Mitä ekaluokkalainen toivoo joululahjaksi?
Joulukuu on meillä aikamoinen kuukausi. Kun muutaman viikon sisään vietetään sekä synttäreitä että joulua, lahjojen määrä kerralla tuntuu aika hullulta. Sen takia ennen näitä juhlia lapsen tavaroita käydäänkin isolla kädellä läpi, ja kerätään Konttiin lahjoitettavaksi. Joululahjatoiveita tuntuu vuosi vuodelta inspiroivan enemmän Suuri lelukuvasto, ja vaikka sanoin että se ei ole mikään joulupukin oma tuotekatalogi ja että niitä lahjatoiveita saa ideoida ihan itse, niin tämän vuoden lahjatoiveet on kerätty oikeastaan täysin lelukuvaston sivuilta. Ekaluokkalainen toivoo joululahjaksi pääasiassa vielä leluja – mutta onneksi itse osaa keksiä siihen oheen vähän muutakin.

Lapsen joululahjatoiveet tänä vuonna
Ykköstoive on ollut How to train your dragon -elokuvasta (?) tuttu lohikäärmehahmo. Lelu on käsittääkseni osin pehmeä, ja näin vanhemman näkökulmasta siitä lähtee kuulemma yli 75 erilaista ääntä. Että tervetuloa vaan meille.

Barbiet on alkanut korostua toiveena viime vuosina, mutta jännää kyllä hän ei tyypillisesti ikinä valitse barbieta jos lelukaupasta jotain saa (vaan pehmoleluja). Nyt kuitenkin lahjalistalle päätyi barbiet, ja erityisesti sellaiset upeissa mekoissa olevat oikein juhlabarbiet.
Viime vuonna naperolta meni aivan ohi nämä isoksi hitiksi nousseet spraymaalattavat AirBrush-pehmolelut, ja hyvä niin. Mutta päätyihän ne listalle sitten tänä vuonna. En tiedä tuleeko sellaisen saamaan, minä en ainakaan ole hankkinut. Varmasti kiva lelu sen hetken kun sitä saa värjätä, mutta luulenpa että samalla juuri niitä mitkä jää johonkin laatikon perälle unohduksiin hyvin nopeasti. Vastaava oli joku SCRUFF-A-LUVS pehmolelu, mikä on kyllä kieltämättä ihan söpö.

Schleich-lelut on aina olleet mieluisia, ja meiltä löytyykin jo hevostalli ja useita eläimiä. Napero iski toivelistaan kuvan Farm world -seteistä, mutta sai synttärilahjaksi upean Schleich-puumajan, joka olikin ihan hitti. Joten voipi olla ettei tätä nyt enää tule.

Mitä olen hankkinut lahjaksi?
Viime vuonna napero taisi saada kaikki toiveensa, mutta toisaalta niitä oli kolme. Nyt listalla oli jo enemmän, ja kaikki eivät nyt tule toteutumaan. Eiköhän se eniten toivottu ääntelevä lohikäärme sieltä paketista kuitenkin löydy, ja luotan siihen, ettei kaikkia muita edes muista niiden pakettien keskellä. Itse olen hankkinut hänelle taiteilijasalkun, missä on yksisarvisen kuvalla koristellussa salkussa iso valikoima tusseja, puuvärejä, maaleja ja vesivärejä. Sitten hän saa DIY slimesetin, minkä hankkiminen yllättää itsenikin. Olin tosi lima-vastainen, kunnes huomasin että sehän on vähän kuin muovailuvahalla leikkisi. Tässä setissä pääsee itse tekemään taikajuomia, joten varmasti tulee olemaan mieluisa.

Lisäksi hankin lasten digikameran, pantteripehmolelun, uuden pyjaman ja sellaisen printtiviltin, missä on hänen omia kuviaan eri vuosilta. Ja tietenkin joulun ehdoton must-lahja, eli kirja. Itse asiassa tänä vuonna kirjoja taisi tulla jopa neljä.
Että kun päälle pistetään vielä muun perheen antamat lahjat, tuleekin varmaan aikamoinen kasa paketteja. Eiköhän siinä riemu repeä. Kaiken tämän keskellä pidin huolta, että kävimme myös nappaamassa Triplassa olevasta Hope-keräyksen kuusesta kaksi toivetta ja hankimme lahjat kahdelle lapselle. Tämä keräys onkin oiva tapa lapselle näyttää miten voi tehdä hyvää. Ei mikään mobilepaylla siirretty summa välittyisi samalla tavalla, kuin että hän voi kuvitella sen oman ikäisensä lapsen ja toiveen, jonka pääsee täyttämään.

Mitä teillä on toivottu tänä jouluna? Mitkä on sellaisia ehdottomia hittilahjoja?
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Joulun paras herkkuvinkki: suussa sulava joulusuklaalevy
Tämä idea tuli niin monta kertaa vastaan ympäri somea, että pakkohan se oli testata. Ja on muuten ihanaa! Joulusuklaalevy on söpö kuin mikä, sen saa maustaa just niinkuin haluaa, ja siitä saa oman jouluherkun lisäksi aivan ihanan pikkulahjan lähimmäisille. Etenkin kun pakkaa kauniisti.
Me tehtiin tämä kokeilu lapsen kanssa piparien leivonnan ohessa. Saman voi toteuttaa myös raakasuklaalla, jolloin suklaa sulatetaan vesihauteessa. Ja täytteeksi sopii tosiaan mikä vaan. Meillä tuli nyt hyvin jouluisia ja piparminttuisia juttuja, ja maku on mieletön.
Jos vielä tekee mieli näpertää ennen joulua, tässä olisi hauska idea johon koko perhe pääsee osallistumaan.

Suklaat voi valita oma mielen mukaan. Ainut miinus tässä oli, ettei kyseinen vegaaninen valkosuklaa sulanut hyvin, ja sen joutui piilottamaan muun suklaan sekaan. Toisaalta se näkyi kivasti reunasta ja alapuolelta. Muuten joulusuklaalevy koostuu 80% ja 60% tummasta suklaasta. Kaikki maidotonta,osa vegaanista (nämä piparminttutangot ei – Lidlistä löytyi kyllä vegaanisiakin! Tai ainakaan niissä ei ollut E120 väriä vaan punajuurta.)
Joulusuklaalevy
Suklaalevyjä, pellin koosta riippuen noin 6-8kpl
– Tummaa suklaata
– Vaaleaa suklaata
– Valkosuklaata
Piparminttutankoja
Marianne-rakeita
Strösseleitä
Asettele kaikki suklaalevyt sikin sokin uunipellille leivinpaperin päälle. Laita pelti muutamaksi minuutiksi 200 asteiseen uuniin. Kun suklaa on kunnolla sulanut, poista pelti uunista. Kunnolla sulanut tarkoittaa siis pehmennyt – levyt eivät välttämättä hajoa tai menetä täysin muotoaan tässä vaiheessa.


Levitä suklaa veitsellä mahdollisimman tasaiseksi levyksi. Voit tehdä eri väreistä raitoja tai kuvioita, jos haluat.


Asettele suklaan päälle kaikenlaisia lisukkeita mitä haluat: karkkeja, keksinmuruja, pähkinöitä, kuivahedelmiä jne.
Laita pelti jääkaappiin tai esim. ulos viileään, kunnes suklaa on täysin jähmettynyt.

Riko levy eri kokoisiksi paloiksi ja nauti!



0