Terveelliset pipariraakapallot suklaakuorrutteella
Pipariraakapallot sopivat keskelle joulusesonkia kuin nakutettu! Ne ovat suklaisia, piparisia, ihania herkkupaloja, joita kelpaa napsia suuhun glögimukillisen ohessa. Pipariraakapallot toimivat myös helppona viemisenä kyläillessä ja tarjottavana yllätysvieraille. Pipariraakapallot voi pakastaa valmistuksen jälkeen, joten halutessaan niitä voi jemmata tarpeeksi koko joulukauden ajalle.
Kaikkihan tietävät, ettei ole parempaa raakaa taikinaa kuin piparitaikina. Voi että, tehköön mahan miten kipeäksi tahansa, se vaan on niin hyvää!
Piparit ovat siitä ihana herkku, että niiden maukkaus piilee suurelta osin nimenomaan siinä piparimausteessa. Olen itse ripotellut piparimaustetta muun muassa kahvin, teepohjaisen laten ja raakasuklaan sekaan jo useamman viikon, ja nautiskellut antaumuksella tuosta ihanasta jouluisesta mausta. Pipariraakapallot siis vain odottivat hetkeään leipomusten joukossa.
Pipariraakapallot valmistuvat hyvin vähäisillä, yksinkertaisilla aineksilla, jotka löydät parhaassa tapauksessa siitä pienestä kulmakaupasta. Raa’alta piparitaikinalta maistuva sisus valmistuu kikherneistä, joten nyt puhutaan todellakin terveellisestä herkusta. Suklaakuorrute palleroiden päällä ei ole pakollinen, mutta antaa toki palleroille mukavaa lisämakua ja tekee niistä tryffelimäisiä herkkuja.
Valmistin osan massasta myös fudgen muotoon sekoittamalla sulaa suklaamassaa kikhernemassaan, ja lopputulos olikin varsin toimiva. Jos et siis jaksa pyöritellä erillisiä palloja, älä silti missään nimessä jätä kokeilematta, vaan valmista helppoa ja nopeaa piparifudgea.
Raakasuklaamassan tilalla voit käyttää kaupan valmista raakasuklaata tai ihan tummaa suklaata, mutta kannattaa valita kaakaopitoisuudeltaan mahdollisimman tumma vaihtoehto. Vaikka kikhernemassa ei ole kovin makeaa, se toimii paremmin juuri erittäin tumman suklaan kanssa.
Nämä piparipallerot eivät tee mahaa kipeäksi, ja ovat loistava, ravinteikas, terveellinen herkku tai välipala. Jos olet samanlainen taikinan kaapija kuin minä, kokeile näitä, ja saat mutustella raakaa taikinaa ihan huoletta.
PIPARIRAAKAPALLOT
1/2 tl piparkakkumaustetta
~2–3 dl (raaka)suklaamassaa kuorruttamiseen
Valuta ja huuhdo kikherneet. Sulata kookosöljy vesihauteessa.
Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi tehosekoittimella. Kaavi massa erilliseen kulhoon ja anna sen jähmettyä pakastimessa vajaa puolisen tuntia tai jääkaapissa noin tunnin ajan, kunnes se on tarpeeksi jähmettynyttä käsiteltäväksi.
Sulata raakasuklaamassa vesihauteessa, tai jos käytät ihan perus tummaa suklaata, mikrokin käy. Ota kikhernemassa pois kylmästä, öljyä kädet kookosöljyllä ja pyörittele massasta sopivan kokoisia palleroita. Laita pallerot vielä hetkeksi kylmään, niin suklaa jähmettyy niiden päälle paremmin.
Dippaa pallerot sulaan suklaaseen yksi kerrallaan ja nosta ne leivinpaperilla päällystetyn alustan tai esimerkiksi silikonisen vuoan päälle. Tärkeää on huomioida, että saat valmiit pallerot alustasta helposti irti.
Kikhernemassa saattaa hieman liueta suklaaseokseen, joten jossain vaiheessa suklaamassa voi hivenen paksuuntua. Sitä voi tarvittaessa sulattaa lisää kesken kuorruttamisen.
Kun kaikki piparipallot on kuorrutettu, nosta ne jääkaappiin jähmettymään. Halutessasi voit koristella pallot vielä muilla lisukkeilla – itse ripottelin päälle kaakaonibsejä, mutta myös erilaiset strösselit olisi joulunaikaan aika hauskoja.
Pallot ovat valmiita, kun suklaa on täysin kovettunut. Säilytä valmiit pallerot jääkaapissa tai pakastimessa. Itse suosin pakastinta, jolloin ne säilyvät pitkään ja ovat ihanan kohmeisia haukatessa, kuin raakaa piparitaikinaa.
Piparkakkufudge toimii tosiaan myös yhtenä helppona vaihtoehtona ja valmistuu ihan samoilla aineksilla. Fudgea valmistaessasi kaavi sekoitettu kikhernemassa leivinpaperilla vuorattuun tai silikoniseen vuokaan, ja lisää sekaan sulaa suklaata lusikallinen kerrallaan. Varo sekoittamasta liikaa, jotta suklaa ei sekoitu joka puolelle vaan jää fudgen sekaan suklaisina raitoina.
Anna fudgen jähmettyä jääkaapissa parin tunnin ajan, kunnes se irtoaa helposti vuoasta. Leikkaa fudge valmiiksi paloiksi ja säilytä jääkaapissa tai pakastimessa.
Piparkakkumauste on minulle iso osa joulutunnelmaa, ihan kuten suklaa, glögi ja jouluvalotkin. Kun näitä herkkupalleroita jemmaa jääkaappiin, joulutunnelmaan pääsee kiinni hetkessä.

Dammenberg – suklaata kaikille herkkusuille ja arvonta
Kaupallinen yhteistyö: Dammenberg
*Tuotenäyte saatu Dammenbergilta
Dammenberg on todellinen luottomerkki, kun etsii erityisruokavalioihin sopivia suklaita. Tämä suomalainen suklaatehdas haluaa tehdä suklaata kaikille niille, jotka eivät muuten voisi siitä nauttia. Siksi Dammenbergin kaikki suklaat ovat 100 % pähkinättömiä, gluteenittomia, kananmunattomia ja GMO-vapaita. Aika mainiota, eikö? Lisäksi valikoimasta löytyy myös soijattomia, maidottomia ja täysin vegaanisia vaihtoehtoja – täydellistä meidän perheelle.

Suklaakonvehdit kuuluvat jouluun, mutta maidottomia versioita ei kaupoista juuri löydy. Se tuntuu edelleen uskomattomalta, sillä tällaiselle herkulle olisi selvästi kysyntää. Onneksi on Dammenberg, jonka tuotteita saa monista ruokakaupoista ja helposti myös omasta verkkokaupasta. Jouluksi löydät heidän valikoimastaan suklaat joka makuun – upeista suklaapukeista suloisiin konvehteihin ja Muumi-aiheisiin naposteltaviin. Saatavilla on myös ihastuttava Muumi-suklaakalenteri.

Dammenbergin vegaaninen suklaarasia
Sain Dammenbergilta maisteltavaksi käsityönä tehdyn konvehtirasian, ja täytyy sanoa: tällaiselle suklaahullulle se on yhtä juhlaa. Konvehdit ovat paitsi kauniita ja koristeellisia, myös täysin pähkinättömiä, gluteenittomia, kananmunattomia, vegaanisia, maidottomia, laktoosittomia, soijattomia, vanilijattomia ja GMO-vapaita. Ton-ton-listasta huolimatta ne ovat kaikkea muuta kuin mauttomia – näin hyviä konvehteja saa harvoin!


Rasiasta löytyy neljä makua: toffee, minttu, vadelma ja suolakaramelli. Ainesosaluettelo on ihanan yksinkertainen: kaakaovoi, sokeri, riisijauho, kaakaomassa, sheaöljy, luonnolliset aromit, vadelma, suolamaissi ja kasvipohjaiset värit (spirulina ja omena). Turhia e-koodeja tai lisäaineita ei ole – nämä ovat aidosti laadukkaita herkkuja, joilla kelpaa herkutella rauhassa joulun aikaan. Dammenberg luottaakin käsityöhön ja laadukkaisiin raaka-aineisiin kaikissa tuotteissaan.

Meillä etenkin lapsi on kaivannut suklaakonvehteja, koska niitä ei aiemmin ole löytynyt sopivina. Nyt kun rasiasta saa valita yhden herkun kerrallaan ja nauttia sen hartaasti, jokaisesta palasta tulee pieni juhlahetki joulun tuloa odotellessa.

Sitten vielä….
💛 Arvonta:

Ilokseni saan arpoa kahdelle lukijalle
Dammenbergin vegaanisen suklaarasian.
Osallistu kommentoimalla alle, mitä makua odotat eniten –
ja muista jättää sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden.
Arvonta on avoinna 30.11. päivän loppuun asti.
Onnea matkaan!
Dammenbergin vegaaninen ja maidoton suklaavalikoima on laaja – ja se kannattaa ehdottomasti kurkata nyt, kun teet joulun suklaaostoksia. Verkkokaupasta tilaaminen on helppoa, ja kivijalkakaupoistakin tuotteita löytyy mukavasti.



0