Täyteläinen raaka mansikkamousse
Erilaiset vanukkaat ja mousset eivät ole minulle pelkkään karkkipäivään kuuluvia herkkuja, vaikka monet ne herkuksi mieltävät. Varsinkin nykyään erilaiset chia-vanukkaat ja mousset menevät niin välipalasta kuin smoothien korvikkeena. Ja esimerkiksi tämä raaka mansikkamousse on todella terveellinen – runsaasti ihanaa kesäistä mansikkaa ja laadukkaiden cashewpähkinöiden kermaisuutta. Sen lisäksi se on niin mielettömän herkullista, että sitä ei uskoisi terveelliseksi!
Mansikoiden määrään vaikuttaa se, käytätkö pakastettuja vai tuoreita mansikoita. Tuoreissa on luonnollisestikin enemmän nestettä, mikä vaikuttaa koostumukseen. Itse käytin tällä kertaa pakastettua mansikkasosetta, jossa mansikan maku on varsin tiiviissä muodossa, ja nestemäärä helposti nähtävissä jo valmiiksi.
Jos käytät kokonaisia (tai pilkottuja) pakastemansikoita, anna niiden ensin sulaa kokonaan ja valuta sen jälkeen neste erilliseen astiaan. Voit lisätä nestettä erikseen blendaamisen aikana sen verran kuin tarvitsee haluamasi koostumuksen saamiseksi. Jos taas käytät tuoreita mansikoita, pyöräytä ne ensin blenderissä valmiiksi soseeksi ennen pähkinöiden ja muiden ainesten lisäämistä. Jos nestettä näyttää olevan liikaa, lisää aavistus psylliumin määrää.
Tällä kertaa raaka mansikkamousse meni jälkiruokana, mutta jäipä sitä vielä vähän yli huomisellekin…
RAAKA MANSIKKAMOUSSE
1/2dl kookosmaitoa
2rkl kookosöljyä
3rkl hunajaa
Ripaus vaniljajauhetta
Liota pähkinöitä ainakin kaksi, mielellään neljä tuntia. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa, kunnes mousse on sileää. Säätele moussen paksuutta mansikoiden määrällä – mitä enemmän mansikoita on, sitä löysempää moussesta tulee. Mansikoiden määrällä mousseen saa myös marjaisampaa makua, joten niiden kanssa ei kannata pihtailla.
Psyllium auttaa hyydyttämään moussen sitomalla ylimääräistä nestettä, ja antaa mousselle samalla lisää kuitupitoisuutta. Psyllium tekee moussesta ilmavaa, ja sitä käyttämällä pystyy myös vähentämään pähkinöiden määrää ja keventämään lopputulosta.
Moussen kanssa tarjoiltavaksi sopivat tuoreet marjat, kookoshiutaleet tai vaikkapa suklaamurut. Olen kokeillut myös kaakaonibseillä, ja ei ollut lainkaan hullumpi yhdistelmä.
Tällä kertaa jälkiruokana tarjoiltava mousse luontui kerrosherkuksi vadelmien ja mansikoiden kanssa yhdistettynä.
Suosittelen kokeilemaan. Pähkinöiden liuotus vaatii hieman aikaa, mutta ne on helppo jättää seisomaan vaikka yön yli tai päivän ajaksi, minkä jälkeen loppuvalmistelut vievät vain muutamia minuutteja. Ravitseva, täyteläinen ja terveellinen mousseherkku! Raaka mansikkamousse on omia kestosuosikkejani.
Viiden tähden mausteinen granola
Oletko murojen syöjä? Pidätkö myslistä? Entä sattumista? Viiden tähden mausteinen granola on sitten juuri sinulle! Itse allekirjoitan nimittäin kaikki kolme. Kun meillä lapsuudessa oli keittiön kaapissa muromyslipaketti, kaivoin sieltä aina kaikki sattumat itselleni. Ja söin ne sormin. Jostain syystä lähes kaikki maistuu paremmalta sormin syötynä, oletteko huomanneet? Varsinkin jääkaapista. Mutta siis, tässä olisi juuri sellaista ihanaa isoja sattumia sisältävää mausteista granolaa, jota ei voi olla napsimatta sormineen purkista aina keittiössä käydessä!
Koska en enää vuosiin ole kauppojen muroja tai myslejä syönyt, on itse tehdystä granolasta tullut keittiöni vakio. Se on onneksi hyvin helppoa ja nopeaa. Ja mikä parasta, sitä voi soveltaa aina kulloisiinkin makumieltymyksiin sopivaksi! Itse tehtynä siihen voi valita pelkästään omia suosikkiraaka-aineitaan, ja valita makeutuksen sekä rasvan määrän.
Ja ne sattumat… minun granolani on täynnä isoja, rapeita sattumia! Yleensä en edes ehdi tyhjentää satsia pelliltä kulhoon, olen jo napsinut suuhuni kourallisen ihania, isoja klönttejä!
Mausteinen GRANOLA
5dl hiutaleita (käytin tattari- ja kvinoahiutaleita)
1dl kookoshiutaleita
2dl erilaisia pähkinöitä (suosikkini tässä on pekaani!)
HUOM. jos olet pähkinäallerginen, voit käyttää myös erilaisia siemeniä
3rkl sulaa kookosöljyä
1dl vaahterasiirappia (myös hunaja käy, mutta vaahterasiirappi antaa ihanaa makua)
1dl vettä
1rkl kanelia
1rkl kardemummaa
1tl neilikkaa
1tl muskottipähkinää
1tl inkivääriä
Ripaus suolaa
Sekoita hiutaleet ja mausteet keskenään, lisää sitten mukaan kookosöljy ja siirappi. Sekoita kunnolla. Lisää seokseen vielä vesi ja sekoita uudelleen.
Levitä seos uunipellille, paahda 220 asteessa noin vartti. Sekoita välissä varoen. Granola on valmiina kauniin ruskettunutta, mutta varo polttamasta sitä – kokemuksesta voin kertoa että se ehtii tapahtuaihan minuutissa. Jos haluat koostumuksesta sileää, taputtele lusikalla tasaiseksi. Jos haluat sattumia, älä missään nimessä koske vielä, vaan anna jäähtyä kunnolla.
Säilytä lasipurkissa joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Itselläni ei ole yksikään satsi ehtinyt pilaantua, mutta eipä ole yli kahta viikkoa riittänytkään…
Nauti klönteistä! Mausteinen granola on paakkujen lisäksi ihanaa myös siksi, että se sopii lisukkeeksi vaikka mihin. Kokeile jäätelön kanssa, jogurtissa, smoothiekulhossa, hedelmäsalaatissa… Myös uuniomenat ja raakasuklaa saavat mausteisista granolan sattumista ihanan lisän!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?


0