Kimaltava ja vauhdikas Moulin Rouge! musikaali
0Kävin perjantaina katsomassa Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaalin. Olin odottanut tätä kovasti, ja vastikään kesällä pitkästä aikaa katsottu elokuva oli tuoreessa muistissa. Moulin Rouge! on elokuvana upea, ja mietin kyllä etukäteen miten se teatterin lavalle siirtyy. Mutta onneksi näitä kahta ei tarvitse verrata keskenään – Moulin Rouge! Musikaali on nimittäin ihan oma juttunsa, erillään elokuvasta ja omilla ansioillaan seisova. Ja kyllä sitä oli ihana katsoa!
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Moulin Rouge! Musikaali on toteutettu yhteistyössä Pohjoismaiden kanssa, ja esitys on kiertänyt mm. Kööpenhaminan ja Tukholman kautta. Lavasteet ynnä muut ovat siis kaikkialla samat. Tästä oli esim. Hesarin arvostelussa tullut jonkin verran kritiikkiä, mutta se kritiikki nyt oli varsin tyly kaikin puolin ja se musikaali mitä itse olin katsomassa oli jotain ihan muuta. Moulin Rouge! rakentui tanssin, laulun, musiikin, värien ja mielettömien pukujen muodossa, eikä vauhtuville lavasteille ollut omasta mielestä mitään tarvetta. Ne tekivät mitä piti, ja näyttämön takana oleva screeni antoi kuvaa vaihtuvasta maisemasta ja Pariisista tapahtumapaikkana. Tämä on hieno musikaali, joka varmasti terävöityy ja loistaa vielä paremmin mitä enemmän esityskertoja ehtii tulla.
Moulin Rouge! Musikaali on valloittava ja vauhdikas
Musikaali alkoi heti vauhdikkaasti Lady Marmeladen tahdissa, mutta tässä vaiheessa kokonaisuus vaikutti vielä hieman tukkoiselta. Ihan kuin tanssinumero ei olisi lähtenyt kunnolla käyntiin. Siinä oli iso ero toisen puoliajan loppunumeroihin, joissa meno oli vauhdikasta ja kaikki meni aivan täydellisesti nappiin. Ihan kuin koko esiintyjäporukka olisi saanut kunnolla lämmön päälle ja fiiliksen ylle, ja homma vapautui sitä kautta. Mutta ensi-ilta oli vasta viime viikolla, joten alussahan tämä vielä on.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Tanssin ja laulun taikaa
Martti Mannisen Christian loisti alusta loppuun, lauloi mielettömällä intensiteetillä ja toi hahmon hienosti eloon. Muistan, kun kävin lapsen kanssa katsomassa Pienen Merenneidon ja hän ihastui täysillä Mannisen Prinssi Erikiin. Noh, itselleni kävi kyllä tässä samoin. Sen sijaan Jennie Storbackan Satine jäi kovin vaisuksi, mitä ihmettelin. Tässä piti olla se säteilevä timantti, nainen, johon ei voi olla rakastumatta. Hahmo jäi täysin muiden esiintyjien varjoon ja jos ymmärsinkin miten Christian sai Satinen hullaantumaan, en ymmärrä mitä Christian näki tässä.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Herttuan hahmo Joel Mäkisen esittämänä oli varsin mainio, kuten myös Moulin Rougen! muut tähdet, mm. Pientä Merenneitoakin esittänyt Yasmine Yamajako. Myös miesten ensemble oli upeaa katsottavaa, eikä voi kuin ihailla sitä tanssi- ja esiintymistaitoa mikä tällä porukalla oli. Risto Kaskilahden Harold Zidler oli vähän liikaa höpsöön suuntaan, mutta kirvoitti yleisöltä sen verran nauruja, että taisi valtaosaa viihdyttää mainiosti. Christianin vankat ystävät Toulouse ja Santiago vetivät roolinsa oikein hyvin.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Moulin Rouge! Musikaali on melko uskollinen elokuvan tarinalle, mutta ei sen sitoma. Musikaalin tarina on omansa, ja siihen kuuluu aimo annos uutta musiikkia ja musiikin ja laulun kautta kerrottua tarinaa. Suomenkieliset laulut toimivat yllättävän hyvin, vaikka täytyy sanoa, että musiikki oli turhan kovalla. Se aiheutti äänen särkymistä ja sanojen puuroutumista, mutta ei se onneksi elämystä haitannut sen suuremmin.
Omat lempparikohdat olivat Christianin, Toulousen ja Santiagon tapaaminen, Christianin paluu Satinen luokse ensi tapaamisen jälkeen (ah Christian!) ja ne hetket, kun absintti otti porukan valtaansa Sian Chandelierin soidessa.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Jos rakastat musikaaleja, Moulin Rouge! ei petä
Jos Moulin Rougea! miettii tarinan tasolla, totta kai elokuva kertoi sen paremmin. Mutta kuten sanoin, ei näitä kannata verrata toisiinsa. Teatterimusikaali toimii omilla ehdoillaan, ja tämä musikaali oli värien, tanssin laulun ja kimalluksen juhlaa. Elokuvassa itse rakkaustarina sai enemmän tilaa, ja oli hyvin selvää miksi ja miten Christian ja Satine rakastuivat. Rakkauden lisäksi myös suru ja traagisuus olivat vahvemmin läsnä.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
Musikaali sen sijaan juhli taidetta, vapautta ja kauneutta, ja sitä kautta myös sitä rakkautta. Ja näin katsojana kyllä rakastin kovasti tätä musikaalia ja sen antamaa kokemusta. Hymyilin, nauroin ja huomasin hieman jammailevani mukana. Ja se on se musikaalin taika. Kun 2 h 50 min kuluu kuin siivillä, eikä salista ole mikään kiire pois. Miten hienoa, että näitä esityksiä tulee Suomeen. En malta odottaa, mitä Helsingin kaupunginteatteri vetää seuraavaksi hihastaan! Lisää tätä!
Moulin Rouge! Musikaali taitaa olla syyskauden osalta täysin loppuunmyyty, mutta koita saada liput kevään näytöksiin. Usko pois, se kannattaa!
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Viime aikojen elämyksiä
Kulttuuri ja taide tarjoaa suuria tunteita ja parhaimmillaan jää mieleen hautumaan pitkäksi aikaa. Mun mielessä on ehdottomasti paikkansa myös kevyelle hömpälle, kuten lenkillä kuunneltaville äänikirjoille, jotka ei saa olla liian vakavia. Mutta ne on myös sitä osastoa, joka unohtuu usein nopeasti tai ei ainakaan tarjoa sitä viihdettä enempää. Sen sijaan nämä elämykset on jääneet mieleen, ja osaa on pohdittu ahkerasti myös naperon kanssa yhdessä. Miten ihana tunne on vaikka jutella yhdessä juuri luetusta kirjasta, sen hahmoista ja tapahtumista, ja miettiä mitä ne merkitsevät. Parhaita yhdessä jaettuja elämyksiä kulttuurin, taiteen ja kirjallisuuden saralla on syytä vaalia!
Parhaita elämyksiä viime aikoina
The Zone of Interest
Äärimmäisen upea ja puhutteleva elokuva. Aiheestaan huolimatta ei raskas, vaan jopa arkinen – kuten kuuluu, koska kyse on arjesta, jota elettiin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Vai elettiinkö? Siinä, missä yhden perheen elämä pyörii raiteillaan mukavasti rullaten, vain metrien päässä käydään läpi äärimmäistä kauhua ja inhimillistä kärsimystä. Alleviivausta ei tarvita, koska me kaikki tiedämme mistä on kyse ja osaamme kuvitella vielä pahempaa. Siksi se arkisuus tekee kaikesta vielä karmivampaa. Pahuuteen lipsutaan pikkuhiljaa, kun annetaan vähä vähältä periksi. Elokuvan loppu on sellainen, että telkkarin ruutua jäi tuijottamaan vielä pitkäksi aikaa. Kerrassaan hieno elokuva.
Veljeni Leijonamieli
Rakastettu klassikko, jonka lukemista yhdessä oman lapsen kanssa todella odotin! Omasta lukukerrasta on aikaa, joten en itsekään muistanut kirjaa kovin hyvin. Mutta voi että se on kaunista luettavaa. Huomaa eron moniin lastenkirjoihin, sillä usein tuntuu, että lapsia ei arvosteta kirjallisuudessa tarpeeksi. Jo hyvin pieniä voi lukemisella hieman haastaa, pistää ajattelemaan, tulkitsemaan kieltä ja ennen kaikkea arvostamaan sitä. Suomen kieli on vaikeaa, ja samalla äärimmäisen kaunista. Leijonamielen käännös suorastaan soljuu eteenpäin, ja sitä huomaa lukevansakin erityisellä äänellä. Sellaisella, missä tekstiin eläytyy – välillä kuiskaten, välillä tiukasti ääntä korottaen. Jännittävistä hetkistä päästiin yli, ja kirjan loputtua siitä heräsi jatkuvia kysymyksiä. Lapsi on selannut kirjaa yhä uudestaan, katsonut niitä muutamia kuvia mitä painoksessa on, laittanut kirjanmerkkejä omien suosikkikohtien väliin ja pyytänyt lukemaan niitä yhä uudestaan. Nämä on niitä hetkiä, jotka itsellä suorastaan rusentaa sydäntä. Miten onnelliseksi mut tekeekään se rakkaus, mitä toisella kirjoja ja tarinoita kohtaan on. Enempää en voisi toivoa.
Ja tää tulee myös Helsingin kaupunginteatteriin tänä syksynä!!!
Kuvataidekoulu
Lapsella alkoi tänä syksynä kaksi uutta harrastusta vanhojen jäädessä pois. Tähän mennessä hän on ehtinyt harrastaa uintia, tanssia ja parkouria, ja nyt tilalle tuli kuvataidekoulu ja sirkuskoulu. Aavistelin, että kuvataidekoulu voisi toimia tälle meidän omalle Kylli-tädille, joka jatkuvasti piirtelee ja kertoo samalla tarinaa piirrokseen tulevista hahmoista. Ryhmä vaikutti pieneltä ja mukavalta, opettaja ihanalta. 90 minuutin kesto suoraan eskaripäivän jälkeen tarkoittaa, että päivä on pitkä, mutta tunnin aikana pidetään myös välipala- ja satutauko, mikä auttaa jaksamaan. Ensimmäisellä kerralla oli kastettu paperilehteä musteeseen ja maalattu, ymmärtääkseni. Kun välillä on vaikea nyhtää tietoa mitä eskarissa esimerkiksi on tehty, kuvataidekoulusta hän selitti innoissaan. Uskon, että tästä tulee erittäin hyvä juttu, joka tarjoaa paljon kokemuksia.
Piirrettiin kerran omassa mahassa asuva ”Hirveä Nälkä” samannimisen kirjan inspiroimana.
Asana Rebel
Mulla on ollut useamman vuoden Les Millsin appi, josta oon pystynyt kotona tekemään BodyBalancea. Tykkään siitä kovasti, mutta kesällä iski vastaan valtava määrä Asana Rebelin mainoksia, jotka kumma kyllä koukutti pikemmin kuin ärsytti. Kerta syksy on hyvää aikaa aloitella uusia juttuja, katkaisin ainakin toistaiseksi Les Millsin tilauksen ja otin tilalle Asana Rebelin. Ainakin näin alkuun tuntuu, että se tarjoaa enemmän. Puhelinappi on helposti saatavilla ihan muutaman minuutin pituisiin aamuvenyttelyihin tai lenkin jälkeisiin lyhyisiin vatsalihantreeneihin. Aina ei tarvitse asetella mattoa paikoilleen ja vaihtaa treenivaatteisiin, kun pienet verryttelyt siellä täällä tekee ison eron päivään päätteellä työskennellessä. Oon tykännyt! Asana Rebel tarjoaa paljon, aina ruokaideoista pitkiin ja haastaviin sessioihin. Plus se ei maksa paljon mitään.
Duolingo
Heh, oma pieni opiskelukaveri. Otin Duolingon kokeiluun petratakseni vähän italiaa, jota opiskelin jonkun aikaa aikanaan lukiossa. En voi sanoa oppineeni sitä kovin hyvin, mutta italia on aika helppo kieli. Sitä ymmärtää yllättävän paljon tekstinä, ja ainakin ruokalistan lukeminen joten kuten sujuu (ja ruokahan on Italiassa ykkösjuttuja!). Tein tän itselleni hyvin helpoksi, ihan vain 5 minuuttia päivässä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Duolingo on ollut ihan hauska oppimisväline, ja katsotaan innostuisiko tässä opettelemaan vielä ruotsia ja saksaakin. Kaikista kieliopinnoista huolimatta englanti on se mitä itse tulee käytettyä, mikä on harmi, koska olisi ihanaa osata paljon kieliä.
PMMP STADIKALLA
Tätä odotettiin, ja oli kyllä hieno. Ja erityisesti nostalginen! Vitsi miten musiikkiin kiteytyy niin paljon muistoja ja mielleyhtymiä. Keli oli sillon perjantain konsertissa aikamoinen, mutta siinä vaiheessa oli kiitollinen päätykatsomon paikoista. Vaikka väkisinkin bändi jäi kauas eteen. Oli silti sairaan siistiä olla mukana, ja kyllä heräsi into päästä vielä hallikiertueen keikalle! Miten sitä onkin vaan ehtinyt jo buukata kaikenlaisia menoja, mitkä osuu päällekkäin näiden kanssa. Tuleehan niitä keikkoja, mutta ei toista PMMP:tä. Ne biisit ei ole vanhentuneet sitten yhtään, päinvastoin, se naisenergia ja tyttönä olemisen voima puskee läpi kenties vahvemmin kuin ikinä.
Leffaankin on ehditty ja muuta pientä kivaa arjen keskelle. Pitää sitä kaikenlaista keksiä, että on mukavaa myös lomakausien välissä. Koska arjen pitää olla kivaa – sitähän se suurin osa elämästä on. Ja esimerkiksi kaikilla tällaisilla elämyksillä se on aika ihanaa.
