Hae
Saran kotikolo

Musikaaliparodia Titanique Aleksanterin teatterissa

Menin katsomaan Titaniquea tietämättä, mitä odottaa. Pieni osa minusta jopa pelkäsi, että tämä parodia teurastaisi sen ihanan, ikonisen elokuvan, jonka olen nähnyt lukemattomia kertoja. Esityksen alussa istuin hieman varautuneena ja mietin, mitäköhän tästä tulee, mutta pian sain huomata nauravani vedet silmissä.

Lue lisää Titaniquesta täältä.

Kuva: Nils Krogell / Titanique

 

Hulvaton musikaaliparodia

Titanique perustuu James Cameronin elokuvan tarinaan, mutta se kääntää sen päälaelleen railakkaasti ja ehdottomasti iso pilke silmäkulmassa. Musikaali yhdistää Titanic-elokuvan melodramaattisen rakkaustarinan ja Céline Dionin ikoniseksi muodostuneet balladit, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night. Laulut kuullaan sekä suomeksi että englanniksi, ja ne toimivat sekä parodian että kunnianosoituksen tasolla. Aleksanterin teatterin lavalla nähty teos on siis yhtä aikaa satiiri ja rakkaudentunnustus – täynnä suuria eleitä, liioiteltuja tunteita ja syvänmeren kimallusta.

Kuva: Nils Krogell / Titanique

 

Näyttämöllä loistaa seitsemän näyttelijän kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Tuomas Korkia-Aho, Sanni Lehto, Ushma Olava ja Maija Siljander. Jon-Jon Geitel on hurmaava Jack – silmää vinkkaava ja kissoja piirtelevä taiteilijasielu, jonka charmissa on sopivasti itseironiaa. Ushma Olavan Rose on puolestaan hienosti tasapainossa: viaton mutta vähitellen himoihinsa heräävä nuori nainen, jota seuraa sekä huvittuneena että liikuttuneena. Ruthin esittäjä on yksi illan hulvattomimpia hahmoja – ilmeikäs, rytmitajuinen ja täysin pitelemätön komedian mestari Lauri Ketonen, joka varastaa jokaisen kohtauksen ihan vain astumalla lavalle.

Kuva: Nils Krogell / Titanique

 

Celine Dionin roolissa Sanni Lehto on musikaalin kenties räävittömin hahmo: energinen, itseään joka paikkaan tunkeva diiva ja parodinen supertähti, joka johdattaa yleisön läpi tarinan ja kertoo, mitä tuona kuuluisana yönä todella tapahtui. Ironisesti hän myös tuo esiin taustalaulajan, joka tuo Celine Dionin musiikin esiin hänen itsensä lipsyncatessa minkä ehtii. Ja musiikissa itsessään ei mitään naurettavaa olekaan: se on ylvästä ja upeaa.

Upea työryhmä

Näyttelijät toimivat saumattomasti yhteen, ja lavalta välittyy tekemisen ilo. Musiikki ja huumori kulkevat käsi kädessä, eikä kumpikaan vie tilaa toiselta. Lavastus ja puvustus tukevat esityksen yltäkylläisyyttä, ja tekninen toteutus tekee kokonaisuudesta näyttävän ja rytmikkään.

Kuva: Nils Krogell / Titanique

 

Titanique onnistuu tekemään mahdottomalta tuntuvan tempun: se nauraa yhdelle maailman tunnetuimmista elokuvista, mutta ei koskaan naura sille ilkeästi. Huumori on terävää, ajoittain absurdia ja usein myös yllättävän hellää. Jos kaipaa iltaa, jossa voi sekä nauraa ääneen posket kipeinä että fiilistellä musiikkiteatteria, tämä esitys on täydellinen valinta.

Titanique ei todellakaan upota alkuperäisen elokuvan lumoa – se nostaa sen uudelleen pintaan, nyt glitterillä ja naurulla koristeltuna. Kannattaa mennä katsomaan, on vaikka loistavaa ohjelmaa pikkujoulukauteen! Hanki liput ja kurkkaa ajat täältä.

Kuva: Nils Krogell / Titanique

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

XS Lelujen Build-A-Bear-työpaja Sellossa

*Saatu kutsu Build-A-Beariin

Pääsimme lapsen ja hänen kaverinsa kanssa testaamaan XS Lelujen uutta Build-A-Bear-työpajaa kauppakeskus Sellossa. Lapset saivat tehdä omat lelut: toinen valitsi Pikachun, toinen lepakon. Työpaja tarjosi heille mahdollisuuden osallistua lelun syntymiseen alusta asti ja tehdä siitä juuri oman näköisensä.

 

Build-A-Bearissa saa tehdä itse

Hahmoja löytyy joka makuun – dinosauruksista nalleihin – ja lisäksi voi valita sykkiviä sydämiä, ääniefektejä, vaatteita, asusteita ja jopa tuoksun. Näin jokaisesta hahmosta voi luoda oman, ainutlaatuisen tyypin. Vapaus päättää itse tekee kokemuksesta lapselle aidosti merkityksellisen. Jotenkin ne ominaisuudet mitä hahmoille toivotaan jäävät pysyväksi. Jotain taikaa tässä työpajassa selvästi on.

Kävimme Stockan Build-A-Bearissa alkuvuodesta, ja avajaistapahtuma oli silloin erittäin hetkinen ja kiireinen. Jonottamiseen kului kauan, joten kokemu s oli tällä kertaa hyvin erilainen. Kiireestä ei ollut tietoakaan, ja tunnelma oli erittäin rauhallinen ja miellyttävä niin lapsille kuin aikusille. Henkilökunta oli huippuluokkaa jo aiemmin sen paineen alaisena, ja sama meno kyllä jatkui. Henkilökunta on ystävällistä ja osaavaa, ja osaa kohdata lapset juuri niin kuin tällaisessa tapahtumassa kuuluu. Lapset saavat ohjausta lempeästi ja kannustavasti, mutta saavat silti näkyä ja kuulua sellaisina kuin ovat. Apua on tarjolla niin lelun täyttämisessä kuin pukeutumisessa, ja koko prosessi sujuu rauhallisesti ilman kiirettä. Pienenä vinkkinä: lapsen syntymäpäivänä oman lelun voi tehdä samalla hinnalla kuin täyttää vuosia, ja siihen voi tallentaa viestejä esimerkiksi isovanhemmilta tai kummitädiltä.

Lue myös Stockmannin Build-A-Bearista täältä.

Lopputuloksena olivat huppariin pukeutunut Pikachu ja häämekkoon sonnustautunut lepakko, molemmat uunituoreine nimineen ja onnellisine omistajineen. Lelut pääsivät heti kotiin mukaan leikkeihin, ja päivä jäi vahvasti molempien lasten mieleen.

Ihania hetkiä lelumaailmassa

Työpaja jättää jäljen juuri näistä konkreettisista hetkistä: omien valintojen tekemisestä, lelun rakentamisesta ja sen pukemisesta. Hahmoista tulee heti omia, ja ne kantavat mukanaan lapsen ajatuksia ja toiveita. Pienet yksityiskohdat – sydämet, äänet, vaatteet – tekevät leluista aidosti henkilökohtaisia, ja se näkyy lasten ilmeissä ja innostuksessa. Huomaahan sen jo siinä, että kun itse valitsisin hahmon päälle hupparin ja farkut, lapsen valintana on aikamoinen häämekko huntuineen kaikkineen. Näin arkinen käynti työpajassa muuttuu pieneksi, mutta selvästi merkittäväksi kokemukseksi.

Työpaja sopii erityisesti lapsille, jotka nauttivat luovuudesta ja omien ideoiden toteuttamisesta. Se on myös loistava vaihtoehto perheille, jotka haluavat tehdä jotain vähän tavallisesta poikkeavaa – hetken, joka jää mieleen, eikä ole vain tavallinen kauppareissu. Build-A-Bear tarjoaa pienen taianomaisen kokemuksen, jossa lapsi saa rakentaa oman lelun alusta loppuun, valita sille persoonallisuuden ja tuoda sen kotiin oman pienen tarinansa kanssa. Tämä tekee työpajasta erityisen sopivan esimerkiksi pieneksi juhlaherkuksi, syntymäpäiväaktiviteetiksi tai vaikka spontaaniksi iloksi arjen keskelle.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit