoille.
Suklaacookiet maistuvat aivan ihanalta myös metsäretkellä kuuman juoman kanssa nautittuna.


0









