Hae
Saran kotikolo

Mitä odotan joululta x 3

Siellä se joulu on jo ihan nurkan takana! En tiedä pääsikö joulu tänä vuonna tulemaan varkain siksi, että syksy oli hämmentävän lämmin eikä ehtinyt tajutakaan kun oltiin jo marraskuussa. Syksy pyyhälsi muutenkin vauhdilla työkiireiden, harrastusten ja tapahtumien myötä, ja ehtihän siinä jonkusen flunssankin käydä läpi. Mutta nyt ollaan tosiaan jo joulussa, kalenterissa on enää pari luukkua avaamatta, ja sitten on kaikkien ihanien joulujuttujen aika! Odotan joululta eniten ennen kaikkea kiireetöntä olemista, mutta myös muutamaa tiettyä asiaa…

Mitä odotan joululta x 3

 

Tietty Joulupukki. Meillä käy Helsingissä ihan paras joulupukki. Tyyris, mutta sen arvoinen. Sairaalaklovnina keikkaa heittävä Laura on hommaan täysillä heittäytyvä, nokkela ja lapsen täydellisesti tavoittava Joulupukki, jonka vierailu on ollut viime joulujen kohokohtia. Ollaan oltu kotona Helsingissä joka toinen vuosi, ja on hauska seurata miten lapsi on kasvanut näiden tapaamisten välillä.

 

Viimeksi he tapasivat vuonna 2022

 

Joulupäivän aamu ja Joulutarina-elokuva! Huimasin, että se tulee joulupäivän aamuna telkkarista, ja ajattelin että mikäs sen täydellisempää. Naperon kanssa jouluaamupalat messiin, peiton alle joulupyjamissa ja pitkästä aikaa tämä ihana jouluelokuva — ekaa kertaa yhdessä!

 

Viime jouluna lunta riitti

 

Ulkoilu ja piparit. Sää on ollut melkoinen susi, eikä valkoista joulua ole näkyvissä. Viime jouluna sitä lunta oli senkin edestä, joten ei auta kuin hyväksyä, että tänä vuonna menee näin. Ei siis kaiketi pulkkamäkeä, mutta muuta ulkoilua kyllä — oli sää mikä tahansa. Voidaan napata pipareita matkaan ja suunnata metsäpoluille, ehkä käydä Puotilan kartanon valoja katsomassa, ainakin mennä laskettelemaan (koska liputkin jo on).

Ylihuomenna se jo on

Joulun odotus on monesti se paras vaihe, koska saa fiilistellä koristeiden, leipomisen ja yleisen joulutunnelman kanssa. Sitten itse joulu hujahtaa hetkessä ohi. Mutta oon päättänyt ettei se haittaa, koska joulunvieton voi aloittaa hyvissä ajoin! Meillä on ollut valoja, kynttilöitä, joulukuusi ja pipareita esillä jo hyvän aikaa. Oon jopa itsekseni ehtinyt katsoa pari joululeffaa, tosin puolisilmällä vain, koska ne ei nyt erityisemmin napanneet. Joten en aio piitata säästä enkä mistään mahdollisesti inhasta, vaan nautin. Pöytään tulee niitä uusia i-h-a-n-i-a vegaanisia Pandan appelsiinikrokanttisuklaita, tonttukonvehteja, marmeladia, pipareita ja manteleita. Sänkyyn puhtaat lakanat ja päälle uusi puhdas yöpuku.

Ei sitä mikään voi pilata.

 

Ihanaa joulua kaikille!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Paras gluteeniton saaristolaisleipä

Minun suosikkini jouluruuissa on kalapöytä, minkä vuoksi kalojen kanssa nautiskeltava gluteeniton saaristolaisleipä on myös saatava pöytään. Vaikka juhlapöydän runsaus ja lukuisten eri makujen maisteleminen onkin ihanaa, oma napani täyttyy aina jo alkupaloina syötävistä kaloista, jotka ovat lapsesta asti olleet suurta herkkuani. En välttämättä edes tarvitsisi muita jouluruokia, mutta myönnettäköön, että parin päivän päästä myös minun suolakalakiintiöni alkaa olla täynnä.

Joulukalat maistuvat herkulliselta sellaisenaan, mutta niiden pariksi sopii loistavasti myös saaristolaisleipä. Ja nyt loppui etsintä, sillä tässä on paras gluteeniton saaristolaisleipä mitä olen maistanut! Etenkin mätileipiä yli kaiken rakastava siippani toivoi gluteenitonta saaristolaisleipää, jota voi mädin kanssa nautiskella. Olen tehnyt lukuisia erilaisia siemenleipiä, jotka toimivat kalojen ja mädin kanssa todella hyvin, mutta koska joulu on vain kerran vuodessa ja saaristolaisleipä on kuitenkin ihan oma lukunsa, tässä on maistuva resepti gluteenittomalle versiolle.

Itse tuplasin taikinan ja sain kyseiset kaksi leipää.  Tällä ohjeella tulee siis yksi (haluamasi muotoinen) leipä.

 

PARAS GLUTEENITON SAARISTOLAISLEIPÄ

2dl tattarijauhoa
1dl perunajauhoa
1/2dl pellavansiemeniä
500g maustamatonta kaura- tai soijajogurttia
2dl tattarihiutaleita
1,5dl vaahterasiirappia
1rkl raakakaakaojauhetta
1/2dl maidotonta rasvaa
2tl ruokasoodaa
1tl psylliumia
1/2tl suolaa

Sekoita kuivat ainekset kulhossa. Sekoita jogurtti kuivien ainesten sekaan.

Sulata rasva kattilassa ja lisää sekaan vaahterasiirappi. Anna seoksen kuplia hetki miedolla lämmöllä.

Kaada nesteseos kuivien ainesten sekaan, ja sekoita taikina tasaiseksi esimerkiksi puuhaarukkaa käyttämällä.

Kaada taikina voideltuun leipävuokaan tai uunivuokaan ja anna turvota liinan alla uunin lämpenemisen ajan.

Kypsennä leipää 175 asteessa uunin alatasolla noin 60-75 minuuttia. Halutessasi voit valella leivän pintaan lisää siirappia pariin otteeseen paistamisen aikana. Minulle sattui kämmi, ja kaikki siirappi meni taikinaan (koska teinkin tuplana…), joten kiehautin kattilassa vettä ja kookossokeria sekaisin, ja valelin pinnan sillä. Eikä haitannut makua ollenkaan! Joten ole hyvä, sovella.

Anna leivän jäähtyä vuoassa ennen leikkaamista.

Herkuttele niiden kalojen, mädin tai omien suosikkiherkkujesi kanssa!

Saaristolaisleivän voi hyvin pakastaa valmistamisen jälkeen, joten sen voi valmistaa hyvissä ajoin ennen h-hetkeä ja ottaa sulamaan tarvittaessa. Näin vältyt pahimmalta joulustressiltä, kun teet osan valmisteluista jo etukäteen.

Rauhassa leipominen ja joulutuoksuista nautiskelu lisää joulun odotuksen nautintoa ja nostaa tunnelmaa aattoa kohti. Koska juhlasta halutaan nauttia eikä panikoida, kannattaa aina ennakoida niiltä osin kuin mahdollista.

Valmis leipä on tumma, siirappinen ja mallasmanen, vaikka tässä ei olutta käytettykään. Jogurtti tuo taikinaan kaivattua happamuutta ja siirappi sen imelletyn makeuden. Ihan paras saaristolaisleipä!

 

En malta odottaa joulun kalapöytää tämän herkun kaveriksi!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi