Hae
Saran kotikolo

Omat lemppari kosmetiikkatuotteet

Olen tyyppi, joka on laiska meikkaamaan ja kulkeekin mielellään kasvot meikittömänä aina kun voi. En siis jaa tässä niinkään suosikki meikkejä, koska en edes muista milloin olisin viimeksi meikkejä ostanut. Omat lemppari kosmetiikkatuotteet onkin ihonhoitoon liittyviä, ja niihin mulla on suorastaan intohimoinen suhtautuminen, koska tykkään hurjasti testailla uusia tuotteita ja hoitaa ihoa ties minkälaisilla voiteilla ja tilpehööreillä. Tässä siis omat suosikit!

Kasvojen puhdistus

Olen käyttänyt Saaren taika – tuotteita jo hyvän aikaa, ja ne kyllä toimii. Käytössä on nestemäinen teepuusaippua sekä kiinteä saippuapala, jossa ajoittain käytössä on myös aktiivihiilisaippua. Kasvojen puhdistus on sujuvaa ja helppoa, eikä saippua kuivata kuivata ihoa kuten voisi kuvitella. Oma iho reagoi herkästi niin kosmetiikkaan kuin kuivuuteen, lämpötilaan, ravintoon jne., joten tuotteiden toimivuuden itsellä huomaa nopeasti.

Jos kasvoilla on meikkiä, puhdistan ne ensin pois ihan kookosöljyllä. Ihan ykköstuote kaikessa, on kyse sitten lettujen paistamisesta tai haavojen hoidosta.

Yksi kiva uutuus on ollut myös Bodyshopin kamomilla puhdistusvoi, joka kulkee näppärästi matkalla mukana vaikka käsimatkatavaroissa eikä vie tilaa juuri mitään.

Voiteet

Kasvoilla olen kokeillut ties miten paljon erilaisia voiteita. Olen tässäkin tykännyt kovasti Saaren taiasta ja etenkin spot control ja hyaluronihappo & vitamiinit kosteusvoide ovat osoittautuneet suosikeiksi. Lisäksi ihana macadamia sheavoide on käytössä joka ilta, ja se pelasti taas syksyllä sään muuttuessa kun iho veti ihan korppukuivaksi. Tätä olen käyttänyt myös lapsella, jolla suun ympäriltä iho usein rohtuu.

Aina en ole Saaren taikaa raaskinut ostaa, ja ilokseni tutustuin viime kesänä uusiin Smuuti skin – tuotteisiin, joita sai ihan lähi Prismasta. Smuuti skin kasvovoide watermelon sorbet balm on edullinen, riittoisa ja hyvin imeytyvä kasvovoide, joka antaa iholle ihanan kuulaan hehkun! Näytti kivalta etenkin kesällä ulkona auringossa. Miinuksena on että se tuppaa ”rullautumaan” pois meikin alta. Mutta muuten ihana ja edullinen vaihtoehto, super söpö purkki ja ihana freesi tuoksu.

Vartalovoiteissa suosin ihan vaan hyvin imeytyvää ja kevyttä voidetta, vaikka välillä olisi tarve raskaammillekin voiteille. En vaan tykkää miltä ne tuntuu iholla. Bodyshopin vartalojogurtit on ihania, ja sitten toimivana perusvoiteena tykkään ihan Dovesta. Rasvaan ihon joka ilta suihkun jälkeen, eikä sen kanssa sinänsä ole isompaa ongelmaa. Syksyisin tulee aina ihan hullu kutina ihoon, eikä iltaisin meinaa saada unta, mutta onneksi se lopulta helpottaa.

Käsiä pitää talvisin rasvata paljon, koska muuten multa halkeaa sormenpäät ja kynsinauhat repeilee. Sitä meinaa tapahtua rasvaamisesta huolimatta. O’Keeffe’sin working hans käsivoide on loistoapu, ja saman merkin jalkavoide toimii myös mainiosti. Joskus käytössä on myös muita versioita, mutta ei ne toimi yhtä hyvin.

 

Lisäboostit

Tämä on se kategoria, jossa erityisesti tykkään testailla. Erilaiset seerumit, boosterit, öljyt sun muut ovat ihania hifistelytuotteita, joita käyttämällä tuntee antavansa iholle erityistä herkkua. Tässä kategoriassa tulee kokeiltua siis enemmän ja hankittua testikappaleita useammin, mutta yksi juttu on varma: tässä on se kaikista hauskin kategoria!

Juuri nyt käytössä on kolme tuotetta, jotka kaikki löytyy Saaren taialta: Jojoba ja teepuuöljy, hyaluronihappo ja hedelmä kasvoseerumi sekä peptidiboosteri, joka on ihan uusi tuttavuus. Käytän kasvoöljyä iltaisin ja seerumia aamuisin, ja boosteria olen nyt taputellut iholle melkein kummallakin kerralla. Seerumina on ollut muutaman kerran käytössä myös Smuutin watermelon dew serum, ja se toimii oikein mainiosti.

Oma iho kuivuu helposti ja se aiheuttaa ikävää kiristämisen tunnetta ja jopa hilseilyä tai ihon halkeilua, niin seerumit ja öljyt ovat etenkin talviaikaan todellinen pelastus. Näiden lisäksi käytän vielä reippaasti kasvovettä. Yleensä Saaren taikaa, mutta kasvoveden kohdalla jos jossain tuppaan säästämään ja esimerkiksi Smuuti skinin versio toimii vallan mainiosti tarvittaessa.

Koko paketilla paras tulos

Kaiken kaikkiaan olen oppinut hoitamaan ihoa varsin hyvin, ja yleensä ilman meikkiä onkin sen puoleen helppo lähteä liikkeelle melkein minne vaan. Seerumi ja kasvovesi sekä laadukas voide ovat ne vakiotuotteet, ja talvisin on hyvä lisätä sekaan rasvaisempaa voidetta sekä esimerkiksi juuri öljyä. Iho ei jää näistä rasvaiseksi, vaan kaikki imeytyy nopeasti – ihan kuin iho tosiaan joisi kaikki ravinteet hetkessä.

Peptidiboosteri ja seerumi vaativat paljon kosteutta toimiakseen kuten pitää, tai muuten ne vetävät kosteuden ihosta ja tekevät naamasta entistä rupuisemman näköisen. Eli siis reippaasti kasvovettä ja voidetta niiden kanssa, niin iho saa ravinteita sekä kosteutta kuten pitääkin.

Että siinä. Onko mukana ennestään tuttuja tuotteita tai jotain mitä innostuit kokeilemaan?

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit 

Miten nitistää näppylät?

Miten nitistää näppylät, jotka ilmestyvät kerta toisensa jälkeen ja vielä pahimpaan mahdolliseen aikaan? Minulla on nimittäin aina ollut ihan hyvä iho. Ei missään nimessä loistava, mutta pahoja kriisejäkään ei ole oikeastaan ollut joitakin yksittäisiä juurikin huonoon aikaan ilmestyneitä finnejä lukuun ottamatta. Suurin ongelmani on ollut ihon kuivuminen. Sikäli aloin olla vähän pulassa, kun näppyjä vain ilmestyi ja ilmestyi.

Vuosia sitten sain tosin poskiin helposti miliumeja eli luufinnejä.

 

Luufinni (lat. milium, monikko milia) tarkoittaa 1–2 mm:n läpimittaista helmenvalkeaa näppylää ihossa. Näppylä on pieni ontelo ihon pintaosassa, ja se sisältää sarveismassaa, keratiinia. Sellainen syntyy usein vajaasti kehittyneeseen talirauhaseen, joskus hikirauhasen tiehyen yläpäähän. Luufinnejä voi ilmaantua missä iässä hyvänsä. Yksittäisiä luufinnejä on noin joka toisella vastasyntyneellä.
Lähde: Terveyskirjasto.fi

 

Miliumit ovat monille tosiaan tuttuja vastasyntyneillä, mutta itse olin niiden kanssa vähän pulassa. Kyllähän ne sai säännöllisillä kosmetologikäynneillä poistettua hetkellisesti, mutta ei siinä kauaa kestänyt kun ensimmäiset alkoivat palata. Lisäksi opiskelijabudjetilla kosmetologi tuntui kovin tyyriiltä. Noihin aikoihin etsinkin epätoivoisena tietoa hyvistä ihonhoitotuotteista etenkin kasvoille, ja sitten törmäsin Raw Gaiaan. Luonnollisista, kuumentamattomista luonnon raaka-aineista valmistetut ihonhoitotuotteet, jotka myytiin kaiken lisäksi aivan ihanissa pakkauksissa. Rahaa erilaisiin kokeiluihin oli jo mennyt, joten miksipä en olisi kokeillut myös tätä uutta löytöä.

Alkuun tilasin muistaakseni kasvovettä, puhdistusainetta ja voidetta. Ei mennyt kauaa, kun miliumit olivat täysin tiessään. En ollut uskoa sitä, sillä rasvasin kasvojani vähemmän kuin koskaan ja voide tuntui todella kevyeltä, mutta se toimi. Tarvitsin siis vain oikeanlaisen voiteen. Sen jälkeen olenkin uskonut, että iho-ongelmia voi kuin voikin saada helpotettua löytämällä ne oikeanlaiset tuotteet.

Miten nitistää näppylät pohjaa omiin kokemuksiini, eikä varmasti auta kaikkia, sillä meillä on erilaiset tarpeet ja iho-ominaisuudet. Jos jotain olen oppinut, niin omalle ihotyypille sopivien tuotteiden löytäminen on kaiken aa ja oo! Olen kuitenkin kokeillut kaikkea mahdollista Dermalogican kalliista tuotteista ihan perus Nivean siniseen peltipurkkirasvaan, ja ilokseni voin todeta, ettei hyvä iho vaadi välttämättä kalliita hoitotuotteita, vaan tarpeellinen apu voi löytyä vaikka ihan omasta keittiöstä.

 

MillaiNen ihoNi on?

Aloitetaan kertomalla, että oma ihoni on pintakuiva, helposti patterilämmitykseen ja kylmään säähän reagoiva. Vartalon iho kutisee helposti etenkin syksyisin, ja en esimerkiksi voi kesäisinkään käydä aamu-uinnilla ilman järjetöntä kutinaa iholla. Saunan tai lenkin jälkeen kutina ei vaivaa, kun on ensin hikoillut alle, joten verenkiertoon ilmiö kaiketi liittyy. Ihoni rakastaa viileää, ja nukun mielelläni ikkuna auki jopa talvisin. Kasvoissa iho myös öljyyntyy helposti, mikä onkin kaiken kaikkiaan metka setti.

Keskityn näppyjen osalta nyt lähinnä kasvoihin, koska vartalovoiteen tärkein ominaisuus on minulla kuitenkin kuivuuden estäminen, jotta kutina ei vaivaa. Selässä näppyjä ei ole aiemmin edes ollut, mutta viime vuosien hormonaaliset mylläkät raskauden, imetyksen ja etenkin imetyksen lopettamisen myötä ovat tehneet tehtävänsä. Heti kun imetys alkoi vähenemään noin vuosi sitten, alkoi finnejä tupsahdella yläselkään ja kasvoihin, vaikka ruokatottumukset, hygienia ja elintavat pysyivät ennallaan. Ne ovat mielestäni tavallista syvemmällä, kipeämpiä ja perhana, sitkeämpiä kuin aiemmin olleet. Puristelu kannattaa siis unohtaa saman tien, koska siitä saa vain ihon rikki. Vaikka myönnettäköön, että aina en malta jättää niitä rauhaan…

Lopetin imetyksen tammikuussa, ja siitä on kohta vuosi. Mitenköhän kauan tätä vielä jatkuu?!

Kun finni tupsahtaa keskelle otsaa juuri ennen odotettuja juhlia, sen haluaa saada pois mahdollisimman nopeasti. Viimeisen vuoden aikana olen todella tullut testanneeksi yhtä sun toista, ja nyt jaan omat vinkkini miten nitistää näppylät, mistä toivottavasti on apua myös teille. Nämä ovat nimittäin ihan oikeasti toimineet!

Siispä,

 

miten nitistää näppylät?

 

1. Kylmäpuristettu (kookos)öljy

Raw Gaian voiteen salaisuus oli minun kohdallani kylmäpuristettu öljy, joka auttaa nimenomaan pintakuivaan ihoon. Se antaa ihon hengittää samalla kun kosteuttaa, minkä vuoksi se ei tuki ihorauhasia. Ruokavaliomuutosten myötä tutustuin lisäksi kookosöljyyn, jota käytetään myös monissa ihonhoitotuotteissa. Kasvovoiteena se tulee huomattavasti edullisemmaksi, sillä 400g purkki kestääikuisuuden ja maksaa alle 10€, vaikka hankkisi kalliimman version. Kookosöljy on toiminut kohdallani todella hyvin, ja säästän siinä huomattavasti rahaa. Mutta Raw Gaiaa voin myös lämpimästi edelleen suositella, jos kiinnostus herää.

Käytän kookosöljyä myös meikinpuhdistusaineena, ajoittain kotioloissa deodoranttina ja vartalovoiteena, joskin vartalolla öljyinen olo kestää turhan pitkään ollakseen miellyttävä. Mitä ihonhoitoon tulee, kookosöljy on kuitenkin minulla ihan ykkönen. Kun yksittäistä finniä on sitten innostunut puristelemaan, antibakteerinen kookosöljy myös auttaa ihoa paranemaan nopeasti. Uskon monien kylmäpuristettujen öljyjen ajavan saman asian, mutta kookosöljy on ollut viime vuosina oma valintani helpon saatavuuden vuoksi.

 

2. Tea tree oil.

Teepuuöljyä on käytetty vuosisatojen ajan hoitamaan iho-ongelmia. Sen lääkinnälliset käytöt kuitenkin menevät tätäkin pidemmälle.

Teepuuöljy on alunperin kotoisin Australiasta. Siellä sitä alettiin käyttämään Melalueca Alternifolia -nimise puun lehtien höyrytislaamisen ansiosta. Australian alkuperäisasukkaat käyttivät sitä hoitamaan useita oireita, iho-ongelmista hengitysvaikeuksiin, flunssiin ja allergioihin.

Nykyisin lääke- ja aromaterapiateollisuudet käyttävät teepuuöljyä säännöllisesti sen useiden hyötyjen takia: se tuoksuu hyvältä, sitä on helposti saatavilla ja se on melko edullista, ja se antaa mahtavia tuloksia yleisiin vaivoihin.

Lähde: Askelterveyteen.com

 

Teepuuöljyn löysin itse asiassa onnekkaan sattuman kautta. Teepuuöljyllä sanotaan olevan antiseptinen vaikutus ja poistavan iholta tehokkaasti epäpuhtauksia. Tämän voin allekirjoittaa täysin. Teepuuöljyn ansiosta ihoni kunto on merkittävästi parantunut. Ja se myös todella edullista tavaraa.

Käytän teepuuöljyä täsmähoitona pahimmille finneille tökkimällä laimentamatonta ainetta, no jos rehellisiä ollaan, suoraan sormenpäällä finnin päälle pari kolme kertaa päivässä. Parissa päivässä finnin ryökäle on kuivunut kasaan. Jos teette saman oikeaoppisesti, niin vanupuikollahan sitä näpertelyä tulisi tehdä. Isoille alueille en tätä laimentamattomana käyttäisi, enkä muutenkaan kuin poikkeustapauksissa (kun se iso finni ilmestyy juuri kriittiseen aikaan), sillä se kuivattaa voimakkaasti ihoa.

Käytän teepuuöljyä myös itse tehtynä kasvovetenä.. Lisään 1/2dl vettä 2-3 tippaa teepuuöljyä, ja pyyhin kasvot nesteeseen kostutetulla vanulapulla. Hemmetinmoinen apu myös mustapäihin. Käytän päälle kosteuttavaa kasvovettä.

Jos et ole teepuuöljyä aiemmin testannut, aloita varovasti ja vain pienellä alueella, jotta näet sopiiko se omalle ihollesi. Ja pidä öljy ehdottomasti pois lasten ja lemmikkien ulottuvilta – se on sisäisesti nautittuna myrkyllistä!

 

3. Hammastahna.

Ääh, ei nyt oma suosikki vinkkini, mutta onhan se klassikko. Ja aina silloin tällöin, piilossa muiden katseilta kun muita apuja ei ole saatavilla, olen käyttänyt tätä perinteistä kikkaa. Teepuuöljyn jälkeen vaikutus on aika onneton, mutta kyllä sekin ainoana vaihtoehtona finniä kuivattaa. Tämä on näitä olen juuri mökillä keskellä ei mitään, joten miksipä en kokeilisi – vinkkejä.

 

4. Ruokavalio. 

Tylsä, mutta totta. Syömälläsi ruualla on hurja vaikutus ihon kuntoon. En tarkoita, että hormonaalisen aknen voisi poistaa ruokavaliolla, enkä väitä että se ratkaisisi muitakaan isompia iho-ongelmia. Kuten jo alussa toin esiin, kyseessä ovat omat kokemukseni ja niihin tulee suhtautua sellaisina. Mutta, sen sanottuani voin myös todeta, että suklaalla, leivonnaisilla ja pizzalla herkuttelun jälkeen ihoon tulee kummasti enemmän epäpuhtauksia kuin kasvispainotteisen raikkaan ravinnon päälle. Kyllä minä suklaata syön ihan joka viikko, ja usein paljon muutakin, mutta jos olisin vaikka menossa viikon päästä naimisiin ja haluaisin välttää jättimäisen finnin keskellä otsaa, miettisin kyllä edellisen viikon mitä suuhuni laittaisin.

 

5. Vähemmän on enemmän.

Kyllä, viimeisenä vinkkinä sanon että maltti on valttia. Yksinkertaisesti tee vähemmän. Iho väsyy, jos sitä jatkuvasti kuorii, puunaa, hinkkaa ja pesee. Kasvojen iho on ohut ja herkkä, eikä sitä tarvitse edes pestä aina vedellä. Itse pesen, koska aamuisin haluan sen vesihuuhtelun tuoman herätyksen. Mutta pakko ei olisi.

Älä käytä liian rajuja puhdistusaineita, jotka rikkovat ihon omaa kosteustasapainoa. Jos meikkaat päivittäin, poista meikit lempeästi. Kuori korkeintaan kerran viikossa, valitse omalle iholle sopiva voide ja ajattele ihoa yhtä pehmoisena ja arvokkaana kuin se perinteinen vertaus vauvan pylly. Älä tee omille kasvoillesi sen rajumpia pesuja kuin tekisit sille pienen vauvan silkkisille peffalle. Helli pehmoisilla puhdistuksilla, täyteläisillä naamioilla ja ravitsevilla voiteilla. Mutta jos et ole naamioista nauttiva tyyppi, anna niiden olla. Pese naama kun käyt suihkussa ja ajattele voiteen levittäminen kasvojen ihon ruokkimisena.

Omasta puolestani voin sanoa, että olen super laiska meikkaamaan, en ikinä jaksa/muista mitään naamioita vaikka niistä pidänkin, en raaski laittaa rahaa ihonhoitotuotteisiin tai kosmetologiin ja en todellakaan aio elää ilman suklaata. Kaikenlaista kokeilleena sanoisin, että apua iholle saa myös aika vähällä ja edullisesti.

 

Oletko itse tukeutunut samoihin vippaskonsteihin?
Onko teillä jakaa omia kokemuksia?

 

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit