Kesäinen viikonloppu Helsingissä
Kesäloma senkun lähestyy, ja vietettiin naperon kanssa mukavan kesäinen viikonloppu Helsingissä ennen siirtymistä mökkimaisemiin. Helsinki on mun kaupunki, se on oikeastaan aina tuntunut siltä. Kun juna lähestyi Helsinkiä, tuntui että tuli kotiin. Edelleen tunne on sama, ja nyt Helsinki onkin ollut koti jo 17 vuotta. Kesäinen Helsinki on tietysti erityisen ihana, kuten voisi sanoa jokaisesta Suomen kaupungista, mutta välillä kesätekemiselle jää kotona liian vähän aikaa. Me ollaan niin paljon mökillä kesäisin, että kaupungissa ei ehdi kaikkea mitä haluaisi. Siksi nyt otettiin ilo irti ja saatiinkin sitä kesätekemistä Helsingissäkin.


kesäinen viikonloppu Helsingissä
Lauantaina pakkasin meille ruokatermariin kalakeittoa matkaan, ja polkaistiin pyörillä Taivallahteen venelaiturille. Vene kuljetti meidät Mustasaareen, missä kierreltiin pientä ihanaa saarta ympäri, katseltiin kukkoja ja siliteltiin lampaita.


Leikkipaikalla meni tovi, ja kalakeitto maistui ulkona varsin hyvältä. Mustasaaren kahvila on kuuluisa valtavista korvapuusteista, ja niitä saa myös gluteenittomana ja maidottomana. Ostin molemmille omat, ja koska napero ei jaksanut omastaan kuin kolmasosan, poljettiin kotiin päin Töölönlahden kautta syöttämässä loput sorsille. Ja olihan siinä yksi melkein kädestä syövä joutsenkin.

Koska lauantaina oli ihana ilma, ei malttanut jäädä sisälle vaikka toisaalta väsyttikin. Lähdettiin siis vielä lempiharrastuksen pariin talsimaan metsäpolkuja pitkin. Napero rakastaa niillä poluilla kulkemista, näpertää koko ajan käsissäön lehtiä tai oksia tai käpyjä, mitö ikinä sattuu löytämään, ja silmin nähden rentoutuu siellä kulkiessaan. Olenkin sanonut, että jos ikinä mikään painaa mieltä, niin menee vaan metsään ja se helpottaa. Sen huomaa itsekin. Monet surut on käyty läpi ihan kulkemalla metsässä. Istumassa jossain kallion päällä. Ei sitä syyttä suomalaisten sielunmaisemaksi kutsuta.

Tuomenkehrääjäkoiden puihin kutomat seitit on aina tutkimisen kohteena. Ja onhan nämä aikamoisia kummituspuita.
Illalla katsottiin vielä yhdessä Avaraa luontoa, ja kun olin lukenut iltasadun ja peitellyt tyypin isänsä paikalle nukkumaan, oli mun oma hetki katsoa Bridgertonin uusia jaksoja suklaakipon kera.
Linnanmäkeä ja pihajuhlaa
Sunnuntaina oli aikainen lähtö, mikä ei totta puhuen siinä aamuvarhaisella innostanut sitten yhtään. Napattiin siskontytöt bussipysäkiltä matkaan ja suunnattiin lintsille, missä oli klo 9-12.30 Finnair Plus ilmaispäivä. Odotin pitkiä jonoja ja ruuhkaa, mutta sainkin ilahtua suuresti kun porukkaa oli älyttömän vähän. Ehdittiin helposti kaikkiin laitteisiin mihin haluttiin, eikä kiireen tuntua ollut lainkaan. Tuli monta uutta laitetta ja jopa kummitusjuna, joka nousi lopulta jopa suosikiksi kaikista (tätä ennen se oli sirkusjuna). Ihan super kiva lintsipäivä, ja ei ollenkaan kaduttanut se aikainen lähtö.


Kun päästiin kotiin, syötiin ja napero leikki samalla kun itse sammuin hetkeksi nojatuoliin. Ihan tosi väsynyt koko viikonlopun, kenties ne iltaherkut ja valvominen sitten kostautui? Huomaan, että yöunet kyllä kärsii isosti jos illalla syö enemmän ja varsinkin herkkuja. Että oli ihan kivaa, mutta aamulla kaduttaa. Sellainen sokerikrapula iskee helposti. Mutta pienet torkut auttoi, ja sitten olikin taas aika lähteä eteenpäin lapsen kaverin synttärijuhliin, mitkä vietettiin mukavasti ulkona. Sieltä kotiin iltapalalle ja nukkumaan, ja sitten olikin edessä ihan viimeinen päiväkotipäivä. Hurjaa. Miten tämä aika juoksee, kun juuri tuo nappula oli se 2vee kenet kiikutettiin aamulla päikkyyn ekaa kertaa, ja nyt se jo loppuu.

Meillä on siis ollut pieni päiväkoti, jossa ei ole omaa eskaria, niin eskarilaiset siirtyy jo nyt syksyllä koulun tiloihin. Se on tosi iso muutos, mennä sieltä tutusta päiväkodista koulumaailmaan. Samalla tää 3 lapsen viskariporukka vaihtuu noin 40 eskarilaiseen. Veikkaan, että siinä on elokuulle paljon sopeutumista. Mutta koulun alku ei sitten vuoden päästä olekaan suhteessa yhtä iso juttu, kun tilat on jo tulleet tutuksi. Ja päiväkoti on antanut hyvät eväät jatkoon, ei voi kuin olla valtavan kiitollinen tästä ajasta.
Mutta ensin kesä ja lomat, ja ennen kaikkea mökkeilyt. Ah, sitä onkin ollut jo ikävä! Mutta jos oot viettämässä kesäistä viikonloppua Helsingissä, niin Mustasaarelle iso iso suositus! Ihana paikka ja retkikohde, missä pääsee tekemään monenmoista aina uimisesta, piknikistä ja metsäpoluilla kulkemisesta melomiseen.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Kotitekoiset rice crispiet
Olin alkuvuodesta muutaman päivän Tallinnassa, ja ostin Karu Talu Šokolaadista, eräästä vanhan kaupungin suklaamyymälästä, mielettömän herkullista Snickersistä vaikutteita saanutta suklaata, jossa oli rapea, tahmainen riisimurosisus. Siitä asti mieleni on tehnyt sitä uudestaan. Päätinkin sitten alkaa hommiin, ja tuloksena syntyivät ihanat terveellisemmät kotitekoiset rice crispiet, eli riisimurosuklaat!
Suklaat olivat käsintehtyjä ja vegaanisia, ja suurin osa myös gluteenittomia. Maistella sai etukäteen niin montaa laatua kuin halusi, ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Isoja, tuhteja suklaapaloja sai ostaa kahdella eurolla kappale! Ostin muistaakseni viittä eri laatua.
Koska suklaassa viehätti erityisesti juuri se tahmainen täyte, halusin valmistaa ennen kaikkea juuri sitä. Suklaata tuli mukaan lähinnä koristeeksi ja pieneksi lisämauksi.
Rice krispiet ovat siitä jännä herkku, että sinänsä ihan terveelliseksi välipalaksi kykenevistä aineksista on tehty imelä sokeriseos. Siksi ajattelinkin, että itse tekemällä tästä herkusta saisi välipalakelpoisen, jonka myös lapsiperheet voivat kelpuuttaa. Käytin puhtaita, aitoja raaka-aineita ja valmistin terveellisempiä riisisuklaita, jotka ovat tahmaisia ja rouskuvia, mutta samalla ravitsevia ja täyttäviä.
Joten valmistapa oma satsi ja rouskuttele välipala-aikaan menemään!
koTitekoiset RICE crispiet
Liota taateleita tunnin ajan. Kaada liotusvesi pois ja soseuta taatelit kookosmaidon kanssa sosemaiseksi. Käytä blenderiä tai sauvasekoitinta.
Yhdistä taatelineste, kookosöljy, pähkinävoi, vaahterasiirappi, vaniljajauhe ja suola kattilassa, ja kiehauta seos nopeasti. Madalla lämpöä ja anna seoksen kuplia miedolla lämmöllä muutama minuutti koko ajan sekoittaen, kunnes se paksuuntuu. Lopuksi lisää sekaan riisi, ja sekoita aineksia vielä sauvasekoittimella tai tehosekoittimella niin, että saat yhtenäistä, tahnamaista massaa. Voit myös sekoittaa käsin, mikäli se onnistuu. Apuna voi käyttää esimerkiksi survinta.
Levitä massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Huomioi massan määrä ja se, minkä paksuisia haluat valmiiden palojen olevan. Itse käytin leipävuokaa. Jos haluat valmistaa isomman satsin, uunipeltikin toimii hyvin, mutta ohjeen määrillä tavallinen pelti on turhan iso.
Leikkaa valmis jähmettynyt massa haluamasi muotoisiksi palasiksi. Minä tein neliöitä.
Sulata lopuksi raakasuklaa vesihauteessa ja valuta palojen päälle, jos haluat.
Säilytä valmiit rice crispiet jääkaapissa kannellisessa rasiassa, jotta ne eivät kuivu.
Valmiit rice krispiet ovat ihanan makeita ja tahmaisia! Loistava välipala ennen treeniä tuomaan energiaa, tai muuten vain iltapäivällä olon alkaessa hyytyä.
Rouskuvat riisimurot, pähkinäinen toffeemassa ja täyteläinen raakasuklaa tekevät itse tehdystä rice crispiestä todellisen välipalasuosikin!
Helppo ja maistuva vaihtoehto energiapatukoille, joka kulkee helposti matkassa mukana.


0