Minulla on ollut yksi jokavuotinen perinne Helsinkiin muutettuani. Olen nyt asunut täällä reilut kymmenen vuotta, joten voidaan jo ihan oikeasti puhua perinteestä. Mistä on kyse? No tietenkin kirjamessuista.
Minä olen ollut koko ikäni lukutoukka. Kirjat eivät ole minulle pelkkiä kirjoja, vaan rakkaita käsissä pideltäviä esineitä, joista suosikkeihini palaan yhä vaan uudelleen. Tiedättekö sen tunteen, kun käsissä on todella hyvä kirja, jota ei malta lopettaa kesken? Se tunne, kun jaksaa lukea tuntikausia yhteen putkeen ja kirjan loputtua siitä puhuu monta päivää? Muistan kun sain käsiini viimeisen Harry Potterin. Asetuin mukavasti sohvalle ja aloin lukea. Ja sitä jatkui pitkälle aamuyöhön, kunnes kirja oli lopussa. Ja vielä sen jälkeen istuin pitkään silloisen kotini ikkunalaudalla ja tuijotin alas Mannerheimintielle, pohtien juuri kokemaani. Ja sitä, että kyseessä tosiaan oli viimeinen kirja. Löytyisikö enää koskaan toista, jota rakastan yhtä paljon?
Kaikeksi onneksi uusia kirjoja julkaistaan jatkuvasti, ja lukemista riittää enemmän kuin on aikaa. Kirjat ja lukijat kasvavat yhteen. Lapsena lainasin kyläkirjastosta kerralla sylillisen heppakirjoja, joista suurimman osan luin läpi päivässä. Kouluikäisenä aloin kirjoittaa ja keksiä omia tarinoitani. Yliopistossa luin pääaineenani kirjallisuustiedettä ja sivuaineena opiskelin kirjoittamista. Kirjat ovat olleet osa minua koko elämäni. Enkä näe asian olevan muuttumassa.
Kirjamessuilla tuhannet kirjaihmiset kokoontuvat yhteen Helsingin Messukeskukseen. Valtavassa hallissa ovat esillä niin suuret kuin pienet kustantamot, kirjakaupat, kauppiaat ja kirjailijat. Ja ennen kaikkea me lukijat. Kaiken keskipisteessä on kirjallisuus, joka on yhtä elävää ja monipuolista kuin messuilla kiertelevät lukijatkin. Messuhallin ilmapiiri on meluisa ja elävä, ja sen ilmassa leijuu innostus. Innostus lukemiseen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin.
En malta odottaa pääseväni jälleen osaksi kirjamessujen ainutlaatuista tunnelmaa. Ja mikä parasta, kirjojen ohella messuhallissa pääsee myös osallistumaan Ruoka & viini – messuille, joita ei sovi unohtaa! Makupaloja ympäri maailmaa, ihania herkkuja ostettavaksi kotiin ja maisteltavaksi paikan päällä – kyllä tällainen ruokabloggaaja kiertelee ruokaosastolla hyvän aikaa vielä kirjakassienkin kanssa! Kaksi suosikkiani samassa paketissa – ruokaa ja kirjoja!
OSALLISTU ARVONTAAN!
Nyt yksi teistä onnekkaista voi voittaa kaksi lippua, joilla pääsee osallistumaan yhtenä päivänä sekä kirja- että Ruoka & viini – messuille messujen ajan 26.-29.10. Voittaja saa liput suoraan sähköpostiinsa, ja arvonta suoritetaan keskiviikkona 25.10. Voit osallistua arvontaan keskiviikkoon klo17 asti.
Osallistu arvontaan kommentoimalla alle mikä on sinulle ikimuistoisin lukemasi kirja ja miksi. Julkaisen voittajien nimet tai nimimerkit arvonnan jälkeen täällä blogissa sekä Facebook-sivulla. Yhteystietoja ei tarvitse vielä arvontavaiheessa jättää – pyydän ne voittajalta erikseen.
Itse voin paljastaa, että olen aika kova Harry Potter – fani. Aioinkin hankkia messuilta uuden, upean, kuvitetun version Harry Potterista ja Azkabanin vangista, mikä onkin suosikkini kaikista Potter-kirjoista. Kaksi ensimmäistä kuvitettua versiota hyllystä jo löytyy. Oletteko nähneet kyseisiä kirjoja? Ne ovat mielettömän hienoja!
Toivon, että ihana yhdistelmä ruokaa, viiniä ja kirjoja houkuttelee teistä mahdollisimman monet liikkeelle ja innostumaan hyvästä lukemisesta. Muistakaa, että sillä ei ole väliä mitä luette, kunhan luette. Kirjallisuudesta saa ja pitää nauttia, ja kirjan parissa saa viihtyä. On kyseessä sitten vaativaa proosaa, kokeilevaa runoutta tai rehtiä hömppää, tärkeää on, että kyseinen kirja on oikea juuri sinulle, ja saa sinut nauttimaan.
Rakastakaa lukemista, ja rakastakaa kirjoja. Koska ne rakastavat teitä takaisin.
Onnea arvontaan!
❤️Sara
Kaikkien kuvien lähteenä on Messukeskus.