Hae
Saran kotikolo

Viisaudenhampaan leikkaus ja saikkuviikko

Oikean puolen viisaudenhampaat poistettiin jo vuosia sitten YTHS:llä, mutta vasemman puolen hampaat odottivat vuoroaan. Ylähammas oli esillä ja vino, mutta alahammas oli hankalampi – se oli jäänyt suurimmaksi osaksi ikenen alle ja oli hyvin lähellä hermoa. Röntgenkuvan perusteella edessä oli leikkaus.

Leikkausaika varattiin parin kuukauden päähän. Odotus tuntui pitkältä, mutta tulehdusta ei onneksi havaittu. Matkalle varmuuden vuoksi mukaan otettu antibakteerinen suuvesi piti tilanteen rauhallisena, eikä ulkomailla tullut onneksi ongelmia.

Itse leikkaus – nopeaa ja kivutonta

Leikkaus sujui yllättävän hyvin. Johtopuudutus tehtiin useampaan kohtaan, ja itse toimenpide kesti vain noin 20 minuuttia. Molemmat hampaat saatiin irrotettua kokonaisina, ja kipua ei tuntunut. Alahammas oli osittain löysällä, koska sen alla muhikin kunnon tulehdus, joten sen poistaminen oli tarpeen.

Lääkäri varoitti mahdollisesta hermovauriosta, koska alahammas oli kasvanut hermoa vasten, mutta toistaiseksi siitä ei ole ollut merkkejä. Puudutus kesti pitkälle iltapäivään, ja ensimmäisen särkylääkkeen tarvitsin vasta illalla. Sairaslomaa lääkäri kirjoitti kolme päivää.

Toipuminen – turvotusta ja varovaisuutta

Haavat vuotivat ensimmäisinä päivinä, ja leukaperä kipeytyi puudutuksen haihtuessa. Turvotus pamahti seuraavaksi aamuksi ja poski onkin ollut kuin hamsterilla. Suun avaaminen on vieläkin vaikeaa, ja jos vahingossa erehtyy puraisemaan vasemmalla puolella, älähtää kivusta. Joten pieniä suullisia, mielellään tosi pehmeää ja hidasta syömistä. Kurkkua olen syönyt, mutta sekin on vielä vähän hankalaa.

Söin liikaa jätskiä, mutta toipilaana saakin. Jogurtti ja banaani toimi hyvin. Etenkin ekana päivänä jääpalojen imeskely helpotti niin vuotoa kuin kipua. Tokana päivänä söin jo haaleaa lohilaatikkoa, munakasta ja pehmeää leipää. Tänään sai vihdoin aamukahvia ja puuroa, kun uskaltaa jo syödä lämmintä ruokaa.

Lopputulos – helpotus onnistuneesta toimenpiteestä

Vaikka viisaudenhampaan leikkaus on aina epämiellyttävä kokemus, oma toipumiseni on sujunut ilman suuria ongelmia. Kauhutarinoihin verrattuna selvisin helpolla – särkyä oli vain ensimmäisen vuorokauden ajan, ja särkylääkkeet riittivät pitämään kivun poissa. Käytössä oleva suuvesi estää haava-alueita toivottavasti tulehtumasts. Nyt vain jatkan rauhallista menoa ja varon vielä hetken vasenta puolta. Kyllä silläkin pystyy vielä joku päivä pureskelemaan!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Mitä tehtiin Sri Lankassa?

Kahdessa viikossa Sri Lankassa ehti nähdä ja tehdä paljon, mutta silti myös nauttia kiireettömästä oleskelusta, rantaelämästä, lukemisesta ja rauhallisista aterioista. Tuo saari olisi täynnä nähtävää ja koettavaa, ja haluan joskus vielä palata takaisin ja suunnata sisämaan vehreälle vuoristoalueelle. Vaikka sisämaan puolella jonkin verran poikettiin, pääasiassa nämä viikot kuluivat rannikolla. Mutta siis mitä me tehtiin Sri Lankassa noiden kahden viikon aikana?

Safareita

Käytiin lapsen kanssa kahdella safarilla. Heti alkuun Yalan kansallispuistossa, missä nähtiin runsaasti vesipuhveleita, peuroja, norsuja, krokotiileja ja myös se harvinainen leopardi, tavallaan. Leopardi köllötteli puussa noin 100 m päässä meistä, ja nähtiin hännänpää sekä vähän päätä sekä haukotteleva suu. Mutta voidaan sanoa nähneemme!

Toinen safari oli Udawalawessa, ja se oli jopa kivempi. Hiljaisempi, enemmän pikkutietä, ja norsuja ihan jeepin vieressä. Nähtiin myös 10 päivän ikäinen poikanen! Molempiin puistoihin meni autolla reilu pari tuntia ja safarilla jeepissa vielä muutama tunti lisää. Paljon istumista, mutta niissä maisemissa matkat meni helposti. Jeepissä istuin napero sylissä, ja niillä pomppuisilla hiekkateillä saikin pidellä kiinni.

Udawalawen päivään kuului myös visiitti Elephant Rehabilitation Centerissä, jossa orpoja, yksin jääneitä ja heikossa kunnossa olevia norsunpoikasia hoidetaan nelivuotiaiksi, ja vapautetaan sitten takaisin luontoon. Oltiin paikalla ruokinta-aikaan, mikä olikin hauska näytös pikkunorsujen ja isompienkin kipittäessä hirveää vauhtia maitobaarille ja vaatiessa äänekkäästi lisää.

 

Lähiretket

Hikkaduwan lähellä käytiin tuk tukilla pari puolen päivän retkeä, joilla vierailtiin Sanharajan sademetsässä ja vesiputouksella, tsunamimuseossa, jokiristeilyllä, kilpikonnien sanctuaryssa, Spice Gardenissa, jalokivikaivoksella ja buddhalaisessa temppelissä.

Peraliya on Hikkaduwan kyljessä oleva pieni paikalliskylä, jonka asukkaista 99 % kuoli tapaninpäivän tsunamissa. Paikalla on muistomerkkinä suuri buddhapatsas, ja erikseen joukkohaudan päälle rakennettu muistomerkki historian pahimmalle junaturmalle, jossa jättiaalto pyyhkäisi kokonaisen junan mukanaan. Nämä museot ovat aina haastavia, koska kuvamateriaali näyttää kaiken kamaluuden mitään peittelemättä. On vedessä turvonneet ruumiit, kuolleet lapset ja kaikki mahdollinen. Yritin lapsen kasvot pitää kiinni vain tulvivia katuja ja itse aaltoa esittävissä kuvissa, mutta ainahan sieltä jotain muutakin ehtii vilahtaa.

Tuk tukilla matkustaminen on aika näppärää ja sen verran kiva paikallinen tyyli, että matkantekokin kuului hauskalla tavalla retkiohjelmaan. Tuuli tuiversi tukassa ja sai kokea ympäristön kaikilla aisteilla. Etelän maihin kuuluvaa roskien polton hajua, lämpimän tuulen, meren, koirien haukunnan ja sademetsässä sirisevät sirkat.

Oli muuten järjettömän isoja lepakoita täällä, ihan haukan kokoisia!

Tuk tukilla käytiin myös läheisessä Gallen kaupungissa, missä on ihana vanha linnoitus täynnä söpöjä pikkukatuja ja putiikkeja. Kerran mentiin sinnepäin junalla ja saatiin se Sri Lankan must do junaretki. Alunperin olin ajatellut että mennään lopuksi vielä junalla Colomboon lähemmäs lentokenttää, mutta tuli todettua ettei se kaikkien matkalaukkujen ja reppujen kanssa olisi kovin mukavaa. Ens kerralla sitten se kuuluisa junamatka Ellasta Kandyyn.

Merimatkalla

Käytiin merellä valasretkellä, mutta se meni aika penkin alle. Lähtö viideltä aamulla, ei näkynyt valaita mutta sentään delfiineitä, tuli sade ja aikamoinen myräkkä. Aallot löi paattiin sisälle, oli hemmetin kylmä, vettä vaan roiskui ja puolet matkustajista oksensi. Roikuin itse kylmästä tuulesta ja roiskeista huolimatta suurimman osan matkasta laivan reunalla merta katsellen, koska horisontin tuijottaminen auttoi kestämään heilutuksen.

Aaltoja on hyvälläkin säällä, mutta nyt ne oli vielä tuplasti isompia. Ois voinut jättää väliin, mutta kokemus sekin. Ajatus oli ollut jäädä Mirissaan lounaalle ja nähdä vähän paikkoja sielläkin, mutta satoi tosiaan vaan vettä ja oli sen verran kylmä, että palattiin vaan kotikylään. Matkalla pidettiin tien laidalla oksennustauko, kun lapsen maha ei enää kestänyt.

Neljästätoista päivästä oltiin retkellä viitenä päivänä, kahtena päivänä osan aikaa Gallessa ja viimeisenä päivänä matkattiin Colombon kautta Negomboon. Colomboakin olisi voinut hetken katsella enemmän, mutta siellä oli isot ruuhkat ja matkoihin kului jo sen verran aikaa, että käytiin vaan lounaalla ja lelukaupassa (lapsi sai lelun kun oppi uimaan) ja suunnattiin sen jälkeen vikan yön majapaikkaan. Siellä pikaiset iltauinnit ja reissun vika illallinen. Majoittaja kyyditsi meidät aamuyöstä viideksi lentokentälle, mihin oli majatalosta noin vartin ajomatka.

Ihana retkijärjestäjä

Varasin mulle ja lapselle Yalan safarin heti ekana päivänä, ja meidän oli tarkoitus mennä sinne parin ekan päivän jälkeen. Varaamisessa oli vähän sekaannusta, ja mutkien jälkeen päädyttiinkin lähtemään jo heti tokana päivänä. Sen jälkeen varasin meidän kaikki maksulliset retket saman järjestäjän kautta näppärästi whatsupilla. Ongelmana oli, että netti oli käytössä vain hotellin alueella, joten välillä viestittely ja asioiden sopiminen oli hankalaa. Lisäksi itse olen sellainen asiat kuntoon kerralla -tyyppi, että paikallisten kiireetön tyyli järjestellä välistä hieman tuskastutti. Hyvä opetus toisaalta myös itselle, että joku päivä sain varmistuksen illalla yhdeksältä, että aamulla yhdeksältä tulee olla valmiina lähtöön. Sinänsä taas oli tosi helppoa vaan laittaa viestiä, että meitä kiinnostaisi nyt tällainen – onnistuuko ja paljon maksaa.

Retkien järjestäjä oli Safety Tours, ja siellä hoidettiin kaikki todella hyvin. Etenkin kun lapsen kanssa kahdestaan retkeiltiin, oli tosi tärkeää tuntea että kaikki sujuu turvallisesti ja luotettavasti. Sitten sai vaan nauttia, oppia ja kokea.

Kaikkea ei tietenkään ehdi kokea mitä haluaisi, mutta aika hyvin me ehdittiin.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit