Paras perunasalaatti (G, V)
Perunasalaatti on ollut mielestäni ihan hyvää, mutta en ole erityisemmin osannut kaivata sitä. Kunnes tein ensimmäistä kertaa tätä parasta perunasalaattia, joka on hurmannut myös muut ei niin perunasalaatista pitävät – ja etenkin ne jotka siitä tykkäävät muutenkin! Tässä juju on freesi ote yhdistettynä siihen ihanaan kermaisuuteen, joka on perunasalaatille ominaista. Lisäämällä perunasalaattiin vähän vihreää saa todella maistuvan lopputuloksen, joka on täyteläistä ja tuhtia lisuketta, mutta samalla tarpeeksi raikasta jättääkseen mukavan olon myös syömisen päälle. Paras perunasalaatti on täydellinen lisuke monille ruuille, ja lyömätön lisä buffetpöytään! Täydellistä juuri esimerkiksi pian koittavaan vappuun.
Perunasalaatti on tunnetusti vappuruokaa, ja vapuksi minäkin tätä joka vuosi tulen tehneeksi. Perunasalaatin hienous on kuitenkin siinä, että se sopii lisukkeeksi melkeinpä mihin vain – tai ihan vaan kesäisen grilliruuan rinnalle. On myös mainio lisä mihin tahansa kesäpöytään ja juhlaan.
Perunasalaatin voi valmistaa jo edellisenä päivänä tai muuten vain aiemmin ruokapreppauksen helpottamiseksi, mutta sekoita kastike muihin aineksiin vasta lähempänä tarjoilua.
Perunasalaatin voi valmistaa kevyempänä versiona käyttämällä creme fraichen tilalla maustamatonta soijajogurttia, esimerkiksi Rainbown. Maku on yhtä lailla hurmaava ja usein se kevyempi versio sopii lisukkeisiin paremmin.
PARAS PERUNASALAATTI
Tarvittaessa pese perunat. Keitä perunat kuorineen kypsäksi, ja anna niiden jäähtyä. Jäähtymisen jälkeen pilko perunat palasiksi ja laita palaset isoon kulhoon.
Pilko kevätsipuli pieneksi silpuksi ja revi lehtikaalin lehdet silpuksi. Voit käyttää kokonaisia oliiveja tai viipaloituja makusi mukaan. Sekoita sipuli, lehtikaali ja oliivit perunoiden sekaan.
Sekoita toisessa kulhossa sour creme, dijonsinappi ja mausteet. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa, mikäli tarjoiluun on vielä aikaa, tai muussa tapauksessa sekoita kastike muiden ainesten sekaan.
Sekoittele salaattia huolella, jotta kastike leviää joka puolelle salaattiaineksia.
Tarjoile perunasalaatti esimerkiksi grilliruuan ohessa tai iltapalalisukkeena. Valmis salaatti säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään, joten siitä saa tarvittaessa vielä lisukkeen seuraavan päivän aamupalalle tai rääppiäisiin.
Paras perunasalaatti on helppo suosikkilisuke, jota tulee valmistettua usein. Perunasalaatti on ennen kaikkea kesäruokaa, ja tämä herkku maistuukin kaiken kesäruuan kaverina! Kannattaa kokeilla, tästä ovat tykänneet ihan kaikki.
Gluteenittomat churrot olikin aika tosi hyviä
Vielä ehtii vapuksi! Tänä vuonna tein vappua varten kahdenlaisia herkkuja munkkitaikinasta – perinteisiä gluteenittomia hillomunkkeja (tällä ohjeella) sekä lisäksi ensimmäistä kertaa gluteenittomat churrot, joita dippailtiin jo eilen suklaa- ja kinuskikastikkeeseen, sekä hilloon ja kermavaahtoon. Ai että, makeaa oli mutta myös ihan super hyvää! Koska herkkuja on monenlaisia, tein taikinat vähän pienempinä. Jos kaipaat isompia määriä, tuplaa taikinan määrä.

Churrot ovat erityisen hauska herkku juuri dippaamisen takia – makuja saa vaihdeltua ja munkkitikkujen syöminen on samalla hyvää seurusteluruokaa. Toimii myös super hyvin vappupiknikillä, sillä dipit on helppo pakata erikseen eikä kuljetuksessa mössääntyvästä hillosta tarvitse huolehtia.

Ja niin, nämä churrot ovat myös maidottomia ja vegaanisia.
Löysin ohjeen Iina Bitesin blogista, ja alkuperäinen ohje löytyy täältä. Muokkasin sitä tosiaan vain pienemmäksi. Ohjeessa ei ole jauhoja määritelty sen tarkemmin kuin vinkkaamalla Viljatuotteesta, ja niihin jauhoihin luotan suuresti itsekin. Käytin valmista pullajauhoseosta, jolla syntyvät pullien lisäksi myös parhaat gluteenittomat munkit.

Gluteenittomat churrot
n. 20kpl
2,5 dl Virtasalmen viljatuotteen pullajauhoseosta (tai muuta vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta)
2,5 dl vettä
50g leivontamargariinia
1 tl sokeria
1/4 tl suolaa
Paistamiseen rypsiöljyä riittävästi, että taikinapalat saa uppoamaan nesteeseen.
Riippuu kattilan koosta, mutta vähintään 5 dl.
Kiehauta kattilassa vesi, sokeri, suola ja margariini. Ota kattila pois liedeltä. Kaada seos kulhoon ja lisää jauhot. Sekoita taikina huolella tasaiseksi. Taikinan kuuluu olla paksua – jopa yllättävän paksua. Sen tulee kuitenkin olla yhtenäistä ja sileää. Käytä käsiä apuna, jos sekoitus ei muuten onnistu.
Anna taikinan jäähtyä huoneenlämmössä noin 10 minuuttia. Laita pursotinpussiin iso tähtimäinen tylla ja lusikoi taikina pursottimeen. Jäähdytä taikinaa vielä jääkaapissa 10 minuuttia. Tee sillä välin sokerikaneliseos kulhoon tai lautaselle, jossa pyörittely onnistuu hyvin.

Kaada rypsiöljy kattilaan ja kuumenna se. Itse en mittaillut mitään lämpötiloja, mutta alkuperäinen ohje sanoi että 180 asteiseksi. Minä testasin pari kertaa pienellä taikinapalalla, että nouseeko se jo öljyn pintaan kuplimaan. Pidä kattilan tai pannun kansi hellan lähellä, jotta voit tarvittaessa käyttää sitä, jos öljy syttyy palamaan.
Pursota taikinaa kattilaan noin 10 cm pituisina pätkinä. Tunnustan, että itse mokasin tässä kun pursotinpusseja ei enää ollutkaan ja pakastuspussi ei toiminut sitten ollenkaan. Joten pyörittelin pötköt käsin. Sujuihan se niinkin, vaikka lopputulos oli vähemmän nätti.
Leikkaa taikina paloiksi puhtailla saksilla, jos pursotat taikinaa pidempinä pätkinä.
Kypsennä churroja noin 3-4 minuuttia, tai kunnes ne alkavat vähän ruskettua. Omat meinasivat jäädä kattilan pohjaan kiinni ja hajosivat, jos yritin poistaa ne liian aikaisin. Kunnolla kypsyneet sai siististi pois.
Nosta valmiit churrot hetkeksi talouspaperin päälle, jotta liika öljy ehtii valua niistä pois. Pyöritä hieman jäähtyneet churrot sokerikaneliseoksessa. Seos tarttuu paremmin mitä nopeammin ne pyörittelet.
Sokeri-kaneliseos
1/2 dl sokeria
2 tl kanelia
Suklaakastike
50 g tummaa suklaata
½ dl gluteenitonta kauramaitoa
Suklaakastike kannattaa valmistaa vasta juuri ennen syömistä, jotta sen voi tarjoilla lämpimänä. Laita suklaa ja kauramaito kattilaan, ja kuumenna seos jotta suklaa sulaa. Sekoita koko ajan ja varo pohjaan palamista.
Omaan makuun se jäi turhan löysäksi, mutta toki se dippinä toimii sellaisenakin. Ehkä mieluiten söin churroja kuitenkin juuri kermavaahdon ja hillon kanssa – lähinnä sitä munkkia, josta minä tykkään! Suklaakastiketta ei nyt päätynyt kuviin, kun unohdin alkuun ottaa sen pöytään muiden dippien kanssa.

Suklaakastiketta ei kannata valmistaa isoa satsia kerrallaan. Muut dipit sen sijaan voi vaan nostaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa herkuttelukertaa. Ja ovat nämä gluteenittomat churrot kyllä erittäin hyviä ihan sellaisenaankin. Kuten toki myös hillomunkit.

Vappuherkkuja onkin nyt juuri sopivasti jemmassa viikonloppua varten!



0