Hae
Saran kotikolo

Kuka kaappasi auringon Helsingin Kaupunginteatterissa

 

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Helsingin Kaupunginteatterin Kuka kaappasi auringon? tuo Mauri Kunnaksen klassikkotarinan lavalle Studio Pasilassa. Kävimme katsomassa näytelmän teatteriin hyvin rutinoituneen kuusivuotiaan kanssa, ja on hienoa nähdä, että teatteri panostaa kunnianhimoisesti myös pienemmille katsojille suunnattuun täyspitkään esitykseen. Mauri Kunnaksen kirjat ovat olleet meillä kovin suosittuja, mikä lisäsi viehätystä. Etenkin, kun lavalla seikkaili myös kirjoista tuttu kuuluisa unissakävelijä.

Musikaalin on dramatisoinut ja ohjannut Liila Jokelin, ja musiikki on hänen sekä Lauri Schreckin käsialaa. Jokelinin ohjaus on rytmiltään napakka ja visuaalisesti kekseliäs, ja musiikki tukee tarinaa monipuolisesti – välillä svengaavasti, välillä haikeasti. Näyttämöllä nähdään muun muassa Sanna Saarijärvi uhmakkaana ja karismaattisena Louhena, jonka lavaenergia toimii mainiosti. Hänen vastaparinjaan ja rinnallaan esiintyvät Juha Jokela, Arttu Kapulainen, Jouko Klemettilä ja Sanna Majuri, joiden eläinhahmot murisevat ja leikkivät koiramaiseen tyyliinsä ja tarkasti rytmitetyllä liikkeellä. Inkeri Raittilan Pikku-Pirja lienee hahmoista näkyvin ja keskeisin, ja samalla lapsiyleisölle samaistuttavin hahmo.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Eläinhahmojen kautta tarina saa leikkisyyttä ja huumoria, mutta myös lempeitä, inhimillisiä sävyjä.

Tarinassa ahne Louhi kaappaa auringon, ja sen seurauksena koko maailma joutuu epätasapainoon – Väinölässä jäädytään ja Pohjolassa kärsitään helteestä. Eläinhahmot ja kyläläiset lähtevät rohkeasti etsimään aurinkoa takaisin, ja matkalla kohdataan jännitystä, huumoria ja yhdessä tekemisen voimaa. Usko hyvään ei hyydy, vaikkakin sitä koetellaan. Samalla pahuus ei ole niin läpitunkevaa kuin voisi kuvitella, sillä jokainen on kykenevä muutokseen.

Musiikki kuljettaa tarinaa vahvasti eteenpäin, ja tyylien kirjo on ilahduttava: välillä rokataan, välillä rauhoitutaan. Eri sävyt pitävät esityksen elävänä ja tekevät siitä lapsille helposti lähestyttävän. Lavastus ja valot rakentavat selkeän ja värikkään maailman, jossa tarina pääsee oikeuksiinsa. Studio Pasilan intiimi näyttämö sopii esitykselle hyvin – pienikin yleisö pääsee lähelle tapahtumia, ja yleisöä myös osallistettiin leikkimielisesti mukaan tapahtumiin.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Kuka kaappasi auringon? kestää noin kaksi tuntia väliaikoineen ja sitä suositellaan yli viisivuotiaille. Ehkä itse koin tämän selvästi pienemmille suunnattuna muiden viime vuosien näytelmien jälkeen, mutta tiedän monia omaa lasta pienempiä naperoita, joihin tämä olisi uponnut hyvin. Mainio valinta siis koko perheen teatterihetkeen. On ilo huomata, että Helsingin Kaupunginteatteri tekee täyspitkiä ja visuaalisesti viimeisteltyjä esityksiä myös lapsille. Tällaiset teokset antavat nuorille katsojille mahdollisuuden kokea teatterin taikaa aidosti – musiikin, tarinan ja esiintyjien yhteispelinä.

Esitys jatkuu Studio Pasilassa syksyn ajan. Liput ja lisätiedot löytyvät teatterin sivuilta. Hauskaa ohjelmaa esimerkiksi syyslomalle!

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Teatteriretki Lahteen ja Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu

 

Teatterisesonki on päässyt hyvään vauhtiin, ja viikonloppuna tehtiin naperon kanssa päiväretki junalla Lahden kaupunginteatteriin katsomaan Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu. Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu on latvialaisen lastenkirjailijan Anna Brigaderen (1861–1933) rakastettu näytelmä, jonka ohjaa ja sovittaa latvialaistaustainen teatteriohjaaja ja näyttelijä Alise Polacenko.

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Nysä ja pieni suuri maailma

Yksitoikkoiseen elämään kyllästynyt omapäinen Nysä lähtee etsimään onneaan ja toteuttamaan unelmiaan. Hän päätyy taianomaiseen maailmaan, jossa kohtaa muinaisia voimia kuten Tuulen äidin, jättiläisiä, kuningattaria ja itsensä Pirun, joka vaatii ihanaa linnan prinsessaa omakseen. Auttaessaan muita Nysän on laitettava rohkeutensa ja koko sydämensä peliin. — Lahden kaupunginteatteri

Nysä on näytelmänä mielikuvituksellinen ja rikas, ilahduttavilla lavasteilla ja elementeillä rikastettu tarina oman paikkansa löytämisestä ja merkityksestä maailmassa. Nysän matka johtaa seikkailusta toiseen, läpi metsän ja tuulen ja valtakunnan, ja matkalle osuu niin herkullisia hahmoja kuin pelottavia kohtaamisia. Nysää johdattaa pohjimmiltaan rohkeus ja hyvä tahto, ja näytelmällä onkin vankka sanoma hyvien tekojen puolesta.

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Herkullinen kattaus värejä, ääniä ja hahmoja

Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu on kyllästetty musiikilla, kimalteella, valoilla ja rytmeillä, jotka vetosivat lapsikatsojiin välittömästi. Musiikki miellytti myös itseäni — sävelmaailma sopi ajatukseen omaa itseään etsivästä Nysästä ja seikkailun ja epävarmuuden värittämästä matkasta.

Rooleissa nähdään Jori Halttunen, Lotta Kaihua, Jenni Kokander, Aurora Manninen, Veeti Vekola ja Miikka Wallin. Erityisesti kehuja ansaitsee Jenni Kokander, jonka jokainen hahmo on toistaan loistavampi — aina kitupiikin vaimosta kuningattareen. Myös Nysää näyttelevä Aurora Manninen on roolissaan hurmaava.

Kuva: Lahden kaupungintetteri

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Kaiken kaikkiaan Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu tarjosi meille unohtumattoman teatterielämyksen, jossa sekä lapsi että aikuinen saivat nauraa ja ihastella yhdessä. Aikuisille selvästi kolahti juuri aikuisyleisölle kohdennetut kommentit muun muassa kaipuusta Holiday Clubiin, mutta pääosassa näytelmässä olivat lapset yleisössä — ja lapset osallistettiin mukaan lempeällä ja humoristisella otteella.

Esitys onnistui yhdistämään satumaisen seikkailun ja tärkeät elämänopit niin, että ne välittyivät pienimmillekin katsojille ymmärrettävästi ja koskettavasti. Kun lähtiessä vielä lapset onnistuivat saamaan itselleen jättimäiset ilmapallot, teatterihetki jäi mieleen varsin täydellisenä.

Ja hei erikoismaininta Nysän käsiohjelmalle, jolla on kerrassaan  erokas toteutus: käsiohjelma avautuu näytelmän kartaksi ja mukana tulee näytelmästä tuttuja tarroja, jotka saa liimata kartalle. Ihastuttavan osallistavaa ja lapset huomioivaa!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit