Suomenlinna on aina ihana kesäretkikohde, ja Suomenlinnan kesäteatteri upea miljöö teatteri-illalle. Harmillisen vähän siellä on päässyt käymään, koska ollaan kesä pääosin aina mökillä. Mutta tänä vuonna vielä arkeen paluun ohessa odottikin kesäteatteri ja retki saareen, kun käytiin lapsen kanssa katsomassa Ryhmäteatterin Pinokkio Suomenlinnan kesäteatterissa.

Vauhdikas ja kekseliäs seikkailu merituulen keskellä

Juha Kukkosen dystooppinen sovitus Carlo Collodin klassikosta vie Pinokkion keskelle maailmaa, jossa sähköaidat erottavat rikkaat köyhistä ja suuryritykset tallovat alleen inhimillisyyden. Se kuulostaa synkältä, mutta lavalla tarina sykkii energiaa, huumoria ja mielikuvitusta. Näytelmä on pyritty toteuttamaan kerroksellisena, jotta se tarjoaa havaintoja niin lapsille kuin aikuisille. Sai muutama heitto ja kohtaus itsenikin hymähtämään.

Kuva: Ryhmäteatteri

Nimiroolissa näyttelijä Mikko Kauppila tekee loistavaa työtä. Pinokkion ääni, eleet, nukkemaiset liikkeet tekevät hahmosta samanaikaisesti todellisen ja satumaisen. Pinokkio on suoraviivaisen naiivi, kuin tyhjänä tauluna aloittava nukke, joka täyttyy eri väreillä ja ominaisuuksilla kokemustensa myötä — kuten meistä jokainen. Lapsi ei ollut uskoa kun sanoin, että sama tyyppi vetää myös Joonatanin roolia kaupunginteatterin Veljeni Leijonamielessä — kuulemma näyttää ja kuulostaa niin erilaiselta.

Lavastus on pelkistetty, mutta käytössä monipuolinen ja oivaltava – samoista elementeistä syntyy hetkessä uusia maailmoja. Kettu ja Kissa tuovat lavalle hauskan vaaran tunnun, ja Satu Sirkka toimii lämpimänä omantunnon äänenä seuratessaan Pinokkiota puunuken kasvutarinassa.

Kuva: Ryhmäteatteri

Vauhdikas ja kekseliäs seikkailu merituulen keskellä

Esitys onnistuu yhdistämään vauhdin, visuaalisen kekseliäisyyden ja tunteikkaat hetket niin, että lapset viihtyvät ja aikuiset löytävät rivien välistä myös ajateltavaa. Ja kun siihen lisää merimatkan ja Suomenlinnan ainutlaatuisen miljöön, syntyy kesäilta, joka jää mieleen.

Kuva: Ryhmäteatteri

Väliajalla katseltiin ihania vanhoja kivimuureja ja merimaisemaa, ja syötiin

Ryhmäteatterin Pinokkio pyörii Suomenlinnassa vielä elokuun loppuun — menkää katsomaan ja viettämään viihdyttävää kesäiltaa aina upeassa saaristossa!

Lippuja löytyy täältä.

Kuva: Ryhmäteatteri

No niin, meidän koirulin elämässä on nyt menneet pasmat ihan sekaisin. Maaseudulla peltojen keskellä syntynyt ja elämänsä alkuun saanut karvapallo muutti meille Helsinkiin, ja oli hyvin järkyttynyt kaikesta mitä ulkona tapahtui. Noh, siinä oltiin reilu viikko, ja sitten vietettiin seuraavat 7 viikkoa kahdella eri mökillä. Mökeillä, missä koira juoksi vapaana aamusta iltaan eikä juuri sisällä käynyt kuin nukkumassa – ainakaan sen jälkeen, kun helteet alkoivat. Maalaiskoira muutti kaupunkiin ja aloitti opettelun tähän arkeen ihan alusta.

Meidän koira on nyt vajaat 4 kk ja ollut erinomaisen rohkea ja reipas yksilö. Riivattu suuren osan ajasta, mahdoton puremaan ja varastelemaan kenkiä. Hyvin pentumaista menoa siis, mutta hyvin ääripäästä kun vertaa ainakin pentuihin joita mulla on aiemmin ollut. Edellisen en muista koskaan pentuna edes purreen, eikä se todellakaan tuhonnut mitään tavaroita. Tämä tyyppi sen sijaan söisi kaiken mitä onnistuu tassuihinsa saamaan. Ja muutenkin, jestas se syö. Toisaalta tällainen herkkupeppu on helposti motivoitavissa ruoalla, mikä on hienoa, mutta toisaalta saa myös olla tarkkana mitä se onnistuu nappaamaan. Elävänä esimerkkinä muun muassa kesälomilla syöty korvatulppa. Marjat se on napsinut suoraan puskista, ja ruoat lähtee kyllä hetkessä lautaselta jos ne unohtaa liian matalalle vahtimatta. Mutta on se vaan ihana ja söpö ja valloittava!

tämä koira on yhtä rakkautta ja suloisuutta

Se rakastaa ihmisiä, vaikka nyt kaupungissa ihmisiä vilisee niin mahdottoman paljon kerralla että se on alkanut vieraita jännittää. Se on täynnä sitä hassua pentumaista leikkiä ja makoilee kaikissa mahdollisissa asennoissa. Sisäsiisti se ei missään nimessä vielä ole, mutta kun kotona on nyt oltu viisi päivää, päiväsaikaan sisälle on tulleet vain yhdet pissat heti ekana päivänä, ja sen jälkeen ei mitään – paitsi öisin. Mökillä oli toisinpäin, mutta nyt on nukkumispaikkakin uusi, joten totutteluun menee hetki. Hurjan hienosti tämä on silti sujunut, paljon paremmin kuin osasin odottaa. Nimimerkillä edellinen koira taisi pissiä sisälle vielä kaksivuotiaana…

Mökillä pihalla riekkunut ja valtoimenaan riehunut koira kasvoi ja rohkaistui päivä päivältä. Se tutki paikkoja koko ajan isommalla alueella, ja käärmeiden takia sai välillä huolehtia missä puskissa se pyörii. Kaupungissa ensimmäisinä päivinä sitä tuttua pentua ei näkynyt. Ääniä, ihmisiä, koiria, liikennettä ja vaan kaikkea oli niin liikaa kerralla, että kaupunki pelotti. Pentu meni häntä koipien välissä ja säntäili peloissaan. Mutta jo nyt muutamissa päivissä tilanne on aivan eri. Ulkona tulee jo leikkiä, riehumista, innokasta tutkimista. Siinä se rohkeus näkyy, kun näin nopeasti sopeutuu. Illan viimeinen ulkoilu on ollut vielä vähän hurja, kun alkaa pimenemään ja vieraita ihmisiä on liikkeellä.

Tämä koira on ollut aikamoinen, ja nyt se on tosiaan osa meidän arkea. Lapsi aloitti koulun ja muutenkin työt on taas käynnissä, pian toimistolla käynnit ja ylipäätään arki kohti menevää syksyä. Tuntuu, että tämä koira tekee tästä arjesta parempaa. Työlästä, sitovaa, ajoittain tosi rasittavaa – mutta parempaa. On se ollut aika mainio tapaus.

Muokkaa