Puolivuotias koiranpentu — miten menee?
0Meidän karvapallo on sulautunut arkeen varsin mallikkaasti. Siinä, missä kesällä pentu oli jatkuvasti hampaineen kiinni housunlahkeessa ja lirautti pissat sisälle heti kun silmä vältti, nyt päivät pyörivät rennolla rytmillä. Puolivuotias koiranpentu on hauska, rakastava ja velmuileva perheenjäsen, ja tämän ajan jälkeen onkin mahdotonta ajatella ettei se olisi osa meidän elämää. Ja sama kuin lapsen kanssa, jestas että aika juoksee.
Jes, se on sisäsiisti!
Kyllä nyt uskaltaisin sanoa että sisäsiisteys on saavutettu. Lomien jälkeen kotona kaupungissa käytin koiraa alkuun ulkona parin tunnin välein, sitten aikaa saattoi vähitellen alkaa pidentämään. Nyt se pärjää hienosti työpäivien ajat, joskin sitten kotiin palatessa virtaa riittää ja illaksi on syytä varata enemmän aikaa ulkoiluun.
Jos on vapaapäivä tai teen kotona töitä, yritän käyttää sitä ulkona valoisaan aikaan, mutta työpäivinä ei ole meinannut viime aikoina ehtiä. Viikonloppuisin sitten senkin edestä. Tyypillisesti arkipäivänä käytän koiraa ulkona aamulla 7—8 aikaan, uudestaan töiden jälkeen 16—17 aikaan (joko pikaisesti ennen varsinaista lenkkiä tai sitten siinä kohtaa jo pitkällä lenkillä) ja vielä ennen nukkumaanmenoa 9—10 välillä.
Ruokahalu ennallaan
Tämä tyyppi se tykkää syödä. Sen lisäksi että se on useamman kerran onnistunut varastamaan iltapalaa lautaselta, ulkoa tuntuu löytyvän jatkuvasti jotain syötävää pupun papanoista kadulle heitettyyn pizzapalaan. Saa olla tarkkana.
Pentu syö pääasiassa raakaruokaa, mihin on helppoja vaihtoehtoja. Lähinnä käytän eläinkauppojen valmiita lihapullia, ja välillä annan osan meille ostetusta jauhelihasta tai vastaavaa. Kananmunia menee ja nappuloita tulee annettua lähinnä koulutusnameina tai virikkeenä. Ruoan ohessa saa jotain vihanneksia, kuten porkkanaa, kurkkua ja paprikaa pieninä paloina, sekä marjoja ja hedelmiä. Kaikki maistuu. Hampaat on vaihtuneet yläkulmureita lukuun ottamatta, mutta puruluut maistuu yhtä lailla.
Ulkoilu
Tämä tyyppi on energinen ja tarvitsee enemmän ulkoilua kuin odotin. Olemme liikkuneet alusta asti arjen menoissa, kuten viedessä lasta harrastuksiin, ja välillä on menty reilusti suosituksia enemmän. Väkisin ei ole ikinä tarvinnut perässä vetää (paitsi kun pysähtyy ihmettelemään vaikka muita koiria) ja enemmän opettelua on ollut oikealla puolella tietä pysymisessä. Alkuun en koirapuistoihin uskaltanut mennä ettei siellä satu mitään, mutta nykyään ne ovat ihan pelastus. Tyyppi rakastaa muiden koirien kanssa peuhaamista, ja kun samaan aikaan paikalle sattuu toinen leikeistä ja juoksemisesta innostunut yksilö, niin virtaa kuluu tehokkaasti.
Kun on oltu tarpeeksi ulkona, kotona on rauhallista. Jos taas ei, alkaa lapsen lelut, omat tossut ja kuivumassa olevat pyykit lennellä ympäriinsä.
Matkustaminen
Autoiluun oli alussa totuttelemista. Kesäksi ostettu kuljetuskassi oli aivan liian pieni, ja ostin syksyn alussa ihan ison laukun missä koira mahtuu seisomaan. Se vie myös takapenkistä puolet, joten syyslomalle koira matkusti mökille kontissa. Kesällä autossa meni helposti ulinaksi, mutta nyt se nukkuu matkat ihan tyytyväisenä.
Tehtiin myös eka pidempi junamatka ja mentiin kerralla Joensuuhun asti. Se meni erinomaisesti, ja karvapallosta onkin tullut mainio matkustuskaveri. Se sopeutuu hyvin eri paikkoihin — kunhan saa tarpeeksi purkaa energiaa ulkona. Jouluna se pääsee taas juoksentelemaan mökille ja jääkin sitten sinne hoitoon lomareissun ajaksi.
Ihanaa arkea koiran kanssa
Musta on ihanaa että meillä on taas koira. Tekee niin hyvää ulkoilla sen kanssa työpäivän päälle ja oon alkanut tykkäämään aamulenkeistä heti heräämisen jälkeen. Joskus ehdin käyttää vain vartin, ja joskus yli tunnin riippuen mihin aikaan herään.
Lapsi ja koira on löytäneet yhteisen sävelen kun pureminen alkoi helpottaa, ja he ovat ajoittain kuin majakka ja perävaunu. Kaikki lapsen tekemiset kiinnostaa ja kovin paikka koiralle on kun naperon huoneeseen ei pääse pöllimään leluja. Usein he köllöttelevät yhdessä lattialla ja hipsuttelevat toisiaan — toinen nuolee naamaa ja syö hiuksia kun toinen rapsuttelee.
Nyt odottelen kovasti että tulisi vihdoin pakkasta ja lunta, niin saisi ulkoiluun vähän valoa ja ei aina olisi kaikki rapaisena kotiin tullessa. Mutta onpa tullut pentu tottuneeksi myös suihkussa käymiseen.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Musikaaliparodia Titanique Aleksanterin teatterissa
Menin katsomaan Titaniquea tietämättä, mitä odottaa. Pieni osa minusta jopa pelkäsi, että tämä parodia teurastaisi sen ihanan, ikonisen elokuvan, jonka olen nähnyt lukemattomia kertoja. Esityksen alussa istuin hieman varautuneena ja mietin, mitäköhän tästä tulee, mutta pian sain huomata nauravani vedet silmissä.
Lue lisää Titaniquesta täältä.
Kuva: Nils Krogell / Titanique
Hulvaton musikaaliparodia
Titanique perustuu James Cameronin elokuvan tarinaan, mutta se kääntää sen päälaelleen railakkaasti ja ehdottomasti iso pilke silmäkulmassa. Musikaali yhdistää Titanic-elokuvan melodramaattisen rakkaustarinan ja Céline Dionin ikoniseksi muodostuneet balladit, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night. Laulut kuullaan sekä suomeksi että englanniksi, ja ne toimivat sekä parodian että kunnianosoituksen tasolla. Aleksanterin teatterin lavalla nähty teos on siis yhtä aikaa satiiri ja rakkaudentunnustus – täynnä suuria eleitä, liioiteltuja tunteita ja syvänmeren kimallusta.
Kuva: Nils Krogell / Titanique
Näyttämöllä loistaa seitsemän näyttelijän kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Tuomas Korkia-Aho, Sanni Lehto, Ushma Olava ja Maija Siljander. Jon-Jon Geitel on hurmaava Jack – silmää vinkkaava ja kissoja piirtelevä taiteilijasielu, jonka charmissa on sopivasti itseironiaa. Ushma Olavan Rose on puolestaan hienosti tasapainossa: viaton mutta vähitellen himoihinsa heräävä nuori nainen, jota seuraa sekä huvittuneena että liikuttuneena. Ruthin esittäjä on yksi illan hulvattomimpia hahmoja – ilmeikäs, rytmitajuinen ja täysin pitelemätön komedian mestari Lauri Ketonen, joka varastaa jokaisen kohtauksen ihan vain astumalla lavalle.
Kuva: Nils Krogell / Titanique
Celine Dionin roolissa Sanni Lehto on musikaalin kenties räävittömin hahmo: energinen, itseään joka paikkaan tunkeva diiva ja parodinen supertähti, joka johdattaa yleisön läpi tarinan ja kertoo, mitä tuona kuuluisana yönä todella tapahtui. Ironisesti hän myös tuo esiin taustalaulajan, joka tuo Celine Dionin musiikin esiin hänen itsensä lipsyncatessa minkä ehtii. Ja musiikissa itsessään ei mitään naurettavaa olekaan: se on ylvästä ja upeaa.
Upea työryhmä
Näyttelijät toimivat saumattomasti yhteen, ja lavalta välittyy tekemisen ilo. Musiikki ja huumori kulkevat käsi kädessä, eikä kumpikaan vie tilaa toiselta. Lavastus ja puvustus tukevat esityksen yltäkylläisyyttä, ja tekninen toteutus tekee kokonaisuudesta näyttävän ja rytmikkään.
Kuva: Nils Krogell / Titanique
Titanique onnistuu tekemään mahdottomalta tuntuvan tempun: se nauraa yhdelle maailman tunnetuimmista elokuvista, mutta ei koskaan naura sille ilkeästi. Huumori on terävää, ajoittain absurdia ja usein myös yllättävän hellää. Jos kaipaa iltaa, jossa voi sekä nauraa ääneen posket kipeinä että fiilistellä musiikkiteatteria, tämä esitys on täydellinen valinta.
Titanique ei todellakaan upota alkuperäisen elokuvan lumoa – se nostaa sen uudelleen pintaan, nyt glitterillä ja naurulla koristeltuna. Kannattaa mennä katsomaan, on vaikka loistavaa ohjelmaa pikkujoulukauteen! Hanki liput ja kurkkaa ajat täältä.
Kuva: Nils Krogell / Titanique