Hae
Saran kotikolo

Hyvinvointia ja hifistelyä – arvonnassa kaksi lippua I love me – messuille!

Ovatko I love me – messut teille tuttuja? Itselleni nimittäin ei. Kyseisille messuille on ollut tarkoitus osallistua jo monena vuonna, mutta aina se on jostain syystä jäänyt. Mutta ei tällä kertaa, vaan vihdoin pääsen näkemään mitä kaikkea hauskaa ja ihanaa noilla messuilla on tarjolla! Onko teillä tarjota hyviä vinkkejä, mitä kannattaa ehdottomasti muistaa?

Erikoisruokavalio, ravinto, superfoodit ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat minulle läheisiä asioita. Tykkään hifistellä ruualla ja erilaisilla hoitotuotteilla, mutta yhtä lailla nautin ihan perusasioista, joista se olennaisin hyvinvointi lähtee. Olen loputtoman kiinnostunut kaivamaan tietoa, lukemaan, kokeilemaan ja harjoittelemaan mitä milloinkin kyseisten aihepiirien saralla. Olen oppinut paljon, mutta opin jatkuvasti lisää.

Kukaan meistä ei ole valmis, eikä täydellinen, mikä tekeekin hyvinvoinnista ja ravitsemuksesta erittäin mielenkiintoisia elämän osa-alueita. Ne mukautuvat, joustavat ja kehittyvät meidän mukanamme, minkä vuoksi aina on tarjolla uutta, mielenkiintoista, ihanaa tuotetta, tietoa ja kokeiltavaa. Osa muutoksista tulee jäädäkseen; osa jää hauskaksi (tai joskus vähemmän hauskaksi) kokeiluksi. Odotan innolla I love me – messujen tarjontaa ja kaikkea sitä uutta mielenkiintoista hyvinvointimateriaalia, mitä messuilla on tarjolla.  

Oletko sinä kiinnostunut I love me – messuille osallistumisesta? Arvon maanantaina 16.10. kaksi lippua, joilla pääsee osallistumaan I love me – messuille yhtenä päivänä messujen aikana 20.-22.10. Voittaja saa lipun suoraan sähköpostiinsa, ja se toimii sähköisesti tai printattuna sisäänkäynnillä.

OSALLISTU ARVONTAAN! 

Osallistu arvontaan kommentoimalla alle mikä on sinun hyvinvoinnillesi tärkein yksittäinen tekijä. Voit osallistua maanantaihin 16.10. klo15 asti. Julkaisen voittajien nimimerkit täällä blogissa sekä blogin Facebook-sivulla.

Käykää muuten myös kurkkaamassa uusin Kotilieden numero, missä komeilee kuva meistä uusista Kotilieden ruokabloggareista! 
 
Onnea arvontaan!

❤️Sara

24 kommenttia

  1. Shiru kirjoitti:

    Kyllä se on perhe, eritoten oma äiti – hän jos kuka lisää miun hyvinvointia. 🙂 Ruokavalio & luonto sitten muutoin TOP-kolmosessa kanssa.

  2. Anonyymi kirjoitti:

    Oikeanlainen ruokavalio sekä tietenkin nukkuminen ��
    marika.isabella@gmail.com

  3. Sanna kirjoitti:

    Se on riittävät yöunet. Menee tässä iässä jo muutama päivä tointua liian lyhyistä unista… Niin ja saan joka kerta migreenin seuraavana päivänä.
    ellijapii@gmail.com

  4. Anonyymi kirjoitti:

    Tukijoukkoani. He ovat tukenani ja vierelläni kaikkina aikoina �� Poikaystävä, äiti ja muut ovat aina auttaneet minua ongelmissani ja ilonhetkinäkin.

    anastasiia.nikolenko@gmail.com

  5. Anonyymi kirjoitti:

    Tärkeiden ihmisten tuki 🙂
    i__ra@hotmail.com

  6. Elise H. kirjoitti:

    Tärkeintä on varmasti riittävä nukkuminen, se vaikuttaa kaikkeen.
    Mukana arvonnassa!
    netteri@gmail.com

  7. Helena Savikko kirjoitti:

    Kunnon yöunet ovat tärkeintä elämässäni, muuten en jaksa!
    t.hessutytto@hotmail.com

  8. Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se on liikunta 🙂 ida.kojo@hotmail.com

  9. Maija kirjoitti:

    Kunnon yöunet ja herkut 🙂

  10. kmmakinen kirjoitti:

    Uni, itsemyötätunto ja vesi ?

  11. Anonyymi kirjoitti:

    Uni, lepo, liikkuminen.
    Tiina.hakkarainen@hotmail.con

  12. Piia Kosonen kirjoitti:

    Oikeanlainen ruokavalio on ihan ykkösjuttu useampaa kroonista sairautta potevalle.

  13. Anonyymi kirjoitti:

    Liikunta rakkaan lajin, crossfitin, parissa. Auttaa jaksamaan henkisesti ja fyysisesti 🙂
    sonja.r@luukku.com

  14. Kaisa kirjoitti:

    Mun hyvinvoinnille tärkeintä on riittävä määrä unta.

  15. Johanna Vironen kirjoitti:

    Ehdottomasti liikunta ♡

  16. Sirkkuli kirjoitti:

    Riittävä uni ja liikunta 🙂
    sirkkulitm@gmail.com

  17. Anonyymi kirjoitti:

    Ihmiset ynpärillä.
    Henkisestä hyvinvoinnista lähtee kaikki ����

    Mukana mukavassa arvonnassa!

    Nimimerkki :
    Nenne

    Neeakristiina@gmail.com

  18. jenna sarita kirjoitti:

    Kaverini apu toimii aina�� olen mukana arvonnassa nimimerkillä: jennanana

  19. Sallikka kirjoitti:

    Läheiset ja stressittömyys 🙂
    matsalikka@mail.com

  20. Sara kirjoitti:

    Hei, onneksi olkoon! Arpaonni osui kohdallesi ja toinen lippu tulee sinulle?

  21. Sara kirjoitti:

    Onnea Maija! Sinulle päätyy toinen lipuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *