Itsenäisyyspäivän viettoa mökillä
Tänä vuonna itsenäisyyspäivä tarjosi ihanasti pitkän viikonlopun, ja lähdettiin viettämään sitä mökkimaisemiin. Itsenäisyyspäivän viettoa mökillä sävytti ihanan luminen maisema, saunominen, hyvä ruoka ja lukeminen. Ulkoiltiin valoisaan aikaan ja pimeän tullessa aikaisin oli kerrankin aikaa ja malttia myös viettää paljon aikaa sisäleikeissä. Kesäisin olen aina patistamassa lapsia ulos, mutta nyt naperokin sai rauhassa uppoutua omaan mielikuvitukseensa ja näperrellä pikkuleluilla sydämensä kyllyydestä.

Itsenäisyyspäivänä vietettiin myös synttäreitä
Suureksi ilokseen napero sai kasan uusia lahjoja. Tuli toivottu Schleich hevoskärry ja lisäksi vielä toinen hepo karsinan ja tallikoiran kanssa, sekä lisää erilaisia villieläinhahmoja.

Miten toinen voi olla jo kuusivuotias?! Muistan niin elävästi sen hetken kun sain sen pienen punaisen rytyn syliin ja tuntui, että siinä sylissä oli kaikki millä maailmassa on väliä. Ja niin se tuntuu edelleenkin, jopa suuremmin, koska on saanut kuusi vuotta tutustua tuohon tyyppiin.
Olin itse hankkinut hänelle jo aiemmin syksyllä Torista nukkekodin, jonka hän sai nyt vasta syntymäpäivälahjaksi. Valtavan kaunis nukkekoti on toivottavasti sellainen, joka säilyy koristeena vielä pitkään varsinaisten leikkien jälkeen. Mökillä se oli vielä lähinnä koristeen roolissa, mutta kotona odottivat kaikki edellisen nukkekodin kalusteet ja tarvikkeet, joita pääsi laittamaan paikoilleen. Vitsi millä innolla hän hommaan ryhtyikään! Joulukalenterista tuli myös muutama lamppu, joihin saa valon päälle.

Joulumarkkinat 1800-luvulla
Lauantaina ihan naapurista löytyi super suloiset joulumarkkinat 1800-luvun hengessä. Riimukiven tila on tullut parina viime kesänä tutuksi lampaiden silittely paikkana, ja nyt päästiin käymään myös joulutapahtumassa. Valtavan kaunis ja tunnelmallinen paikka, jossa oli myynnissä lähiseudun ja pienyrittäjien tuotteita, käsintehtyjä leipomuksia ja muuta ihanaa. Täydellinen joulutunnelman tuoja!

Napero toivoi kävelyä metsässä, ja sitäkin tehtiin. Lunta ei ollut vielä paljoa, mutta seikkailtiin läheiselle pellolle hurjan pitkään pulkkamäkeen, missä vauhti sen kuin jatkuu ja jatkuu. Pääsin myös pari kertaa lenkille äänikirjan kanssa, mikä on syksyn flunssien jälkeen erityisen ihanaa. Meni monta viikkoa ilman varsinaista liikuntaa, rauhallista kävelyä ja lyhyitä joogahetkiä lukuun ottamatta. Pieni lumikerros maassa tuntui ihanalta ja teki maisemista niin kauniita sen synkän kuran ja harmauden jälkeen. Olisipa joulun aikaan edes tilkka lunta maassa!

Mies lähti mökiltä kotiin sunnuntaina ja vei nukkekodin ja uusia leluja mennessään. Me jäätiin vielä pariksi päiväksi, ja matkustettiin tiistaina junalla kotiin. Maanantaina oli tietty myös työpäivä taas, mutta onneksi kivoja hommia meneillään sielläkin. Matkalla käytiin moikkaamassa mun juuri 96-vuotta täyttänyttä mummoa ja toivotettiin hyvää syntymäpäivää hieman jälkikäteen, sekä mukavaa joulun aikaa. Tänä vuonna ollaan nimittäin jouluna kotona ja miehen vanhempien kanssa.

Täydellinen palautumisen viikonloppu
Itsenäisyyspäivän vietto mökillä tarjosi juuri mitä halusin, ja pitkä viikonloppu teki hyvää. Napero leikki onnellisena leluillaan (ja onhan niitä mökillä jo valmiiksi – aina lähes kuin uusia tauon jälkeen) ja itse ahmaisin oman kirjan muutamassa päivässä siinä leikkien viereisessä nojatuolissa. Syötiin ekat Finlandia-marmeladit, ihanaa synttärikakkua ja punajuurisalaattileipiä, mitä en koskaan tee kotona, mutta aina mökillä. Yhdessä luettiin kesken olevaa Harry Potter nelosta ja käytiin saunassa. Oli jotenkin tosi rauhallista ja ihanaa, kuten aina talvella. Se pimeys tuntuu mökillä lohdulliselta, kuin mökki olisi lämmin pieni huopa, jonka sisälle yhdessä kääriydytään ja samalla aika pysähtyy.
Kotona on edessä serkkujen yökyläilyä, sukulaissynttärit ja joulujuhlaa. Jos vielä ehdittäisiin leffaan katsomaan uusi Vaiana ja käymään Tuomaan markkinoillakin. Katsotaan.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Joululahjaksi taidetta! Löydä upeat MuseARTan sukat
Mikä olisi klassisempi joululahja kuin uudet sukat? En edes tiedä mistä se perinne kumpuaa – onko aikanaan neulottu itse niitä sukkia lahjaksi, kun tavaraa ei ole ollut tapana ostaa? Liittyykö se joulusukkiin, vai päinvastoin? Joka tapauksessa, sukkia ostetaan joululahjaksi todella paljon ja ne jos mitkä ovat oikeasti käyttöön päätyvä hyödyke. Ei siis missään nimessä turha lahjaidea! Oletteko jo löytäneet MuseARTan sukat? Nämä ihastuttavat ja kerrassaan nerokkaat puuvillasukat eivät ole mitä tahansa sukkia, sillä ne esittelevät maailmankuulua taidetta! Kun kerta sukat ovat perinteinen joululahja, miksipä et antaisi tänä jouluna sukkia, jotka ovat samalla upeita taideteoksia? Tutustu MuseARTaan tarkemmin täällä.

Mikä MuseARTa?
MuseARTa on sukkamerkki, joka on omistettu taiteelle. Kokoelma sisältää yli 400 taideteosta, jotka on tulkittu uusiksi neulotuiksi sukiksi. Erityiset 200-neulaiset koneet mahdollistavat alkuperäisten taideteosten mahdollisimman tarkan jäljittelyn. Ensimmäinen lisenssisopimus allekirjoitettiin Venetsian Accademia dell’Arte -instituutin kanssa, ja sen myötä Leonardo da Vincin Vitruvius-hahmo sai paikkansa sukan pinnalla. Nykyään valikoimaa piisaa, ja MuseARTan verkkokaupasta voi valita lasten ja aikuisten sukkia aina Pikku Prinssistä Ihmemaan Aliisaan ja Degasiin, Renoiriin, Velázqueziin ja Frida Kahloon – ja lista sen kuin jatkuu! Tutustu ja löydä valikoimasta se oma lemppari taideteos!
Loistava idea joululahjaksi on MuseARTan valmiit lahjapakkaukset, joissa valikoiman sukkia saa mielettömän hienossa lahjarasiassa. Itse valitsin Albrecht Dürerin Animal motifs -lahjapakkauksen, Louis Comfort Tiffany -lahjapakkauksen sekä veikeässä joulupallossa olevan Jan Matejko, Stańczyk -sukkaparin. Lahjapakkaukset ovat huikean hieno lahja, ja joulupallot ovat supersöpö idea niin lahjaksi kuin joulukalenterin täytteeksi. Joulupallostahan saa vielä joulukuuseen taiteellisen koristeen!
Lahjapakkaukset on suunniteltu huolellisesti niin, että kokonaisuus on yhtenäinen. Yksittäisistä sukista voi toki myös koostaa oman lahjassetin, johon valitsee sukkaparit vaikka tietyn teeman, värin tai muun idean mukaan. Koska valinnanvaraa on niin paljon, MuseARTan sukista löytyy lahjaan syvyyttä. Voi olla, että kyseinen taideteos on joskus nähty yhdessä ulkomaan reissulla. Tai sen tietää olevan toiselle tärkeä, kuten vaikka lapsuudesta tuttu satu. Tai ehkä taideteoksessa on sanoma, jonka tietää lahjan saajalle kolahtavan?

Taidetta ympäri maailmaa
MuseARTan valikoimasta löytyy varmasti sopiva sukkapari jokaiseen makuun. Mukana on perinteisiä ja tunntettuja teoksia, kuten Edvard Munchin Huuto ja Leonardo da Vincin Mona Lisa, mutta myös graffittitaidetta ja esimerkiksi rauhakyyhky. On taidetta Italiasta, Aasiasta, Englannista, Puolasta, Ranskasta ja jopa muinaisen Egyptin ajoilta. On sitten kallellaan renessanssitaiteeseen tai modernismiin, vaihtoehtoja piisaa. Siksi tässä onkin ihana lahjaidea kelle vain! Kaikki käyttävät sukkia, ja tuomalla sukkapariin mieluista taidetta mukaan lahjasta saa henkilökohtaisen ja merkittävän.
Näissä sukissa on mielettömän pehmeä tuntu, ja niiden neulos on napakkaa. Ei siis niitä sukkia, jotka luisuvat jalassa ja venyvät hetkessä muodottomiksi. Taideteokset ovat sukissa todellakin esillä hyvin tarkkoina ja aidon näköisinä. Melkein, kuin ne olisi vain painettu kankaalle. Huikeaa jälkeä.


Puetaan siis tänä talvena taidetta jalkaan ja pidetään varpaat lämpimänä taiteen ja kulttuurin voimalla! MuseARTan sukkia saa tilattua heidän omasta verkkokaupastaan eri koossa ja niitä löytyy myös lukuisten jälleenmyyjien ja museoiden valikoimasta. Myös lahjakortti on saatavilla, jos haluaa antaa lahjaksi valinnanvapauden. Sukkien valinta tällaisesta valikoimasta on kuin taidemuseossa kiertelisi!

Psst. Nämä sukat on muuten aivan ihanan tuntuiset jalassa!



0