Vuoden 2024 parhaat palat
Joskus tuntuu, ettei elämässä ole tapahtunut ihmeitä. Ja sitten kuitenkin vuoden vaihteessa toteaa, että ehtihän viime vuonnakin tapahtua vaikka mitä. Hyvää ja huonoa, kuten elämässä yleensä. Mutta valtaosa onneksi hyvää, eikä mitään kovin huonoa. Vuoden 2024 parhaat palat on jotenkin tosi arkisia, mutta ihan omannäköisiä.

Vuoden 2024 parhaat palat
Joululomailua Lappeenrannassa ja mökillä.
Vietin naperon kanssa hyvän pätkän erittäin talvisissa maisemissa mökillä ja sitten vielä Lappeenrannassa, mikä oli ihanaa. Poissa kotoa, lomatunnelmissa. Käytiin hiihtämässä, laskettelemassa, leffassa ja ihan vaan oltiin. Käveltiin ympäriinsä, käytiin kahviloissa.
Miniloma Tallinnan Igluparkissa
Ihana ainutlaatuinen paikka aina mukavassa Tallinnassa! Tänne on mentävä uudestaan.

Työhaastatteluita
Jälkikäteen voi sanoa, että hyviä juttuja, koska jestas miten sitä kehittyikään haastattelusta toiseen. Ihan valtavan opettavaista, kuten myös hakemusten tekeminen. Mutta samalla tosi raskasta ja lannistavaa, kun haluaa löytää uutta mielenkiintoista hommaa, mutta sitten tyssää kaiken sen ajan ja vaivan jälkeen viime metreille. Se loi kuitenkin myös uskoa, että vielä tärppää.
Ja uusi työ!
Tulihan se sieltä. Ja mikä työ se onkaan ollut. Tunnen olevani just siellä missä pitää. Ihan valtavan hyvä työyhteisö, mielekästä tekemistä ja jatkuvaa oppimista. Oon tykännyt ihan valtavasti.
Miniloma Porissa
Ennen uuden työn alkua nappasin lapsen kanssa muutaman päivän vapaan ja mentiin teatteriretkelle Poriin. Käytiin katsomassa ihana Tuhkimo, vierailtiin Porin luonnontieteellisessä museossa ja yövyttiin hotellissa. Oli kivaa!

Pitkä pätkä mökillä
Uudessa työpaikassa ei ollut lomaa kertynyt, mutta pidin muutaman viikon palkatonta ja muuten tein töitä etänä mökiltä. Eikä muuten haitannut yhtään! Siellä nautiskelin järvimaisemista, pidin lenkkitaukoja ja illalla kävin rantasaunassa. Lapsi leikki serkkujensa kanssa ja oli yhden viikon fudisleirillä. Meni ihan tosi nappiin.

Viikko Puolassa
Se oli meidän kesälomareissu, ja oli muuten tosi kiva. Oltiin Gdanskin lähellä pienessä Sopotin lomakylässä, ja oli ihan hurjan leppoisa ja mukava loma. Niin ihanan lähelläkin. Suosittelen kaikille! Löytyy niin rantaa, kaupunkia, ostoksia, nähtävyyksiä kuin meriretkiäkin.

PMMP Stadionkeikka
Ei niin loistava kuin ne pienen tilan klubikeikat aikanaan, mutta olihan tää nyt vuosien tauon jälkeen vaan upea.

Imatran kylpylä -viikonloppu
Mentiin kaverin ja kaverin lapsen kanssa. Meillä oli oma mökki ja vietettiin pitkä tovi kylpylässä, joka on mun mielestä Suomen parhaita. Pieni ja viihtyisä, ja silti ihan tosi monipuolinen. Minäkin jopa uskaltauduin vesiliukumäkeen, jaiks. Pieneen tosin.

Metsäpoluilta löytyi pieni sammakkokin
Teatteria, teatteria, teatteria!
Vuosi 2024 oli täynnä niin mielettömän hienoja esityksiä, etten tiedä miten päin olisin. Moulin Rouge!, Veljeni Leijonamieli, Thelma & Loviisa – huikean hienoja hetkiä, jotka eivät unohdu.
Lapsen uudet harrastukset
On ihanaa huomata miten lapsi löytää paikkansa. Kuvataidekoulu on tuonut esiin hänen sisältään jotain olennaista, mihin muut harrastukset eivät ole kyenneet. Tuo pohdiskeleva, temperamenttinen, tulinen ja herkkä sielu on saanut kokeilla ja tehdä, onnistua ja epäonnistua ja yrittää uudestaan, ja kaiken sen jälkeen tuoda töitään ylpeänä näytille kotiin.

Mitähän tämä vuosi tuo tullessaan?

Uusi vuosi ja loman vikat päivät
Kummasti sitä ajattelee itsekin olevansa lomalla, kun lapsi on. Onhan tässä ollutkin erityisen paljon vapaita ja hassuja parin päivän työviikkoja, mutta en ottanut itse välipäiviin ylimääräisiä vapaita. Jotenkin lapsen loma muuttaa ne arkirutiinit joka tapauksessa, ja siinä on silloin lomafiilistä itselläkin, vaikka työpäiviä väliin osuisi. Nyt on vietetty jo uusi vuosi ja lomakin lähenee loppuaan. Hetkellisesti.

Uusi vuosi sujui mukavasti
Meillä on töistä aina uuden vuoden aattokin palkallinen vapaa, mikä itse asiassa selvisi itselleni vasta joulukuun alkupuolella. Ihana ylläri! Otin edellisenä päivänä kaikki joulukoristeet, kuuset, joulukylän sun muut pois ja se vähän masensi. Näyttää aina niin paljaalta ja synkältä yhtäkkiä. Olkkariin jätin vielä ikkunaan valot ja pihalle, mutta nekin lähtee viikon päästä. Uuden vuoden aatto alkoi sitten siivoamisella, ja sen jälkeen suunnattiin Käpylään testaamaan ekaa kertaa naperon joululahjaksi saatuja luistimia. Lapsen kaveri tuli äitinsä kanssa mukaan.
Itselläni ei ole luistimia, mutta olen jopa miettinyt pitäisikö sellaiset hankkia. En ole luistellut sitten ala-asteen. Mutta noin yhdessä käydessä voisi olla kivempi yrittää vähän räpiköidä siellä mukana sen sijaan, että hiippailee vaan kengät jalassa jäällä. Plus siinä tulee kylmä.
Napero tykkää luistelusta kovasti ja haluaisi oppia lisää, ja nyt siihen onkin hyvät edellytykset. On käyty viime talvina super vähän, ja käytössä on olleet serkun vanhat luistimet, jotka oli muutaman talven aivan liian isotkin. Viime talvena lapsi oikeastaan ekaa kertaa sai hommasta sen verran kiinni, että luistelu oli kivaa. Joten tästä on hyvä jatkaa.

Välipäivinä käytiin pitkästä aikaa eläinmuseossa
Uutta vuotta vietettiin Sipoossa kavereiden luona kuuden aikuisen ja neljän lapsen voimin. Oli tosi kiva ilta, ja meni jokseenkin myöhempään kuin oli ajateltu. Naperokin oli hereillä yhteen asti ja seuraavana päivänä varsin ylpeä siitä. Uuden vuoden päivänä meitä hemmoteltiin miehen vanhemmilla simpukoilla, racletella ja jäätelöllä, mikä olikin täydellistä siihen väsähtäneeseen päivään.

Hullua, että jouluna kävin kävelyllä pelkässä kuoritakissa. Mut tulihan sitä lunta uuden vuoden myötä.
Torstaina oli työpäivä
Itselläni on kehin vasen puoli oireillut nyt kummallisesti, enkä tiedä onko siellä joku hermo jumissa vai mistä on kyse. Paikka vaihtelee laajalti aina rangan tuntumasta kainaloon, kylkeen, rintakehään ja käsivarteen saakka, ja uuden vuoden päivänä se tuntui todi kurjalta. Yritin saada helpotusta venyttelyn, foam follerin ja jopa seinien kulmien avulla, ja kyllä se vähän pahinta jännitystä laukaisi.

Joulun paras herkku on karamellisoidut mantelit. Niitä on mennyt niin puuron päälle kuin napsittu koko ajan sellaisenaan.
Torstaina kaipasin sitä aamun eskariin vientiä, koska ilman sitä tuli jumitettua vaan aikaisin aamusta koneella ja sisällä. Napero lähti puolilta päivin mummon kanssa syömään ja elokuviin, ja jatkoi sieltä vielä isovanhemmille yökylään. Itse varasin hieronnan toiveena saada jumeja auki, ja työpäivän jälkeen kävelin keskustaan hierontapaikkaan saadakseni myös hieman happea.
Hieronta oli ihana, ja lähes nukahdin siihen. Siitä oli apua, vaikka ei niin paljon kuin olisin toivonut. Vähän napakamminkin olisi voinut hieroa, mutta toisaalta en usko että väkisin runnomalla saa tällaiseen parasta tulosta. Kotona katseltiin miehen kanssa uutta leffaa Juror #2 ja seuraavana aamuna aloittelin työpäivän hiljaisuudessa aamupalaa rauhassa syöden.
Viikonloppuna alkoi kaikkien vikat vapaat, kun loma päättyy loppiaiseen. Mutta onhan tässä jo lomailtukin — ja varsinainen loma on alkamassa jo reilun viikon päästä. Napero ehtii käydä muutaman päivän välissä eskarissa ja itse hoitaa kesken olevat työt purkkiin. Viikonloppuna nautittiin ulkoilusta kun se talvi viimein tuli, ja pakkaseen onkin ollut totuttelemista.
Kävipä myös niin, että itse päädyin luistimille ensi kertaa koko aikuisiällä, kun pistin jalkaan lainaluistimet. Se olikin jännittävä hetki. Ja ei muuten ole helppo laji. Ens kerralla kypärä itsellekin päähän niin saa ehkä vähän rohkeutta kokeilla lisää.

Nukkekodin järjestely oli joulukuun olennaisia juttuja. Kerta toisensa jälkeen.


0