Hae
Saran kotikolo

Reissu heitetty – miten meni?

Nyt on reissu heitetty ja odotettu loma takana. En voi sanoa etteikö olisi vielä houkuttanut jäädä, mutta samalla loma teki tehtävänsä ja antoi virtaa jaksaa arjessa, joten arkeen paluukin tuntuu nyt ihan mukavalta. Kieltämättä ulos on helpompi mennä, kun tietää takuuvarmasti että aurinko paistaa ja sujauttaa vaan flipparit jalkaan, mutta on se ihanaa että vihdoin tuli myös talvi ja lunta. Joten pakkasesta huolimatta mieluummin palaa tällaiseen säähän, kuin siihen pimeään kuraan ja likaan mistä lähdettiin. Ja jospa ne kovimmat pakkaset olisi menneet sopivasti reissun aikana ohi.

Ensialkuun Miamissa

Meidän reissu alkoi iltasaapumisella Miamiin. Lennot oli lyhyellä välilaskulla Reykjavikin kautta, ja heti ensimmäinen lento lähti tunnin myöhässä. Meillä oli 20 minuuttia aikaa vaihtaa konetta, ja vaikka juosten juuri ehdittiin seuraavalle lennolle, olin varma että laukku ei ehdi. Mutta niinpäs sekin hihnalle ilmestyi, ja loma alkoi super sujuvasti heti alkuun. Taksilla hotelliin ja mahdollisimman nopeasti nukkumaan.

Seuraavat päivät mentiin sitten aamusta iltaan, joten 7 h aikaeroon pääsi kiinni hyvin. Miamissa oli ensimmäiset pari päivää yllättävä kylmä rintama, minkä vuoksi loma alkoi lämpimien vaatteiden ostamisella. Olin varautunut kesään, mutta reissu alkoi hupparissa. Aurinkoa silti piisasi, ja sitten sääkin jo mukavasti lämpeni. Me ajeltiin sightseeing-bussilla keskustaan, käytiin South Beachilla rannalla, vietettiin yksi kokonainen päivä eläintarhassa ja kierreltiin Jungle Islandilla ja Frostin tiedemuseossa. Haettiin evästä Whole Foodsista (oi että kun sellaisia kauppoja olisi Suomessa!) ja katseltiin kauppoja ja elämää Lincoln Roadilla.

Meidän hotelli ei ollut hääppöinen, mutta todella hyvällä paikalla Collins Avenuella, ihan Lincoln Roadin kupeessa 2 min kävelyn päässä South Beachilta. Siitä oli helppoa liikkua kävellen ja lähistöltä löytyi vaikka mitä. Eläintarhaan oli pidempi matka, ja sinne maksoi Uberilla noin $70. Muutenkin Uber oli käytössä paljon, ja hinnat vaihteli kellonajan mukaan varsin paljon. Sujuvaa ja helppoa sillä oli kuitenkin kulkea.

Miamista Karibialle

Miamista astuttiin kyytiin meidän laivaan ja lähdettiin viikon risteilylle Karibialle. Oli aivan ihanaa! Kaikki oli erittäin sujuvaa ja helppoa, minkä vuoksi suosittelen näitä risteilyjä ihan kaikille. Laivalla on tosi kiva matkustaa ja samalla näkee monta kohdetta. Toki vain vilaukselta, koska kohteissa pysähdytään vain päiväksi, mutta siitä huolimatta paikkoihin saa tuntumaa ja on hauska herätä aamulla ihan uudessa maassa. Laivassa riittää tekemistä joka makuun, ja kelpaahan sitä nyt keskellä tammikuuta katsella Karibian maisemia kannelta poreammeessa drinkki kädessä.

Meidän risteilyllä oli kaksi meripäivää, jolloin nautittiin erityisesti elämästä laivan kannella uima-altaineen ja vesipuistoineen, ja neljä päivää maissa. Pysähdyspaikkoina olivat Turks & Caicos, Dominikaaninen tasavalta ja Bahama. Bahamalla pysähdyttiin yhtenä päivänä Nassaussa ja toisena Grand Bahamalla laivayhtiön omassa lomakohteessa Celebration Keyssa. Kyseessä on siis saarelle rakennettu vesipuistokompleksi, jossa on valtavan suuret uima-altaat, vesipuistot, ruokapaikat, shoppailua ja ihana merenranta.

Risteilyn jälkeen lähdettiin samana päivänä lentokentälle ja kotimatkalle, mutta sitä ennen käytiin vielä retkellä Floridan Evergladesin kansallispuistossa.

Lapsen kanssa kaikki sujui taas kerran aivan valtavan hienosti, ja en voi kuin ihailla miten reipas matkustaja tämä tyyppi on. Aina valmiina lähtemään ja tekemään, reippaasti mukana kaikessa ja valtavan hienolla energialla pitkinäkin päivinä. Hän tykkää lentämisestä, joten pitkät lennot on helppoja. Meillä tuli paluumatkalla vähän karmiva hetki kun aika keikuttavassa turbulenssissa kone yhtäkkiä ”putosi” varmaan kymmeniä metrejä, mutta sekin oli vaan hauskaa kuin huvipuistossa. Toki itse yritin kääntää tilannetta niin, vaikka itse tärisin sen jälkeen jalkoja myöten jonkun aikaa. Ihan kamala tunne olla kyydissä noin. Henkilökunta koneessa kyllä hoito tilanteen hienosti, sillä lentoemännät kiersivät kaikki matkustajat läpi kysymässä onko kaikki hyvin ja kapteenikin kuulutti että hänen kanssaan voi myös tulla juttelemaan jos on tarve. En ole itsekään tuollaista ennen kokenut, ja toivottavasti ei osu kohdalle uudestaan.

Kotimatkakin sujui hyvin, ja vaikka lennolla en puolta tuntia pidempään nukkunut, ainakin kotona sai rytmistä kiinni hyvin. Heti ekana yönä vaivuin koomaan ja heräsin aamulla normaaliin tapaan seitsemän pintaan. Vanhemmillani mökillä hoidossa ollut koira vinkui jo odottavasti oven takana.

Kirjoittelen matkasta vielä lisää ja kerron tarkemmin laivasta sekä meidän kohteista. Jos tulee kysymyksiä niin pistäkää alle mistä haluaisitte tietää lisää.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Nyt alkaa lomareissu

Nyt on sen aika! Tämä hartaasti odotettu lomareissu koittaa vihdoin, ja lähdetään naperon kanssa kahdestaan matkaan. Vähän aikaa sitten havahduin siihen, että matka koittaa oikeasti ihan pian, vaikka vastikään siihen oli vielä paljon aikaa. Joulu sekoitti aikatauluja mielessä sen verran, että yhtenä päivänä sitä vaan havahtui – matka alkaa jo parin viikon päästä! Pian joulun jälkeen oli siis aika pakata ja valmistautua lähtöön. Sitä ennen riisuttiin vielä myös joulu kotoa, ettei kaikki jää sinne seisomaan reippaasti alkuvuoteen. Meidän reissun suunnaksi valikoitui tällä kertaa Karibia.

Vuodelta 2019 ja Persianlahden risteilyn stoppi Sir Yani Bas -saarella

Kipin kapin Karibialle

Lennetään ensin Miamiin, missä ollaan jokunen päivä ennen Karibialle suuntautuvaa risteilyä. Risteily kestää viikon, ja sen jälkeen palataan kotiin. Parissa viikossa aika monta mielenkiintoista paikkaa siis, ja kaikki ihan uusia kummallekin. Miamissakaan en ole ennen käynyt, joten uutta osavaltiota myös Yhdysvaltojen puolella.

Miami nyt ei ole itselleni ollut mikään ykköskohde, mutta risteilyn kannalta se on kätevä, koska laivoja ja reittejä lähtee sieltä paljon. Meillä on hotelli Miami Beachilla, joten pärjätään tuo aika myös hyvin ilman autoa. Ajattelin, että otetaan ehkä se turistibussi ja päästään sillä kätevästi kulkemaan parhailla paikoilla, ja rannassa menee ilmeisesti myös ilmainen pieni katujuna. Eiköhän Uberkin toimi ihan näppärästi.

Me risteillään Carnival Celebrationilla, joten ihan uusi laiva ja yhtiö myös minulle. Olen käynyt Karibialla ja Välimerellä Royal Caribbeanin laivalla, ja Persianlahdella Norwegianilla. Siellä itse asiassa napero oli mukana, mutta oli juuri täyttänyt vuoden, joten ei tietenkään muista siitä mitään. Hyvä meno oli silti jo sillä reissulla, kun parasta huvia oli kontata laivan rappuja ylös. Ihanat tarjoilijat nappasivat hänet aina matkaansa meidän syödessä ja henkilökunta muutenkin otti lapsen ihanasti vastaan. Sitä samaa odotan nytkin, ja edessä on varmasti ihana reissu.

2019 reissusta

Maihin otin meille retkiä, jotta on hyvää ohjelmaa eikä pelkkää rantahengailua (mitä sitäkin kyllä retkien ohessa sitten ehditään). Satamasta saisi kätevästi napattua kyytejä ja sightseeing-kuskeja ihan paikallisten tarjoamana, mutta näissä on se riski että laivalle paluu myöhästyyja laivat eivät odota, ellei niiden itse järjestämä retki ole myöhässä. En ala lapsen kanssa murehtimaan sellaisesta, joten laivan retkillä mennään. Nämä pysäkit on muutenkin vain piipahduksia kohteissa, eikä niistä ehdi nähdä kuin vilauksen.

Monille retkille minimi-ikä oli 8 vuotta, joten paljon jäi vaihtoehtoja pois, mutta otin kivoja kierroksia päänähtävyyksillä, luontoretkiä ja semmoista. Tälle lomalle ei lähdetä suorittamaan, vaan nauttimaan. Satamat on jo aina täynnä kaikenlaista tutkittavaa ja usein myös upeaa hiekkarantaa, joten päivät maissa kuluvat takuulla nopeasti.

 

Äiti-tytär -reissu

Lapsen kanssa on ihanaa ja helppoa matkustaa, mutta kahdestaan ulkomaille lähtiessä on toki omat haasteensa. Lähinnä kaiken maailman lupien kanssa. Tarvitaan tietenkin toisen vanhemman allekirjoittaman lupalappu, ja sitten juuri ennen joulua selvisi että sen olisi myös syytä olla notaarin vahvistama. Onneksi notaarille ehti vielä saada ajan, ja sen puoleen lupa on todistetusti kunnossa. Sitten vielä tilasin stressi päällä syntymätodistuksia, joista se virallinen ulkomaanversio piti toimittaa postilla ja kirosin kun en ollut tajunnut hoitaa sitä ajoissa. Soitin perään ja hakemus laitettiin kiireellisenä, ja sitten se tulikin jo ihanasti ennen joulua. Kaikkeen tähän meni vielä muiden kulujen päälle ylimääräinen satanen, mutta minkäs teet. Eihän näitä välttämättä edes kysytä, mutta meillä on vielä eri sukunimi, niin ei voi lähteä ottamaan riskiä. Mutta nyt on kaikki mitä voidaan vaatia, joten voidaan matkustaa huoletta. Mukaan printattujen paperien määrä on kyllä aika mahdoton. Olkoon oppina ensi kertaan, että voisi selvittää hyvissä ajoin.

Meidän tyyppi on ihan paras matkustaja, joten sen puoleen ei huoleta yhtään lähteä kahdestaan matkaan, vaikka toki reissussa olo aika intensiivistä yhden vanhemman voimin onkin. Ei varmaan tarvitse hirveästi haaveilla aurinkotuolissa lukemisesta, vaan varautua runsaaseen uima-altaissa läträämiseen.

2019 laivamatkan lähdön tunnelmia

 

En ole ottanut mitään laivayhtiön wifi-paketteja, joten merellä ollaan aika tavoittamattomissa, mutta muuten kyllä päivittelen Instaan kuulumisia mahdollisuuksien mukaan. Hyppää siis mukaan ja seuraa meidän matkaa helposti täällä. Kirjoittelen sitten jälkeenpäin miten meni ja millainen fiilis reissusta jäi. Jännää!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit